Elämä yllättää

*Sisältövaroitus! Postaus sisältää sensitiivistä sisältöä liittyen raskautumiseen!*

”Joskus elämämme ikävimmät käänteet vievät tielle, jossa tapahtuu elämämme parhaimmat asiat!”. Näinhän se usein menee, vaikka lause itsessään aika kliseinen onkin. Muistan, kun olimme olleet yli vuoden lapsettomuuspolin asiakkaina ja olo oli kovin lohduton. Tahaton lapsettomuus oli kulkenut mukanamme tummana varjona. Kirjoitin ajatuksiani ja tunteitani blogiin, jota en ollut koskaan ajatellut julkaisevani. Olin kuitenkin rohkaistunut juttelemaan tilanteestamme perheenjäsenien lisäksi muutamille hyville ystävilleni. Jutellessani ystäväni kanssa hän sanoi, että on vaikeaa edes ymmärtää, mitä kaikkea te käytte läpi, kun ei ole itse ollut samassa tilanteessa. Sanoin hänelle, että hänen pitäisi lukea blogitekstini, jota olen kirjoittanut pöytälaatikkoon, niin hän saisi kiinni tilanteestamme. En todellakaan ollut ajatellut näyttää tekstiä kenellekään, mutta ystäväni innostui asiasta ja vaati päästä lukemaan tekstin. Luettuaan kaikki 30 A4:sta yhtä soittoa, sain viestin kyynelsilmien kera. Viestissä ystäväni kannusti minua julkaisemaan tekstin, sillä sen lisäksi, että se on ollut minulle parhainta terapiaa, niin se voisi auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia. Lisäksi hän kannusti, että voisin tutustua samassa tilanteessa oleviin ihmisiin ja ei voi tietää, että mihin kaikkialle se johtaisi!

 

Keskusteltuani pitkään mieheni kanssa päätimme yhteistuumin julkaista blogin ja aloittaa podcastin, joiden aiheena on tahaton lapsettomuus. Jos kerran kukaan muu ei ole puhunut näistä asioista ääneen podcastin muodossa, niin miksen itse voisi sitä aloittaa. Sittemmin onkin ollut ihanaa huomata, että aiheen ympäriltä on tullut muitakin podcasteja! Toki aiemminkin on ollut joitain blogeja ja youtube-videoita, mutta nyt muutaman vuoden aikana niiden määrä on lisääntynyt. Erittäin hyvä niin! Vielä, kun aiheen ympärille saataisiin tuotettua esimerkiksi tv-sarja tai muu vastaava, joka lisäisi tietämystä aiheesta. Ehkä sitten pikkuhiljaa vähenisi ne ystävällisiksi tarkoitetut utelut perheen perustamisesta tai ”kätevät käytännön vinkit” raskauden alulle saamiseksi.

 

Nyttemmin voin sanoa, että niin kipeää kuin tahattoman lapsettomuuden polku on meille tehnyt, niin se on tuonut mukanaan jotain hyvääkin. Kaikki teidät, jotka olette kuunnelleet podia tai lukeneet tekstejäni. Olen saanut suunnattoman ihania palautteita ja ne ovat auttaneet jaksamaan arjen keskellä! Me kuulumme niihin erittäin onnekkaisiin, joita on siunattu ihanalla tyttärellä, vaikka tie lapsen saamiseen ei ollut helppo eikä kovinkaan nopea. Silti lapsettomuuden kokemus ja sen aiheuttamat haavat kulkevat mukana varmasti läpi elämän. Pelko siitä, että toive ei koskaan toteudu, on ollut niin suuri, että sen muistan ikuisesti. Siitä huolimatta uskon, että se antaa voimaa ja perspektiiviä kohdata elämän haasteita ja toisaalta se auttaa minua asettumaan muiden asemaan, jotka käyvät läpi samoja polkuja. Toivon kovasti, että voin olla tukemassa jatkossakin kaikkia, jotka painivat samojen haasteiden kanssa.

 

Mitä meille kuuluu nyt?

 

Meille kuuluu tosi hyvää! Minulla on itseasiassa jännittävää kerrottavaa ja samalla selviää syy blogin, somen ja podcastin radiohiljaisuudelle. Tuosta se onkin ehkä jo helppo arvata. Minä olen raskaana. Uskomatonta, mutta totta! Viime tekstissäni sanoinkin, että meillä oli ajatuksia sisaruksesta jo melkein heti esikoisemme synnyttyä. Mielessä oli lähinnä isoja pelkoja, että onnistuuko raskautuminen uudestaan ikinä ja jos onnistuu, niin miten? Tulisinko jälleen kärsimään pahasta hyperemeesistä ja jos kärsisin, niin miten pärjään esikoisemme kanssa? No, nyt voin sanoa, että kaikesta selviää. Myös hyperemeesistä ja 1-vuotiaan hoitamisesta. Aika hirveä kombohan se on, mutta sitten sitä selviää, kun ei muutakaan voi. Pahimpinakin aikoina mielessä on ollut kuitenkin kiitollisuus tilannetta kohtaan, tämä on paljon enemmän kuin uskalsimme koskaan toivoa!

Muistan hoitojen aikana miettineeni, että miten joku kehtaa valittaa raskauden tuomista oireista. Mietin, että voisin milloin tahansa vaihtaa osia ihmisen kanssa, joka on raskaana, vaikka olisi minkälainen hyperemeesi eli vaikea raskauspahoinvointi tai muu inhottava oire! Ja totta se onkin, että kyllä sitä on ja oli valmis kulkemaan läpi harmaan kiven, että se oma suurin unelma toteutuisi! Siitä huolimatta näin jälkikäteen, kahden hyperemeesin jälkeen voin sanoa, että se on kyllä aivan hirveää. On vaikea edes kuvailla, että miltä tuntuu voida koko ajan äärimmäisen pahoin. Kun mikään, ei mikään, auta. Oksennat vain kymmeniä kertoja vuorokaudessa, makaat alasti suihkun lattialla ja samaa jatkuu viikko ja kuukausi tolkulla. Siinä kadottaa väkisinkin elämänilon. Päivissä ei ole mitään muuta agendaa kuin selviytyminen elossa.

 

Hyperemeesi yhdistettynä pienen lapsen hoitamiseen teki koko touhusta vielä kaksin verroin haasteellisempaa. Olen kokenut todella paljon riittämättömyyden tunteita, kun en ole jaksanut touhuta esikoisemme kanssa. Olen joutunut kamppailemaan hammasta purren, että saan pidettyä hänet puhtaissa vaipoissa ja selvinnyt syöttämisestä niinä aikoina, kun mieheni on ollut töissä. Vauvan ruuan haju sai minut joka ikinen kerta oksentamaan, kuten kaikki muukin. Olen oksentanut vauva kainalossa kymmeniä kertoja ja esikoiseni alkoikin yhdessä vaiheessa matkimaan minua alkamalla itsekin kakoa.

Miten raskaus alkoi?

Kun lääkärit näyttivät vihreää valoa, niin hakeuduimme heti lapsettomuusklinikalle tarkistuttamaan tilanteemme. Emme malttaneet antaa spontaanille raskautumiselle kunnollista mahdollisuutta, koska mielessä jyskäsi edelleen ajatus siitä, että tämä tulee viemään vuosia. Saimme nopeasti ajan ultraan ja hieman yllättäen saimmekin alkaa samasta kierrosta pistämään gonal-f:ää. Aloitimme pistämisen samalla annoksella kuin edellisellä kierrolla. Seuraavassa ultrassa tsekattiin tilanne ja yllätys oli melkoinen, kun mitään ei ollut tapahtunut. Ei mitään. Lääkäri kysyi, että onko minun painoindeksini muuttunut viime kerrasta, johon oli helppo todeta samantien, että kyllä! Painoa jäi hillittömästi edellisestä raskaudesta ja samalla varmistui PCOS-diagnoosi. Kiertoni olivat heitelleet koko vauvavuoden ajan miten sattui ja venyneet älyttömän pitkiksi. Kuukautiset olivat kivuttomia, joka oli minulle täysin uutta, koska aiemmin endometrioosi oli aiheuttanut aivan hirveitä kipuja. Paino ei tippunut mihinkään, vaikka harrastin crossfittiä ja kävin ratsastamassa. Osasin siis odottaa, että jotain vikaa kehossani on ja se ei toimi nyt normaalisti. Ilmeisesti en ollut kierroissani ovuloinut ollenkaan ja siksi nämä ns. tyhjennysvuodot olivat täysin kivuttomia.

Sain ohjeeksi lisätä pistoksen määrää ja metformiini-lääkityksen PCOS:n hoitoon. En ole kovin innokas lääkkeiden käyttäjä, mutta enpä nähnyt tässä tilanteessa vaihtoehtoja. Ei muuta kuin lisää piikkiä mahaan ja uuteen ultraan. Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään uutta. Lääkäri oli hieman neuvoton, että mitä seuraavaksi tehtäisiin. Olin jo useamman satasen maksanut lääkkeistä, joten sanoin, että minun puolestani voidaan jatkaa, koska normaalistikin ovuloin todella myöhään. Lääkemäärää nostettiin ja seuraavassa ultrassa näkyi pienen pientä kasvua oikealla puolella. Olin jo melko valmis taputtelemaan koko homman, koska oikean puolen munajohtimen toimintakyky on kyseenalainen siellä olleen kohdunulkoisen raskauden takia. Sitä ei ole tutkittu sen jälkeen, että onko se auki vai tukossa. Jatkoimme kuitenkin pistelyä ja tulimme neljänteen ultraan. Piikittelyä oli takana jo yli kaksi viikkoa. Siellä se näkyä, 20mm nätti follikeli valmiina ovuloitumaan. Viimeinkin!

ovulaatio

Ainoa ”pieni” ongelma tässä oli se, että ovulaatio tapahtuisi alkuviikosta ja se ei sopinut siirtoaikatauluihin. Meidän pakastimessa olevat alkiot ovat neljä päiväisiä ja ne pitää ottaa sulamaan edellisenä päivänä. Sunnuntaisin Tays:issa ei oteta alkioita sulamaan, joten ovulaatio olisi pitänyt tapahtua aikaisintaan keskiviikkona, jotta olisimme päässeet siirtoon. Monen sadan euron ja melkein kolmen viikon pistämisen jälkeen totesimme koko homman turhaksi ja se kierto taputeltiin siinä. Lääkärin kanssa sovimme, että seuraava kierto toteutetaan lääkkeelliseen kiertoon ja ovulaation aikaansaamista ei edes yritetä. Lopuksi hän vielä antoi ohjeeksi kotiyhdynnän, koska ovulaatio olisi sopivasti pian ovella. ”Just joo” mietin. Millä todennäköisyydellä raskaus alkaisi yhdestä seksikerrasta ensimmäisessä kierrossa, jossa todistettavasti ovuloin, kun se ei ollut alkanut aiemmin hullusta peitonheiluttamisesta huolimatta, vaikka ovulaatioita oli tapahtunut kerta toisensa jälkeen. Noh, en tiedä todennäköisyydestä, mutta lopputuloksen tiedän: Raskaana!

Kerron lisää raskauden alusta ja sen tunnelmista seuraavassa tekstissä! Muista tulla seuraamaan kierron verran toivoa-tiliä! Jos haluat seurata minun henkilökohtaista tiliä, niin sen löydät nimellä @jaanavaholuoto. Tahattomasta lapsettomuudesta kertovan podcastini löydät nimellä Kierron verran toivoa mm. Spotifyista, iTunesista ja Suplasta!

 

Rakkaudella,

Jaana

 

LevinSky sijaitsee Utsuvaaran alueella Levitunturin kupeessa kerta kaikkiaan UPEISSA maisemissa. Se oli helposti pääteltävissä jo kuvista ja videoista, joita katselin huvilasta. Lisäksi sieltä löytyi kuusi makuuhuonetta, joista kahdessa oli jopa oma pieni kylpyhuone. Perhematkalla on hyvä varautua siihen, että jokaisella on joku oma paikka missä voi ladata akkuja, jos alkaa olla liian tiivis tunnelma. Huvilasta löytyi iso keittiö, oleskelutila ja ruokapöytä, johon koko porukkamme mahtuisi kerralla. Lisäksi siellä oli isot saunatilat, ulkoporeamme ja jopa laavu, jossa voisimme nautiskella maisemista ja paistaa makkarat! Alakerrassa oli myös oma olohuone ja kodinhoitohuone. Olimme koko porukka aivan myytyjä huvilalle jo ennen kuin olimme sitä edes livenä nähneet! Tänne me menemme!

Sitten mennään

Olin etukäteen hiukan jännittänyt, että kuinka matkamme sujuu, sillä ajomatka oli pitkä. Sen kerran, kun olin näin pohjoisessa, niin halusin hyödyntää tilaisuuden ja löytää pohjoisessa lapsettomuushoidoissa käyneen tarinan podcastiini. Löysinkin ihanan Jonna Sarajärven, joka itseasiassa ajoi haastatteluun Ivalosta saakka eli laskeutui vielä 3–4 h matkan ennen kuin oli Levillä. Minä kun luulin matkanneeni jo toiseen päähän Suomea. Haastattelun takia auto olikin tupaten täynnä, sillä matkassa oli tuhannen muun kassin ja nyssäkän lisäksi vielä nauhoitustarvikkeet. Halusin olla ensimmäisenä paikalla huvilalla, joten lopulta päädyimme siihen, että lähdimme edellisenä päivänä ajelemaan ja se oli tosi hyvä päätös. Ajoimme Rovaniemelle saakka ja varasin matkalla majoituksen Arctic Light-hotellista Rovaniemeltä. Hotelli oli todella kiva ja sen aamiainen oli yksi parhaimpia, joita olen koskaan syönyt! Suosittelen ehdottomasti tätä hotellia, jos kaipaat majoitusta matkan varrelle!

Matka menikin ihan kivuttomasti ja olin sitä turhaan jännittänyt. Ajelimme sähköautolla, jolla yhdellä latauksella pääsee noin 300 km kesäaikaan. Se riitti hyvin, sillä oli ihan mukava pysähtyä pari kertaa lataamaan sekä autoa että itseään matkan aikana. Rovaniemellä poikkesimme vielä Joulupukin luona ja se oli tosi kiva kokemus! Kävimme poroja moikkaamassa ja se olikin huikean hauskaa, sillä poroaitaukseen sai mennä sisälle ja rapsutella poroja ilman, että olisi täytynyt seistä aidan takana. Tämän jälkeen lapset oli sitä mieltä, että jokaista reissulla nähtyä poroa pitäisi päästä rapsuttamaan. Joulupukin luona oli myös paljon muuta nähtävää, monta kauppaa ja kiva leikkipuisto. Matka Rovaniemeltä Leville taittui helposti ja nopeasti.

LevinSky-huvila

Aloimme lähestyä huvilaa ja navigaattori ohjasi meidät ajelemaan Utsuvaaran mutkittelevia teitä ylöspäin. Mitä korkeammalle pääsimme, sitä vaikuttuneempia olimme! Sijainti oli mielettömän upea! Kun näimme huvilan, jossa tulisimme perheen kesken viettämään seuraavan viikon, olimme mykistyneitä. Huvila seisoi ryhdikkäänä upealla paikalla korkealla Utsuvaarassa, osoitekin oli paljon puhuva: Utsunkutsu 4. Avasin oven huvilaan ja olin mykistynyt. Upeat isot ikkunat paljastivat kauniin maiseman, jota saisimme ihailla koko viikon ajan! Maisema oli niin mykistävä, että oli vaikea nähdä mitään muuta. Isoista ikkunoista näkyi kauaksi ja maisemaa piirtyi upeat tunturit, rouheat kivikot, karut puut ja vaikka mitä muuta. Kun viimein sai nostettua rintaan loksahtaneen leuan takaisin paikoilleen, oli aika ihailla muuta huvilaa. Jos mahdollista, niin huvila näytti vielä paremmalta livenä, mitä kuvissa!

Oli hauska huomata, että sitä mukaa, kun seurueemme saapui, niin jokaisen leuka tipahti rintaan vuoron perään. Kaikki olivat aivan myytyjä upeista maisemista, joita huvilan valtavat ikkunat tarjoilivat. Puhumattakaan kaikesta, mitä sisältä löytyi! Valmistimme ensimmäisenä iltana tortillabuffetin ja sydämessä läikähti, kun istuimme pitkän pöydän ääressä koko perheen kera syömässä. Täällä me nyt olemme tärkeän tehtävän äärellä! Lisää reissukuulumisia luvassa seuraavassa postauksessa!

Rakkain terveisin,
Jaana