Blogipostaus on kirjoitettu yhteistyössä Solo Sokos Hotel Helsingin kanssa!
Reipas pari viikkoa takaperin olin hyvin jännittävässä tilanteessa istuessani MTV3-studiolla Helsingin Vallilassa. Kello oli vajaa yhdeksän harmaana lauantaisena aamuna ja odotin omaa vuoroani meikkaukseen. Minua ennen maskissa istui Saimi Hoyer ja hänen kaukaa tunnistettava äänensä sekä MTV3-studion logot ympärilläni ymmärsin olevani todella jännän äärellä! Nyt se olisi menoa! Ihan näillä näppäimillä olisin kertomassa Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä tahattomaan lapsettomuuteen liittyvästä podcastistani sekä toki samalla omasta tarinastamme!
Hypätään hiukan kuitenkin ajassa taaksepäin. Muutama kuukausi sitten istuin väistökodissamme vesivahinkoamme karussa ja satuin kuuntelemaan, kun Huomenta Suomessa juteltiin Suomalaisten lasihaaveista, keskimääräisestä lapsiluvusta ja lapsettomuudesta sekä muusta aiheeseen liittyvästä. Haastattelu kirvoitti minussa paljon sanottavaa ja jaoinkin stooreihini muutaman kuvan ja mielipiteeni aiheeseen liittyen. MTV3 jakoi stoorit ja samalla jäin keskustelemaan heidän kanssaan podcastistani ja blogistani aiheeseen liittyen. Siitä se ajatus suorassa lähetyksessä vierailusta lähti! Mitä enemmän aiheesta puhutaan ja sille annetaan kasvoja, niin sitä vähemmän tabu se on. Ajattelin, että vaikka minua kuinka jännittää, ahdistaa ja kauhistuttaa, niin haastattelu voi tuoda paljon hyvää monille ja nyt tähän on tartuttava, kun mahdollisuus kohdalle osuu!
Matka Helsinkiin
Matka kohti Helsinkiä alkoi marraskuun sateisena perjantaiaamuna. Lähdimme reissuun koko perheen voimin, sillä lauantaina oli oltava ajoissa Vallilassa ja en todella halunnut juosta paikalle tuli hännän alla! Olin varannut kerrankin ajoissa junat, joten niistä ei tarvinnut pulittaa maltaita. Kaikki ei aina suju kuitenkaan, kuten strömsöissä ja emme olleet huomanneet Seinäjoen rautatieaseman muutostöiden levinneen koskemaan jo raidealuettakin. Ratatöistä johtuen emme päässeetkään normaalia reittiä toiselle raiteelle, josta junan oli määrä lähteä. Mikäs olisikaan sen hauskempaa, kun pakata koko sirkus matkaan ja huomata muutostyöt siinä kohtaa, kun aikataulu on jo muutenkin venytetty äärimmilleen. Tasasin hengitystä vielä Tampereen kohdalla, kun olin juossut loskassa koko kompanjaamme mukana raahaten ja hiki valuen, jotta ehdimme astua ajoissa junaan. Junamatkailussa on tunnelmaa ja melko stressitöntäkin se olisi, jos varaisi hiukan enemmän aikaa siirtymiin.
Majoituimme upeassa Solo Sokos Hotel Helsingissä keskellä kauniiden jouluvalojen koristamaa Helsingin keskustaa. Hotellimme ei juuri paremmalla sijainnilla olisi voinut olla! Kaunis ja tunnelmallinen hotelli oli kuin lämmin kotoisa olohuone keskellä sateista marraskuun harmautta. Sokos Hotellit ovat minulle tärkeä yhteistyökumppani, sillä he ovat tarjonneet meille aiemminkin tiloja käyttöön, jotta olen päässyt nauhoittamaan tarinoita tahattomasta lapsettomuudesta podcastiini. Heidän panostuksensa tahattomasta lapsettomuudesta puhumiseen on ollut äärimmäisen tärkeä ja iso! Lämmin kiitos!
Hotellissa pystyi aistimaan tunnelmallisen ja arvokkaan vanhan kerrostalon tunnelmaa, kun odotimme hissin saapumista. Kauniissa portaikossa näkyi vielä vanhempien kerrostalojen hissikuiluissa käytetty ulkoasu. Upea huoneemme koostui erillisestä makuuhuoneesta, tilavasta olohuoneesta, eteisestä ja kylpyhuoneesta. Olin todella otettu, kun bongasin heti saapuessamme huoneestamme herkku- ja hedelmälautaset sekä tervetulokortin! Solo Sokos Hotel Helsinki oli meille ihan uusi tuttavuus, mutta tämä ei varmasti ollut viimeinen vierailumme siellä. Hotellin sisustus hiveli kaikkia aistejani, rakastan tummia murrettuja värejä, puuta ja oikeastaan kaikkea sitä, mitä hotellin sisustuksessa näkyi! Tervetulolautaset osoittautuivat erittäin hyväksi varsinkin helposti nälkäkiukkua potevan mieheni pinnan venyttämisessä ;)!
Viime hetken jännitys iski
En saanut mitään kysymyksiä ennakkoon, joten en tiennyt yhtään, mitä juontajat tulisivat kysymään minulta. Kun perheen pienimmät oli saatu sammumaan yöunille, aloin todenteolla jännittämään. Siihen asti päivä oli sujunut suorittajavaihteella, enkä ollut käytännössä ehtinyt miettiä seuraavaa aamua. Otimme lasilliset kuohuvaa mieheni kanssa ja napostelimme herkkulautaselta viimeisiä jäljelle jääneitä suupaloja. Vatsat olivat ihan täynnä, sillä olimme juuri syöneet maittavan kolmen ruokalajin illallisen hotellin alakerrassa sijaitsevassa Pauli’s Pizza & Grill-ravintolassa. Ravintolan lista oli niin hyvän kuuloinen, että oli todellisia vaikeuksia valita! Päädyin syömään alkuun rapuja, pääruuaksi kalaa ja jälkiruuaksi cappuccinon sekä suussasulavan pannacottan! Menuvalinta osoittautui erittäin onnistuneeksi ja mikä sen parempaa oli, kuin hipsiä hissillä ylös huoneeseen eikä tarvinnut poistua ovista ulos tuuleen ja tuiskun keskelle! Kun viimein kalistin pääni tyynyyn, niin uni ei tullut. Seuraavan aamun haastattelu jännitti ihan liikaa ja olin mielessäni haastattelussa useaan otteeseen.
Aamun valjettua olin nukkunut joitain silmäyksiä, vaikka katsoin kelloa tunnin välein aamuyhden ja -kuuden välillä. Jos itse sain unen päästä kiinni, niin vauva viimeistään herätti. Väsymyksestä huolimatta nousin sängystä kuin peipponen kellon soidessa! Tänään olisi showtime ja nyt olisi riennettävä ensitöiksi aamupalalle, josta matka jatkui Vallilan studiolle meikkiin ja hiustenlaittoon. Pakkasin varoiksi omatkin meikit mukaan, sillä jossain unen ja hereillä olon välimaastossa näin unta, että minua ei kukaan ehtinytkään meikata. Varauduin siis varmuuden vuoksi omalla arsenaalilla! Hotellin aamupalakattaus oli H E R K U L L I N E N! Minua ihan harmitti, kun jännitys vei kaiken nälän ja suurin osa tarjolla olleista herkuista jäi tällä kertaa ottamatta. Pöydät notkuivat kaikkea hyvää! Itseäni miellytti aamupalakattaus senkin takia, että se oli kaukana perinteisestä hotellien yksinkertaisesta muna-pekoni-puuro aamupalasta vaan tarjolla oli raikkaita smoothieita, tuoreita hedelmiä, maukkaita chiapuuroja, pirskahtelevia tyrnishotteja ja esimerkiksi savujuustoa perinteisten munien ja pekonien lisäksi ihan vain muutaman erikoisherkun mainitakseni!
Showtime
Meikissä istuessani alkoi jännitys pikku hiljaa helpottaa. Olen esiintynyt sata kertaa aiemminkin, jos jonkinlaisissa tilaisuuksissa. Fun fact: Olen osallistunut mm. Miss Suomi-kilpailuihin 2008 edeten kisassa semifinaaliin. Ennen semifinaalia osallistuin muutamilla paikkakunnilla olleisiin muotinäytöksiin, joissa 18-vuotiaana askelsin perhosia vatsassa lavalle. Sen jälkeen esiintymiskokemusta on karttunut lähinnä töiden kautta pienistä koulutustilaisuuksista aina 1500 yrittäjän kouluttamiseen Göteborgin täydessä messukeskuksessa englanniksi. Siinä välissä tapahtui kymmenen vuoden kasvu aikuiseksi ja rohkeus karttui matkan varrella. Vielä lukioaikoina pelkäsin esiintymistä niin paljon, että turvauduin luontaistuotekaupasta ostettavaan rauhoittavaan, jos piti pitää luokan edessä esitys. Sitä en sitten osaakaan sanoa, että kenen kuningasajatus oli kovana jännittäjänä lähteä Miss Suomi-kisaan, mutta olipa sekin hauska kokemus ja poiki muotinäytöstöitä kisan jälkeenkin. Nyt olin kuitenkin ihan uuden edessä! En ollut koskaan esiintynyt televisiossa, saati suorassa lähetyksessä, mutta isoin jännitysmomentti oli aihe, jonka tiesin olevan todella henkilökohtainen ja koskettavan sydänjuuria myöden syvältä sisintä.
Minun ei tarvinnut onneksi tarttua omaan meikkipussiin, vaan sain ihanan meikkaajan, joka samalla tsemppasi minua kohti haastattelua. Meikki toteutettiin toiveideni mukaan ja hiukset taivutettiin kiharoille. Ottaessani kapan pois ja noustessani tuolista, tiesin, että nyt se on menoa! Viiden minuutin päästä alkaa suora lähetys, joten oli aika siirtyä yläkertaan Lore ja Niina Backmanin huomaan. Ehdin tarkistaa, että housujen vetskari on kiinni ja napata lasin vettä, jonka jälkeen astuin sisään studion ovista. Istuin Huomenta Suomen-studiossa keltaisella tuolilla ja katselin kuinka uutisankkuri luki uutistoimitusta vakavalla ilmeellä. Uutisten päätettyä kamera siirtyi kuvaamaan säätiedotusta toimittavaa meteorologia ja seuraavana olisin vuorossa minä. Jännitys oli käsin kosketeltavaa, kun sivusilmällä huomasin kameran kääntyneen meitä kohti ja haastattelu alkoi! Jos et ole katsonut vielä haastattelua, niin voit katsoa sen tästä linkistä!
Haastattelu meni ihan mukavasti ja aika loppui ennenkuin ehti edes kunnolla alkaa! Vastailin kysymyksiin hiukan aiheen vierestäkin, sillä halusin tuoda tahatonta lapsettomuutta ja siihen liittyviä aiheita mahdollisimman kattavasti julki, enkä niinkään keskittyä omaan tarinaamme, vaikka sekin on toki tärkeä! Olisi ollut huippua, jos olisi ollut enemmän aikaa jutella monista eri tilanteista, joissa tahaton lapsettomuus ihmisiä koskettaa, mutta yhdeksässä minuutissa ei kyllä paljoa kerkiä. Toivon kuitenkin, että antamalla kasvot aiheelle, josta pitäisi puhua enemmän, helpotin jonkun muun tahatonta lapsettomuutta kokeneen elämää.
Haastattelun jälkeen puhelin alkoi piipata ja olen todella kiitollinen kaikista ihanista palautteista, joita sain! Sillä kannustuksen ja sydänten määrällä, joita minulle lähetettiin haastattelun jälkeen, on minulle ihan valtavan suuri merkitys. Sain myös tahattomaan lapsettomuuteen liittyvissä ryhmissä paljon kiitoksia ja kommentteja julkisesta esiintymisestä ja podcastin tekemisestä. Toki jossain yhteydessä tuli myös kommenttia siitä, että mediassa suositaan sellaisten tarinoiden esittämistä, joissa lopputulos on onnellinen ja lapsi saadaan syliin. Lisäksi samaisessa kommentissa kirjoittaja ruoti sitä, että kolmen vuoden yrittäminen on hyvin lyhyt ja monella on paljon pidempiäkin hoitopolkuja. Tämä on täysin totta, mutta siitä huolimatta se kolme vuottakin sisältää useita pettymyksiä, toivon pilkahduksia ja pään seinään lyömistä sekä paljon synkkiä hetkiä, vaikka näin jälkikäteen se tuntuukin lyhyeltä ajalta elämässä. Siksi en esimerkiksi podcast-haastatteluissa arvota kenenkään kokemuksia koetun ajan perusteella. Tuska ja ahdistus on suurta ajasta riippumatta. Tätä pyrin sanomaan myös haastattelussa, että lapsettomuushoidot ovat yhtä odottamista ja toivomista. Jos vain joku olisi voinut sanoa, että jatkakaa normaalia elämää pari vuotta ja unelmanne kyllä toteutuu, niin mikäs siinä olisi ollut. Kukaan ei kuitenkaan voi ennustaa moista, joten jokainen kuukausi oli täynnä toivoa ja pettymyksiä toistensa perään. Siinä mielessä olen kommentoijan kanssa samaa mieltä, että olisi hyvä tuoda esiin vielä enemmän lopullisesti lapsettomaksi jääneiden tarinoita. Jos siis sinulla on sellainen tarina, niin laita minulle viestiä! Haastattelisin sinua tosi mielelläni podcastiin. <3
Kohti arkea
Kaikki kivakin loppuu aikanaan ja niin kävi myös ihanalle viikonloppureissullemme Helsingissä. Nautimme lauantai-iltana illallista hotellin ravintolassa ja päädyimme tällä kertaa tilaamaan hampurilaiset. Hampurilaiset olivat niin suussasulavat, että ne katosivat lautasilta ennen kuin ehdin edes napata niistä kuvaa. Olimme molemmat ihan puhki, sillä vaikka minä esiinnyin, niin mieheni jännitti varmasti vielä minuakin enemmän! Suoran lähetyksen jälkeen vietimme päivän kaupungilla ystäviemme kanssa shoppaillen ja syöden. Ennen kuin päätän reissukuulumiset, niin pakko vinkata hauska uusi kahvila, jossa kannattaa käydä tutustumassa: Vegaanisia donitseja valmistava Round cafe oli kiva paikka! Sinne oli paikoin jonot ulos asti ja poikkesimmekin kahvilaan juuri ennen junaan siirtymistä, kun jono oli hetkellisesti lyhentynyt.
Kiitos paljon vieraanvaraisuudesta Solo Sokos Hotel Helsinki, nähdään pian uudestaan! Kiitos MTV3-kanavalle, että nostitte tätä tärkeää aihetta esille, toivottavasti saamme aiheesta joskus vaikka oman ohjelman, niin ehtisi ruotia kokemuksia monelta kannalta enemmänkin! Jos sellainen joskus päätetään tehdä, niin olen vapaaehtoinen olemaan mukana! 🙂
Rakkaudella,
Jaana