IVF-hoito & Piinapäivät

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin valmistautumisesta elämäni ensimmäiseen IVF-hoidon pakastealkionsiirtoon. Nyt piinapäivät ovat täällä. Ne ovat kyllä nimensä ansainnut. Piinapäivät voidaan lyhentää pp ja pp1 tarkoittaa, että se on ensimmäinen päivä alkion siirron jälkeen. Kaksi viikkoa menee alkion siirrosta, että raskaustesti voidaan tehdä. Eli pp1:sta on tovin matkaa pp14:ta. Jollekin se on kuin mikä tahansa kaksi viikkoa, meille se määrittää tällä hetkellä melkein koko elämää. Jos kahden viikon päästä testi näyttäisikin plussaa, niin meidän elämämme muuttuisi täysin. Siitä päivästä alkaisi uudenlainen elämänmittainen matka.

 

Alkionsiirto meni hyvin. Tällä kertaa unohdin käydä ajoissa pissalla ja sitten kupla otsassa oli pakko käydä vessassa vielä puolitoista tuntia ennen siirtoaikaa eikä sen jälkeen ehtinyt kunnon pissahätää enää tulla. Olin aivan stressaantunut, kun elämäni ensimmäisen kerran vastaanottoajatkin olivat vielä etuajassa ja minulla ei ollut yhtään pissahätä. Alkionsiirtoon pitää mennä virtsarakko täynnä, koska se helpottaa katetrin saamista kohtuun. Minulla on kuitenkin suhteellisen helposti löydettävissä hyvä reitti kohtuun ja hoitaja painoi vatsan päältä oikein kunnon voimalla ultra-anturilla, joka saattoi sekin osaltaan hommassa auttaa! Katetri sujahti perille saakka oikein nätisti, kuten myös alkionsiirtokatetri. Alkiomme oli sulanut hienosti ja säilynyt 100%:sti. Se oli yön aikana lähtenyt jakautumaan normaalisti ja oli siten siirtopäivänä viiden päivän ikäinen.

Jos meidän kohdunulkoinen raskaus olisi ollutkin kohdussa, niin meillä olisi nyt vauva sylissä. Tai ainakin, jos kaikki olisi mennyt raskauden suhteen hyvin. Mennyttä ei voi kuitenkaan muuttaa ja vaikka voisikin, niin ei ole mitään, mitä asialle olisi voinut itse tehdä. Asiaan ei yksinkertaisesti voi mitenkään itse vaikuttaa ja se on kovin turhauttavaa. Olen kuitenkin tottunut odottamaan, joten ehkä se omakin vuoro joskus koittaa. Ehkä, toivossa on hyvä elää, sanotaan. Niin kauan, kun on toivoa, on toivoa.

Vanha tuttu kysyy, että ”no mitäs teille kuuluu”? Minä vastaan, että ”ihan hyvää, ei ihmeempiä”, vaikka päässäni pyörii kuusisataa aiheeseen liittyvää asiaa. Vai ei ihmeempiä?  Voisin myös vastata, että ”mitäpä tässä, olin toissa päivänä hakemassa alkion kohtuuni, jota oli edellinen yö viljelty labrassa ja sitä ennen se sulatettiin -196 asteisesta typestä. Sitä edelsi parin viikon piikittely, jota tietysti on edeltänyt monta muutakin piikittelyä. Että ihan hyvää kuuluu just nyt, mutta pari viikkoa sitten kuului ihan paskaa. Mitäs sulle?” No näinhän en vastaa ja oikein itseänikin harmittaa, etten puhu näistä asioista. Lähimmille ystäville olen kertonut ja heidän kanssaan onkin aivan ihana vaihtaa tähän liittyviä ajatuksia. Joskin on myös raskasta kerta toisensa jälkeen tuottaa pettymys myös heille. Vaikka eihän kukaan niin ajattele, mutta on raastavaa sanoa kaikille, että ei homma mennyt maaliin tälläkään kertaa.

Vatsakipua ja muita oireita

Vatsakivut ovat täällä. Niin tuttua ja niin ahdistavaa. Tästä se taas lähtee. Vatsa kipuilee monta päivää lääkehoidosta huolimatta ja kohta menkat alkavat lääkkeiden läpi. Vatsaa juili eniten silloin, kun normaaliaikaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Ne eivät kuitenkaan alla, koska toimiva lääkekombo on löytynyt. Jotain positiivista! Omasta pyynnöstäni tässä siirrossa ovulaation jälkeistä vaihetta eli luteaalivaihetta tuetaan kahden eri lääkkeen voimin. Alkuperäisesti oman luonnollisen kiertoni ongelma on, että luteaalivaihe on liian lyhyt. Se tarkoitaa sitä, että kuukautiset alkaa niin nopeasti ovulaation jälkeen, että vaikka hedelmöittyminen tapahtuisikin, ei alkio ehdi kiinnittyä ennen kuin limakalvo vuotaa jo pois. Tähän saakka käyttämäni luteaalivaiheen tuki on ollut progesteroni-hormonia (kauppanimiltään esim. lugesteron, cyglogest, lutinus jne.). Nämä lääkkeet sisältävät keltarauhashormonia ja niiden tarkoitus on varmistaa riittävä keltarauhashormonipitoisuus kohdun limakalvolle ja siten tukea alkion kiinnittymistä ja ylläpitää raskautta.

 

Tässä meneillään olevassa pakastealkionsiirtokierrossa käytetään progesteronia sekä pistettävää HCG-hormonia. HCG on niin sanottu raskaushormoni (koriongonadotropiini), jota alkio ja myöhemmin istukka tuottavat. Sillä on raskauden jatkumisen suhteen iso merkitys, sillä se tukee keltarauhasen toimintaa ja näin auttaa ylläpitämään limakalvoa. Lisäksi se stimuloi kilpirauhasta ja edistää alkion kiinnittymistä. HCG on hormoni, jota myös raskaustestit mittaavat. HCG-hormonia pistetään kolmen päivän välein neljä kertaa tukemaan alkion kiinnittymistä. Lisäksi minulla on käytössä progesteroni, joka annostellaan aamuin illoin paikallisesti tablettina emättimeen. Lääkärin mukaan tämä on hieman ”varmistuksen varmistus”, mutta koska itse halusin, niin saan käyttää molempia. Ainakaan niistä ei ole mitään haittaa.

Ainakaan niistä ei tosiaan ole ollut mitään haittaa ja ne toimivat juuri niin kuin pitikin!  Ainakin melkein. Elämäni ensimmäisen kerran luteaalivaihe oli toivotun 14 vuorokauden mittainen. Tai itseasiassa ylikin – melkein kolme viikkoa. Normaalikiertoni ollessa 30pv ehdin jo hiukan innostua, kun kierron 40. päivä starttasi! Virallinen testipäivä koitti, enkä ollut tehnyt testin testiä ennen sitä, koska käyttämäni HCG olisi voinut antaa virheellisen positiivisen. Innosta puhkuen, perhosia vatsassa nukuin koko yön huonosti! Olin kärsinyt koko viikon enemmän tai vähemmän menkkamaisista vatsakivuista, jotka hieman huolettivat, mutta lohduttavaa oli se, että kivuista huolimatta vuoto ei ollut alkanut, vaikka edellisestä pistoksesta oli seitsemän päivää ja kierto oli 10 päivää normaalia pidempi.

Testipäivä

Kellon soidessa olin jo hereillä! Pomppasin vessaan ja kädet kirjaimellisesti tärisivät, kun dippasin testin virtsaan. Näin lähellä emme ole koskaan aiemmin olleet. Olin jo mielessäni miettinyt lastenhuoneen sisustusta ja antanut itseni hieman innostua aiheesta. Olisiko tänään se päivä, kun minäkin saan ladata raskaussovelluksen? Kaikki oli taas kiinni siitä yhdestä pienestä tikusta ja siihen piirtyvistä viivoista. Tai viivasta. Yksi viiva. Ei muuta.

 

Paikallisessa joulun pop-up myymälässä näen tämän julisteen ja kyyneleet nousevat silmiin. Olen niin täynnä tätä. Olen täysin täynnä. Tämä on epäreilua. Niin epäreilua. Aamu-uutisissa puhutaan pienten lasten murhista, joissa melkein aina syyllisenä on oma vanhempi tai vanhemmat. Niitä tapahtuu 4-6 tapausta vuodessa. Neljä viiva kuusi? Luit oikein. Se on käytännössä tapaus joka toinen kuukausi. Yksikin tapaus on liikaa ja täysin yli oman ymmärryksen. Miten joku voi tehdä jotain sellaista omalle lapselleen, omista soluista kasvaneelle ja kehittyneelle? Miten maailmassa asiat voivatkaan olla näin väärinpäin?

piinapäivä

Keskenmeno?

Keskenmeno. Näin sen diagnosoin itse. Aiemmissa kierroissa hormonilääkityksen tuoma postiviinen puoli on ollut suhteellisen kivuttomat kuukautiset. Normaalisti endometrioosin takia minulla on aivan järkyttävät kuukautiskivut enkä selviäisi arjesta ilman oikein ajoitettua ketjutettua särkylääkkeiden syöntiä. Viimeiset kierrot ovat tehneet tähän poikkeuksen. Ensimmäisen kerran elämäni aikana olen selviytynyt kuukautisista yhdellä panadolilla ja se, jos mikä on ihme. No nyt en selviä. Vuoto alkaa testipäivänä illemmalla. Oikein kuin pisteenä iin päälle muistuttamaan, että olemme epäonnistuneet. Miten voikin olla, että malttoivat myöhästyä kokonaiset kymmenen päivää, mutta silti päätti alkaa juuri testipäivänä? Tutut, kovat kivut alkavat viiltää ja polttaa alavatsaa ja päätän ottaa särkylääkkeen. Otan toisenkin ja iltaan mennessä olen syönyt melkein maksimiannoksen panadolia ja 800mg buranaa. Yllätyn, että miten kipeä olen.

 

Seuraavana yönä alkaa show. Olen suhteellisen kivuttomasti mennyt nukkumaan, mutta noin vartti myöhemmin havahdun aivan järkyttävään supistusmaiseen kipuun, joka viiltää alavatsaani kuin puukon terä. Kipu helpottaa, mutta vain pariksi minuutiksi alkaakseen uudestaan. Kovaa kipua ja kivun huippu, jonka jälkeen taas helpottaa. Ulisen ääneen, kun kipu korventaa sisuskalujani kuin tuhat asteinen polttouuni. En tiedä mitä tehdä eikä tiedä miehenikään. Sama rata toistuu kerrasta toiseen yli kaksi tuntia eikä grammanen panadoli tai 800mg burana helpota oloa hitusen vertaa. Mieheni yrittää kaikin keinoin lievittää oloani ja tuskaani, vaikka ei ole oikeastaan mitään mitä voisi tehdä. Lämpögeelin levitys vatsalle auttaa hetken, mutta supistusmaisen kivun terävä huippu meinaa viedä tajun. Käyn useamman kerran vessassa yön aikana ja yritän pysyä tolpillani. Mieheni kysyy joka supistuksella, että lähdetäänkö päivystykseen, mutta minä olen hammasta purren pedissä. Ei yhtään kiinnosta näin kipeänä lähteä kipuamaan jäiseen autoon klo 03 yöllä. Vessassa käydessä huomaan vuodon olevan sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin tullut vastaan. Tuntuu kuin kohtu supistelisi jotain ulos. Jokaisella supistuksella tunnen, miten tavaraa pulpahtaa pihalle. Siltä se tuntuu ja tuska on valtava. Jossain kohtaa särkylääkkeet taittavat kivun huipun ja nukahdan.

 

Aamulla olo on normaalimpi ja lähden hevoseni kanssa valmennukseen. En ota särkylääkkeitä ja voin kohtuullisesti – mitä nyt kahden tunnin yöunet painavat silmäluomia. Valmennus menee mukavasti ja kotona olen oma itseni, höpötän valmennuksesta ja kuulumisista, kunnes kipu viiltää vatsaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yritän käydä suihkussa, mutta päädyn vain nojailemaan suihkuseinään ja yrittämään pysyä pystyssä. Supistuksia tulee ja menee. Sattuu todella lujaa ja sitten taas ei satu, kunnes sattuu taas. Kipu on aivan helvetillistä.

 

”Keskenmenon oireita ovat supistusmaiset alavatsakivut ja kohdun tyhjeneminen runsaana, verisenä vuotona. Alkuraskauden keskenmenoon liittyvä kipu johtuu kohdun supistuksista ja kohdunkaulan avautumisesta.” Näin kertoo aiheesta google ja voin allekirjoittaa jokaisen kohdan. Niin paljon olen kuunnellut erilasia raskaudesta ja synnytyksestä kertovia podcasteja, että olisin voinut vannoa kipujeni noudattavan saman kuuloista käyrää ja rytmiä, mitä synnytyksen avautumisvaiheessa tapahtuu. Ja näin oletan käyneenkin, vaikka asiaa ei sittemmin tarkemmin tutkittu. Koin tuona yönä ja sitä seuranneena päivänä niin kovaa kipua, että se meni heittämällä TOP3 sisäisen verenvuodon ja leikkausta vaatineen umpilisäkkeen tulehduksen kanssa. Lääkärin kanssa myöhemmin jutellessani hänkin pitää mahdollisena syynä alkuraskauden keskenmenoa.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua  ja meidän matkaamme instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella
Jaana