Työmaalta päivää!

Teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä VV-Kuivauksen ja CENT-Listat Oy:n kanssa!

 

Toisin kuin erään huoltoaseman mainoksessa puhutaan yhden pysähdyksen taktiikasta, niin täällä taloudessa on viimeiset kuukaudet harjoitettu kahden pysähdyksen taktiikkaa. Juuri tuli kolme kuukautta täyteen asumista väistöasumisessa oman kotimme vesivahinkoremontin vuoksi ja kisakunto alkaa olla aikalailla loppu, mutta niin on onneksi remonttikin, jos ei ihan maaliviivalla, niin ainakin maalisuoralla! Itse vesivahinkoremonttihan ei olisi meitä ja meidän arkeamme häirinnyt käytännössä juurikaan, jos en olisi aktiivisesti pyrkinyt laajentamaan remonttia joka suuntaan. Mieheni sanoja lainatakseni: ”Itse vesivahingon aiheuttama remontti ei tässä ole mikään ongelma, vaan rouvan laajentuneet suunnitelmat”!

 

Kirjoittelinkin jo aiemmin blogiini siitä, että miten vesivahinko paljastui ja kuinka hommat lähtivät liikkeelle. Voit lukaista aiemman tekstin tästä. Vesivahinko itsessään aiheutti kyllä laajamittaisen remontin, mutta ammattitaitoisen ja luotettavan kumppanin, VV-Kuivauksen kanssa, se ei ole aiheuttanut meille ylimääräistä päänvaivaa. Toki alussa piti muuttaa pois remontin ja kuivauksen tieltä, kun kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen ja makuuhuoneemme alue suljettiin pois käytöstä pitkäksi aikaa. Muuton lisäksi meidän ei ole tarvinnut huolehtia vesivahinkoalueen korjauksista, vaan VV-Kuivaus on hoitanut koko prosessin alussa tapahtuneesta tilanteen kartoittamisesta aina remontin loppuun saakka. Meidän tehtäväksemme on jäänyt lähinnä materiaalien valinta. Ehkä tästä syystä itselläni oli ylimääräistä energiaa ja siten remontti on saanut koko ajan uusia mittasuhteita. Lopputuloksesta tulee kuitenkin upea ja varmasti kaiken vaivan arvoinen!

 

PROSESSIN ETENEMINEN

Ajattelin, että kirjoitan muutaman sanan siitä, että miten homma etenee vesivahingon sattuessa. Ehkä voin helpottaa jonkun muun järkytystä, jos vahinko tulee omalle kohdalle, jakamalla meidän kokemuksemme aiheesta. Jo sana ”vesivahinko” on aina saanut omat niskavillani nousemaan, enkä voi kertoa olleeni mitenkään rauhallinen huomatessani ristiäissiivouksia tehdessä, että makuuhuoneemme lista on irti ja seinässä on kosteutta. Alun järkytyksestä selvittyäni otin yhteyttä vakuutusyhtiöömme, jonka kautta asiaa lähdettiin selvittämään heidän yhteistyökumppaninsa VV-Kuivauksen kartoittajan käynnillä. Olin aiemmin törmännyt VV-Kuivauksen brändiin, kun yhdessä naapurustomme talossa tehtiin vesivahinkoremonttia ja harvase päivä heidän autonsa ajelivat vastaan. Sittemmin olenkin bongaillut heidän autojaan joka puolella Etelä-Pohjanmaata ja käsittänyt, että kyseessä on iso yritys, joka toimii Seinäjoen lisäksi muun muassa Vaasassa, Kokkolassa, Jyväskylässä, Tampereella ja Lahdessa.

 

Kartoittaja tuli käymään ja teki mittaukset huolellisesti joka puolelta ja tutki vuodon alkuperää. Kyseessä oli putkivuoto ja seuraavaksi olimme yhteydessä putkimieheen, joka tuli korjaamaan vuodon. Kartoittaja vastasi kaikkiin kysymyksiini hyvin rauhallisesti ja valoi minuun uskoa, että tilanne ei ole niin vakava, miltä se kuulostaa ja, että tästäkin selvitään. Itselleni oli kovin tärkeää saada asioita nopeasti eteenpäin ja hommat vauhtiin, joten arvostin sitä, että kartoittaja laittoi raportin vielä saman päivän aikana ja saimme asian eteenpäin vakuutusyhtiön kanssa. Lisäksi kartoittaja jätti meille heti lisätietoja remontin ja koko prosessin kulusta, joten meidän oli helppo jäädä huojentunein mielin odottelemaan asian etenemistä, kun ammattilaiset ottivat koppia projektista.

 

Vakuutusyhtiön päätöksen jälkeen saimme valita, että kenen haluamme suorittavan remontin loppuun ja halusimme ehdottomasti jatkaa VV-Kuivauksen kanssa. Heiltä olin saanut nopeasti apua tilanteen ollessa akuutti ja asiat selitettiin niin, että maallikkokin ymmärsi, että mistä on kysymys. Lisäksi tiesin heidän olevan iso, paikallinen toimija, joten oli helppo jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan. Eipä mennyt aikaakaan, kun heiltä tuli purkumies purkamaan vaurioituneet rakenteet ja tehokkaat kuivaimet oli asennettu kuivamaan kastuneita alueita.

Saimme VV-Kuivaukselta yhteyshenkilön, joka on ollut vastuussa koko työmaasta projektin alusta alkaen. Se on ollut itselleni tosi tärkeä asia, sillä minun ei ole tarvinnut kerta toisensa jälkeen selostaa mistä on kyse, vaan hänen kanssaan hommat on hoitunut hyvin sutjakkaasti ja kivuttomasti! Olen myös saanut konsultointiapua, kun olen pohtinut uusien materiaalien valintaa ja on ollut itselle helpottavaa, että olen voinut asioida aina yhden ja saman henkilön kanssa, joka on sitten välittänyt toiveemme eteenpäin esimerkiksi timpurille tai sähkömiehelle. Hänen kauttaan olen myös saanut nopeasti hinta-arviot suunnittelemilleni lisätöille, kun remontti-ideat lähtivät laajentumaan (lue: lähtivät lapasesta). Osan ideoistani olemme toki toteuttaneet omin voimin.

Lyhykäisyydessään prosessi eteni näin:

1. Vesivahingon huomaaminen
(2. Panikointi)
3. Yhteydenotto vakuutusyhtiöön
4. VV-Kuivauksen kartoittaja tuli paikalle
5. Putkimies korjasi vuodon
6. Vahinkoraportti vakuutusyhtiöön – Korvauspäätös
7. VV-Kuivaus purkaa vaurioalueet ja asentaa kuivurit
8. Yhteydenpito VV-Kuivauksen yhteyshenkilön kanssa kuivauksen ja remontin edetessä
9. VV-Kuivauksen ammattilaiset hoitivat vahinkoalueen remontin sekä toivomamme lisäremontit
10. Valmista tuli!

Mikä parasta, niin koko prosessia pystyi seuraamaan käytännössä reaaliajassa kuvien avulla vakuutusyhtiön ja VV-kuivauksen sekä meidän yhteisen viestintäkanavan kautta! Alla olevassa kuvassa näkyy purettu kodinhoitohuoneen ja makuuhuoneen välinen seinä sekä kuivaimet. Rakenteista paljastui talon rakennusaikaisten puuhamiesten nimikirjoitukset.

KOHTA KOTIIN

 

Kuten jo kirjoituksen alussa sanoinkin, niin ihan maalissa emme vielä ole, mutta loppuviikosta pitäisi olla homma paketissa! Allekirjoittanutta alkoi jännittää kotiin paluu, kun lokakuu läheni loppua! Olen viettänyt työmaalla useita tunteja viimeisen kolmen kuukauden aikana toteuttaen milloin mitäkin ideaani! Se on ollut samalla eräänlaista omaa aikaa, olen laittanut äänikirjan korviin ja alkanut sutia maalia seiniin, siivonnut vinttiä tai mitä ikinä olenkaan keksinyt lasten jäädessä isin kanssa ”pikkukotiin”, kuten esikoiseni väliaikaisasuntoamme kutsuu.

 

Väläyttelin aiemmassa postauksessa muutamia remontti-ideoitani ja suurin osa niistä on toteutettu omalla hartiapankilla! Kaikki haluamani muutokset olisi onnistunut myös VV-Kuivauksen kautta, mutta osan päädyimme tekemään itse säästösyistä. En malta odottaa, että pääsen jakamaan lopputuloksesta kuvia, jahka näen sen ensin itsekin! Odotan sitä hetkeä, kun tavarat on paikoillaan, remontti on valmis ja laitamme tulen takkaan, lapset ovat yöunilla ja nautimme puolisoni kanssa lasit punaviiniä takkatulen loisteessa KOTONA ja kaikessa rauhassa. Vaikka väliaikaiskotimme on palvellut meitä hyvin, niin ajatus omaan kotiin palaamisesta tuntuu aivan älyttömän hyvältä.

 

 

SNEAK PEAK REMONTTIIN

Seuraavassa postauksessa jaan enemmän yksityiskohtia remonttikohteista, mutta tässä pientä esimakua! Monet ideani lähtivät asuntomessuilta, joihin lähdimme extempore sen jälkeen, kun tajusimme, että meille on tulossa melko iso remontti. Jos asiaa olisi kysytty mieheltäni, niin hän olisi halunnut kaiken palautuvan samanlaiseksi, kuin sisustus alun perin olikin. Minä taas olin sitä mieltä, että nyt, kun emme kerran voi asua kotona, niin laitetaan kaikki uusiksi. Lopputulos lienee sitten jotain siltä väliltä!

 

Kotimme on ollut alun perin hyvin vaaleansävyinen tai valkoinen. Olemme pikkuhiljaa jo aiemmin tuoneet sinne lisää värejä rakentamalla eteisen ja olohuoneen väliin tummanvihreän väliseinän hirsipaneelista, maalaamalla lastenhuoneen mintunvihreällä, tekemällä sormipaneelista tehosteseinän kodinhoitohuoneeseen sekä toteuttamalla makuuhuoneeseen tumman päätyseinän Tikkurilan kivi-maalilla. Nyt, kun lattia meni melkein koko huushollista uusiksi, niin päätimme omakustanteisesti laajentaa lattian vaihtamisen koko taloon. Olimme asuntomessuilla ihastuneet kalanruotolattiaan ja kerran kun saa päähänsä jonkinlaisen vision, niin siitä on hyvin hankala päästää irti. Siispä valintamme oli kalanruotolattia, vaikka sen asentamiseen upposi enemmän työtunteja kuin tavalliseen lattiaan, joka itsessään lisäsi kustannusten määrää. Tässä meitä helpotti tieto, että VV-Kuivauksen erittäin taitava timpuri oli asentanut niitä ennenkin ja lopputulos on ihan täydellisen hieno! Hän on tehnyt niin tarkkaa työtä, että emme olisi voineet unelmoida paremmasta!

Yksityiskohdat ratkaisevat monessakin asiassa ja yksi pieni, mutta itselleni iso asia oli meidän varaava takka. Se on alkuperäiseltä sävyltään ollut valkoinen ja sittemmin se oli muuttunut mustan, valkoisen ja harmaan sekaiseksi yhdistelmäksi. Sitä ei pystynyt oikein pesemään, koska pinta on rapattu. Lisäksi takkaluukun ”hyllyillä” oli steariinitahroja. Mietin pitkään, että pitäisikö takka maalata nyt, kun kerran on mahdollista. Mieheni mukaan ei kannata ja minusta kannatti, joten arvannet, että mihin päädyttiin? Minä maalasin ja mieheni vikisi (ja maksoi maalin)! 😊 Mielestäni lopputulos on huippupaljon parempi kuin aiemmin! Maalasin takan yhden kerran Tikkurilan Muuri-maalilla sävyllä tofu. Ja mitä niihin yksityiskohtiin tulee, niin katsokaapa kuvasta, miten upeasti VV-Kuivauksen timpuri listoitti takan alareunan. Lopputuloksesta tuli todella hieno! Viralliset ennen ja jälkeen-kuvat tulee seuraavassa postauksessa!

Visioni oli tuoda lisää lämpimiä sävyjä kotiimme ja tähän liittyi vahvasti toive lisätä aitoa puuta sisustuksessa ja pintamateriaaleissa. Laitoin tilaukseen upeita tammisia huonekaluja, joista kerron lisää seuraavassa postauksessa. Samaan aikaan mielessäni kiilsi unelma puupaneeliseinästä kotitoimistooni! Olin aivan rakastunut CENT-Listat Oy:n valmistamaan dyyni lämpöpaneeliin. Lisäksi haaveilin rimapaneelista kodinhoitohuoneeseen. Minä olen joskus aiempina vuosina ostanut kodinhoitohuoneen oveen asuntomessuilta kyltin, jossa lukee SPA, koska samasta ovesta kuljetaan kylpyhuoneeseen. Se on näiden vuosien aikana herättänyt hilpeyttä, sillä kolkohko kodinhoitohuone ennen kylpyhuonetta ei sinänsä ole herättänyt ihan kylpylämäisiä tuntemuksia. Haaveissani näin tumman sävyisen kodinhoitohuoneen, jossa puupinnat luovat lämpöä ja tunnelmaa. Ja jos jostain haaveilee, niin täytyyhän se toteuttaa (sanoi mies mitä tahansa 😉 )!

 

CENT-Listat on Kalajoella yli 30 vuotta toiminut yritys, joka valmistaa Suomen laadukkaimpiin kuuluvia kodin viimeistelytuotteita. Itseäni lämmitti eniten ajatus paikallisuudesta ja laadusta! Lisäksi olin nähnyt heidän tuotteitaan asuntomessuilla, joten en epäillyt hetkeäkään olla yhteydessä heihin löytääkseni juuri meille parhaimmat materiaalit. Tiesin jo mielessäni, että miltä haluaisin lopputuloksen näyttävän ja sain lisää inspiraatiota tutkaillessani heidän sivujaan. Tuotteet imaisivat mukaansa, mutta onneksi mieheni painoi jarrua, ettei aivan lähtenyt homma lapasesta ja koko koti saanut paneeliverhousta. Heidän kätevän verkkokaupan kautta oli helppo laskea menekki, ja tuotteet tulivat kotiin parissa päivässä! En malta odottaa, että saan näyttää mitä kaikkea upeaa näistä on syntynyt! Ja pakko vielä sanoa, että kyllä se miehenikin lopputuloksesta tykkää ja itseasiassa on tehnyt paneloinnit isäni kanssa. Remonttikohteista lisää kuvia seuraavassa postauksessa! Sen verran uskallan jo sanoa, että lopputulos on ihan 6/5! <3

Remppaterveisin,

Jaana