Majoituksesta tehty yhteistyötä LevinSky-huvilan kanssa.
Palasimme viime viikon lopulla perhereissulta Leviltä. Kyseessä oli meidän perheellemme erityisen rakas matka monestakin syystä. Matkan aikaansaava tapahtuma on koskettanut meidän koko perhettämme ja tämä matka pohjoiseen oli tietynlainen päätepiste. Alkuvuodesta 2024 rakas isoäitini, meidän mummi, menehtyi muistisairauden uuvuttamana. Sairaus eteni lopulta hirvittävän nopeasti ja mieleeni on jäänyt joulun 2023 jälkeen yksi tapaamisemme, kun mummi ei enää tunnistanut meitä. Vein mukanani mummille kehystetyn kuvan perheestämme ja näytin kuvia hevosestani. Mummi on koko ikänsä ollut hevosnaisia ja kuvien kohdalla hän selkeästi muisti jotain ja silitteli kuvia. Mummin toiveena oli, että hänen tuhkansa viedään Lapin tuntureille. Mummi oli kova reissaamaan ja ehti elämässään käydä useammassa paikassa, mitä itse olen käynyt, vaikka vuosikymmeniä sitten ei ollut kovin tavallista reissata ympäri maapalloa. Lapin tunturit kuulostivat siten heti omaankin korvaan juuri oikealta paikalta viimeiseksi leposijaksi, ja jo silloin tiesin, että tästä tulee meidän perheellemme rakas ja ikimuistoinen matka.
Toinen asia, mikä teki tästä reissusta aivan erityisen rakkaan ja tärkeän, oli mahdollisuus yhdessäoloon perheen kanssa! On melkoisen harvinaista aikuisiällä päästä pidempään reissuun koko perheen kera, puhumattakaan, että matkaan lähtee myös täti ja hänen lapsensa perheensä kera. Se tarkoitti tietenkin samalla myös sitä, että majoitustilan tarvitsee olla tarpeeksi suuri, jotta sinne mahtuu 10 aikuista ja 4 lasta majoittumaan. Reissun päätarkoitus oli mummin tuhkien vieminen ja se tietenkin oli meille kaikille todella tunteellinen ja surua aiheuttava asia. Siitä huolimatta pyrimme ajattelemaan, että tästä tulee kaunis muisto, kun kokoamme perheemme yhteen ja matkaamme yhdessä toiseen päähän Suomea. Mummi on kerännyt meidät usein yhteisen pöydän ääreen, kun olemme viettäneet hänen kanssaan milloin joulua tai äitienpäivää. Nyt mummi hoiti perheensä vielä porukalla yhdessä pohjoiseen.
Tuhkan sijoittaminen vaatii maanomistajan luvan, eikä sitä voi sijoittaa mihin tahansa. Lupa myönnettiin toiveemme mukaisesti ja saimme selkeän sijainnin, mihin tuhkat tulee sirotella. Seuraavaksi aloimme suunnitella reissun ajankohtaa ja päädyimme syksyyn, jotta ehtisimme järjestellä kaiken ja olen itse ainakin haaveillut Lapin ruska-ajan näkemisestä. Seuraava haaste oli löytää majoitustilat, joihin koko porukkamme mahtuisi. Vietimme illan, jos toisenkin, googlettaen sopivia kohteita hyvällä sijainnilla. Lappi on täynnä kauniita huviloita, mutta siitä huolimatta oma hakuni päättyi aina vain uudestaan yhteen upeaan huvilaan nimeltä LevinSky.