Blogi

Vauvavuosi

loka 22, 2022

Niin monella tavalla uskomatonta, mutta totta, että meidän vauvavuotemme on takanapäin ja kotonamme asustaa pieni taapero. Jos olet lukenut aiempia postauksiani, niin tiedät, että tämä tilanne ei ollut meille mitenkään automaattinen tai itsestäänselvä. Oikeastaan pidin perheellistymistä omalla kohdallani itsestäänselvyytenä siihen saakka, kun se ei sitä enää ollutkaan, ja kovasti toivottua toista viivaa ei ilmestynyt raskaustestiin jatkuvasta yrittämisestä huolimatta. Siihen saakka minulle ei ollut käynyt mielessäkään, että lapsettomuus tai lapsettomuushoidot koskettaisivat meitä – Kahta perustervettä, liikunnallista nuorta aikuista. Vaan kuinkas kävikään?

Kuvittelin, että olen jo pienestä asti ymmärtänyt, että lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan. Jokainen lapsi on suuri lahja. Silti suhtauduin lapsitoiveeseemme tietynlaisena projektina, joka seuraavaksi hoidetaan pois alta. Suorittajapersoonana ajattelin sen vievän muutaman kuukauden ja sitten ollaan iloisesti raskaana ja valmistaudutaan uuteen elämänvaiheeseen. Näinhän se ei mennyt, vaan vuoden yrittämisen jälkeen hakeuduimme tutkimuksiin ja kuljimme jonkin aikaa diagnoosilla selittämätön lapsettomuus. Myöhemmin se sai kaverikseen endometrioosi ja PCOS-diagnoosit. Ei mitään, mikä estäisi raskautumisen luonnollisesti, mutta paljon kaikkea, joka hankaloittaa raskautumista hyvinkin tehokkaasti. Jos olisimme olleet todella kärsivällisiä, niin voihan olla, että olisimme jossain vaiheessa alkaneet odottaa esikoistamme ihan luonnostaakin. Tiedä häntä, mutta mielenterveyteni olisi kyllä ollut turhan kovalla koetuksella, jos yrittämistä omin päin olisi pitänyt jatkaa vuosi tolkulla. En juuri turhauttavampaa tilannetta keksi kuin se, että toivo herää kuukaudesta toiseen ja kierto toisensa perään päättyy pettymykseen.

Hoitojen alussa aloitimme testaamaan letrozol-tabletteja, joista ei omalla kohdallani ollut mitään hyötyä. Ovulaatio tuli todella myöhään, kuten normaaleissakin kierroissa. Olenkin tästä jo aiemmin kertonut täällä blogissa. Tässä ensimmäisessä hoitokierrossa lääkäri olisi jatkanut piikitettävällä hormonilla, mutta olimme lähdössä reissuun Ruotsiin, joten emme olisi päässeet väliultraan ja siksi päädyttiin jatkamaan seuraavassa kierrossa suoraan piikitettävällä hormonilla ja tehdä inseminaatio. Seuraavaa kiertoa saatiinkin odottaa reilusti yli puoli vuotta, koska kaikkien yllätykseksi raskauduin tuosta kyseisestä kierrosta. Se onkin ainoa kerta tuohon mennessä, kun sain kaksi viivaa raskaustestiin. Moni syy herätti huolta raskauden tilasta ja varhaisultrassa raskautta ei valitettavasti löytynyt ja minulle diagnosoitiin kohdunulkoinen raskaus. Silloin muistan kokeneeni kovin ristiriitaisia tunteita. Ensin halusin enemmän kuin mitään, että testi olisi positiivinen ja sitten seuraavaksi rukoilen testin vaihtumista negatiiviseksi ilman, että joutuisin leikkaukseen. Jos sinua koskettaa kohdunulkoinen raskaus, niin voit lukea tarkemmin minun kokemuksiani täältä vanhasta postauksestani.

Kelaan vähän nopeammin eteenpäin ja päästään vuoteen 2021. Minulle oli tehty edellisen vuoden lopussa punktio, josta saimme kivan määrän alkioita pakkaseen. Tuoresiirto ja ensimmäinen PAS eivät tuottaneet tulosta, mutta kolmannesta siirrosta alkoi hartaasti toivottu raskaus. Muistan, kun ostin alennusmyynnistä Tampereelta Newbien ihanasta liikkeestä ylisuloisen vauvanvaatteen, vaikka olimme mieheni kanssa sopineet, ettemme ostele mitään ennen kuin olemme oikeasti kunnolla raskaana. Muistan sanoneeni miehelleni, että minä olen nyt raskaana, kunnes toisin todistetaan ja olemme kulkeneet hurjan pitkän matkan tähän pisteeseen, niin olemme siitä palkintomme ansainneet. Hänkin sitten heltyi taipumaan ostopäätökseen. Lokakuussa 2021 esikoisemme syntyi suunnitellulla sektiolla ja myöhemmin vauvavuoden aikana pääsimme tuota todella merkityksellistä vaatetta käyttämään. Se muistuttaa minua siitä, että elämä kantaa.

Vauvavuosi

Raskautumisen jälkeen seuraavat kuukaudet menivät täydessä pimennossa, koska makasin järkyttävän hyperemeesin kourissa useita viikkoja. Olin viikolla kuusi ensimmäisen kerran tipassa ja siitä olo vain paheni. Söin pahoinvointilääkkeitä raskausviikolle 16 saakka, jolloin ne oli pakko lopettaa. Olo oli hyvä ehkä muutaman viikon ajan keskiraskaudessa, kunnes alkoi erilaiset liitoskivut ja hillitön väsymys tippuneiden rauta-arvojen takia. Viimeisen raskauskuukauden aikana sain infuusion ja olo oli kuin uudesti syntyneellä. Sain nautittua loppuraskaudesta, joskin maha oli niin suuri, että oksennus lensi jo sen takia, että vatsa painoi ikävästi ruokatorveen.

Olen kirjoittanut synnytyksestä oman blogitekstinsä ja sen voi lukaista tästä. Minulle ei annettu muita mahdollisuuksia kuin suunniteltu sektio, koska vauvamme oli perätilassa ja erittäin isokokoinen. Kipuilin tätä jonkin aikaa, mutta näin jälkikäteen asialla ei ole minulle mitään merkitystä. Toki toivoisin, että voisin joskus vielä alatiesynnytyksen kokea, mutta sen aika näyttää.

Vauva oli kyllä niin pieni! Tuntui käsittämättömältä, että saimme viedä hänet kotiin sairaalasta ja hän tosiaan muutti meille! Muistan, kun istuimme vauva sylissä kotona ja mietimme, että mitäs tämän kanssa nyt tehdään. Siitä uuden elämäntyylin rakentaminen alkoi. Alkuunsa arkiset asiat vaativat ihan hurjan määrän suunnittelua ja ajatustyötä. Esimerkiksi tiettyyn aikaan neuvolaan selviytyminen vaati todenteolla metatyötä ja olimme ihan puhki yhdestä reissusta koko perhe. Ensimmäinen kauppareissumme kaksi viikkoisen vauvan kanssa vasta hauska olikin! Juoksimme kaupan läpi hillitöntä vauhtia valmiina syöksymään kotiin heti, jos vauva inahtaakin. Näin jälkikäteen ajatuskin naurattaa, koska nykypäivänä olemme ravanneet vaikka missä kissan ristiäisissä tyttäremme kanssa.

Ei niin helppoa arkea

Arki kyllä yllätti. Tyttäremme on ollut kova viihtymään parhaiten sylissä ja siinä vaiheessa, kun ystävien vauvat köllöttelivät tyytyväisenä matolla, niin meidän neitokainen viihtyi siinä maksimissaan minuutin. Sen jälkeen hän aloitti kunnon huudon, jos äiti ei ollut välittömästi nostamassa neitiä takaisin syliin. Päiväunille laitto oli muutaman kuukauden ikäisenä aikamoisten haasteiden takana ja lapsemme nukkui vain, jos vaunut liikkuivat tai häntä heijattiin sylissä. Jos liike pysähtyi, hän heräsi välittömästi. Koska kyseessä on esikoisemme, niin en osannut ajatella, että tilanne olisi jotenkin erikoinen. Yöt olivat todella katkonaisia. Neljän kuukauden hulinoiden jälkeen tilanne pahentui pahentumistaan ja loppujen lopuksi heräsin 10-15 kertaa yössä rauhoittamaan vauvaa tissin avulla, kun mikään muu ei käynyt. Neuvolasta ei osattu auttaa, mutta päätin itse varata lastenlääkärin ja kysyä, että olisiko tähän saatavilla mitään apua. Äidin jaksaminen alkoi olla aika lopussa.

Lääkäri sanoi melkein suorilta, että kyseessä on silent refluksi. Refluksi? En ollut osannut ajatellakaan asiaa, koska tyttäremme ei puklannut käytännössä ikinä. Silent refluksi eli hiljainen refluksi nostaa mahan sisältöä ylös, mutta vauva nielaisee sen takaisin. Sen takia sitä ei huomata niin helposti ja se ei vaikuta esimerkiksi painoon niin paljon, kuin tavallinen refluksi. Paino voi nousta ihan normaalisti, kuten meilläkin kävi. Oireina ovat mm. itkuisuus, tyytymättömyys ja katkonaiset unet. Check – check – check – Koskee meitä aivan selvästi. Kävimme myös verikokeissa, joiden perusteella lääkäri aloitti tyttärellemme B12-tipat ja lääkkeen refluksiin. Harmittaa vieläkin, ettemme tajunneet aiemmin mennä lääkäriin ja valitettavasti meitä ei sinne ohjattu neuvolastakaan. Lapsemme vastasi lääkitykseen ja oli ihanaa nähdä hänen viihtyvän lattialla ja sen jälkeen hän alkoikin kehittyä kovaa tahtia liikkumisensa kanssa. Vaunuja ei tarvinnut enää hyssyttää ja yöimetyksetkin jäivät pikkuhiljaa yhteen tai kahteen kertaan. Hänhän halusi aiemmin maitoa vain siksi, että masussa ja ruokatorvessa tuntui ikävältä, johon syöminen auttoi hetkeksi, kunnes se taas vain pahensi asiaa ja siksi hän halusi tissiä taas lisää. Olimme järkyttävässä oravan pyörässä, joka saatiin pikkuhiljaa purettua.

Summa summarum

Vuosi on mennyt ihan siivillä! Välillä päivät ovat tuntuneet pitkiltä kuin nälkävuosi ja olen odottanut minuutti minuutilta miehen saapumista kotiin apuun. Välillä taas päivämme on ollut täynnä tekemistä ja ohjelmaa, enkä ole edes ehtinyt miettiä kellon kulkua! On raskasta olla kotona hoitamassa yksin lasta päivät, mutta on myös raskasta käydä töissä ja aloittaa ns. toinen työvuoro heti, kun saapuu kotiin. Ajan kanssa olemme saaneet luotua tähän hyvän systeemin, mikä toimii meille. Mieheni hoitaa käytännössä kaikki iltatoimet ja unille laitoin, kun minä taas hoidan lapsemme päivällä sekä tarvittaessa öisin. Nyt yhden ikävuoden kynnyksellä lapsemme on väläytellyt taitoaan koko yön nukkumisesta ja sitä kohti toivottavasti jatkamme! Vaikka välillä on ollut raskasta ja vaikeaakin, niin päivääkään en vaihtaisi. On ollut mieletöntä seurata toisen kasvua omaksi itsekseen, omaksi persoonakseen. Meidän tyttäremme on parasta, mitä meille on ikinä tapahtunut.

Ajatuksia ja toiveita pikkusisaruksesta on ollut oikeastaan siitä lähtien, kun esikoisemme syntyi. Kauanko siihen menee tai onnistuuko se koskaan? Vaatiiko raskautuminen kovia hoitoja vai olisiko luomuraskaus mahdollinen? Saako lapsemme joskus sisaruksen? Pystynkö olemaan ylipäätään raskaana uudestaan, jos se on jotain yhtä hirveää, kuin ensimmäinen raskauteni oli? Jos jos näin käy, niin miten huolehdin esikoisestamme? Sektio aiheuttaa ainakin pakollisen vuoden raskautumiskiellon, joten katsotaan ajan kanssa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Mitä sinulle kuuluu? Oletko sinä hoidoissa vai ovatko hoidot päättyneet? Haaveiletko perheenlisäyksestä? Luen tosi mielelläni teidän kaikkien kuulumisia!

Muista tulla seuraamaan kierron verran toivoa-tiliä! Jos haluat seurata minun henkilökohtaista tiliä, niin sen löydät tästä @jaanavaholuoto. Tahattomasta lapsettomuudesta kertovan podcastini löydät nimellä Kierron verran toivoa mm. Spotifyista, iTunesista ja Suplasta!

Rakkaudella,

Jaana

Lapsettomuushoidot & tahaton lapsettomuus koskettavat ihmisiä eri elämäntilanteissa – Podcastin nauhoitukset Tampereella

maalis 11, 2022

Podcastin kolmas kausi starttasi tällä viikolla! Jännittävää! Tuntuu tosi hyvältä päästä jakamaan uusia jaksoja ja sitä kautta antamaan tärkeää vertaistukea monelle. Olen kiitollinen luottamuksesta kaikille haastateltaville. Niin moni on tullut kertomaan tarinaansa sekä puhumaan tosi avoimesti näinkin arasta aiheesta. Lämmin kiitos! Uskon, että näiden tarinoiden nauhoittamisella on tärkeä merkitys sekä kertojalleen että kuulijoille. Ne auttavat samassa tilanteessa olevia, mutta antavat myös toivoa ja lohtua.

Olen tehnyt podcastin kolmatta ja neljättä kautta vähän lomittain ja olenkin tähän mennessä nauhoittanut 15 erilaista jaksoa tulevia kausia varten. Pari on vielä tulossa etänauhoitukseen. Huikea määrä erilaisia kokemuksia, tunteita ja vaiheita. Tänään kerron hieman tarkemmin Tampereen nauhoitusreissusta ja pääset kurkistamaan kulissien taakse!

Nauhoitusmatka Tampereelle

Tampere on huomattavasti lähempänä Seinäjoen lakeuksia kuin Helsinki, mutta siitä huolimatta useamman tunnin ajomatka päivittäin edestakaisin kuulosti jo ajatuksena liian raskaalta. Sen takia päädyimme siihen, että lähdemme taas koko perhe reissuun! Nauhoituksia oli luvassa useita ja aloitin reissun suunnittelun miettimällä, että missä jaksojen äänittämiset olisivat kätevintä toteuttaa. Olen majoittunut Tampereella useita kertoja erilaisissa hotelleissa ja olin kovasti tykästynyt rautatieaseman läheisyydessä olevaan Solo Sokos Hotel Torni Tampereeseen! Siinä yhdistyy monta hyvää seikkaa, joita itse arvostan matkailussa. Ihanat, uudet ja todella siistit huoneet, herkullinen aamupala ja keskeinen sijainti. Hotellille on kätevä saapua sekä julkisilla että omalla autolla. Ajattelin heti, että se olisi paikka, johon kaikkien olisi helppo tulla ja sinne olisi mukava vastaanottaa vieraat.

Otin yhteyttä Solo Sokos Hotel Torni Tampereeseen ja kerroin tulevani nauhoittamaan podcastia tahattomasta lapsettomuudesta. He pitivät aihetta erittäin tärkeänä ja tarjosivat meille aivan ihanan huoneen majoittumiseen ja nauhoitusten tekemiseen. Kuten kerroin, niin olen aiemminkin majoittunut Tornissa, mutta en ollut ennemmin ollut tällaisessa huoneessa, jonka nyt saimme! Kyseessä oli 16. kerroksessa sijaitseva kulmahuone, josta oli näkymät kahteen suuntaan Tampereen kattojen ylle! Olin aivan mykistynyt ihastuksesta heti siitä hetkestä alkaen, kun avasin huoneemme oven! Meillä oli ihanan iso eteinen, johon saimme vaunut kätevästi ilman, että ne olivat koko ajan tiellä. Kylpyhuoneesta löytyi iso amme ja erillinen suihku. Huone oli todella iso ja sinne mahtui kätevästi myös matkasänky. Sieltä löytyi erillinen sohva ja nojatuoli, joissa vauvan oli kätevä napata välihuikat tissillä nauhoitusten lomassa. Voisin sanoa, että huone oli aivan täydellinen meidän perheellemme! Ihanan paljon tilaa ja mahdollisuus pötkötellä sängyllä samalla, kun katselee hulppeita maisemia! Näissä puitteissa ei tuntunut hullummalta herätä kuudelta aamulla katsomaan Olympialaisten jääkiekon finaalia ja kannustaa Suomi voittoon!

Podcastin vieraat

Ensimmäisen nauhoituksen vieraaksi sain Susanna Juntusen Turusta. Susanna on hyvinvointialan yrittäjä ja työskentelee monipuolisesti liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Susanna on tunnettu myös julkisuudessa, sillä hän on Miss Suomi ensimmäinen perintöprinsessa vuodelta 2008 ja hän on kilpaillut menestyksekkäästi vuosina 2013-2016 Bikini fitness-kilpailuissa. Hän tapasi miehensä tinderissä vuoden 2016 alussa. Susanna oli aiemmin ajatellut, ettei välttämättä halua omia lapsia. Miehensä tapaamisen jälkeen hänelle kuitenkin heräsi ajatuksia siitä, että mahdollisesti hän haluaisikin perheen. Susanna on kokenut tahatonta lapsettomuutta jo ensimmäisen lapsen kohdalla, mutta raskautuikin luonnollisesti munatorvien aukiolotutkimuksen jälkeen. Esikoisen syntymän jälkeen häneltä löydettiin kohdunkaulansyöpä ja hän luuli, ettei enää voisi saada lisää lapsia. Syöpä saatiin kuitenkin hoidettua leikkauksella, mutta leikkauksen takia hän ei voi raskautua enää luonnollisesti ja sen takia edessä oli IVF-hoidot. IVF-hoitojen avulla hän raskautui ensimmäisestä alkionsiirrosta. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä raskaus todettiin kaksosraskaudeksi ja todella suurten riskien takia raskaus päädyttiin keskeyttämään.

Tiesin Susannan saaneen positiivisen raskaustestin, kun sovin hänen kanssaan haastattelusta, mutta silloin ei ollut tiedossa, että raskaus keskeytyisi. Keskeytys tapahtui vain 1,5 viikkoa ennen nauhoituksen tekoa ja oli todella surullista jutella aiheesta. Olen kovin kiitollinen, että Susanna jaksoi tulla kertomaan tarinaansa podiin, sillä se varmasti antaa tukea ja lohtua monelle muulle saman kokeneelle. Susannan tarina oli nyt niin ajankohtainen, että hänen jaksonsa aloitti koko podcastin kolmannen kauden ja sen voit kuunnella klikkaamalla alta!

Seuraavana pääsin juttelemaan seksistä ja seksuaalisuudesta yhdistettynä tahattomaan lapsettomuuteen psykologi, psykoterapeutti ja seksuaaliterapeutti Mirka Paavilaisen kanssa! Sanomattakin lienee selvää, että seksi ja raskauden yrittäminen kulkevat melko usein ainakin heterosuhteissa käsi kädessä. Jos yhdyntäseksi ei onnistu, ei raskaus ainakaan voi alkaa. Monet meistä myös tietävät, että kun lapsitoive pitkittyy, alkaa seksin harrastaminen maistua pakkopullalta ja siihen voi tulla kovia suorituspaineita. Miten näiden paineiden alla voi sitten suoriutua? Tästä ja monesta muusta seksuaalisuuden aihealueesta juttelemme Mirkan jaksossa!

Kerroinkin edellisessä postauksessani, että Helsingin reissulla pääsin haastattelemaan hedelmöityshoitoklinikka Ovumian asiantuntijaa Mari Sälevaaraa lahjasukusoluhoidoista. Sain todella paljon lisää tietoa aiheesta ja entistä enemmän arvostan heitä, jotka menevät luovuttamaan sukusolujaan. Tampereella sain kunnian päästä haastattelemaan Neaa, joka on luovuttanut munasolujaan peräti viisi kertaa! Aivan mielettömän upea teko! Nean kanssa juttelimme luovutusprosessista ja siitä, miten hän päätyi luovuttamaan munasolujaan ja mitä tunteita se hänessä herätti. keskustelemme muun muassa siitä, että miltä hänestä tuntuu ajatus, jos hänen sukusoluillaan alkunsa saanut lapsi ottaisi häneen joku päivä yhteyttä?

Tampereen reissulla pääsin toteuttamaan myös paljon toivotun jakson naisparien hoitoihin liittyen! Mirjami Makkonen kertoi minulle koskettavan tarinansa, johon kuului sekä elämäntilanteen aiheuttamaa sosiaalista lapsettomuutta, lapsettomuushoitoja itsellisenä naisena sekä myöhemmin parisuhteen myötä hoidot naisparina. Matkalle mahtui myös kipeitä keskenmenoja. Mirjamilla ja hänen vaimollaan on tällä hetkellä aivan ihana pieni lapsi, jonka matka sai alkunsa itselleni täysin uuden hoitotavan, reciprocal IVF:n avulla. Se on IVF-hoito, jossa käytettiin Mirjamin vaimon munasoluja, mutta Mirjamin kohtua eli Mirjami kantoi raskauden. En malta odottaa, että pääsen julkaisemaan tämän jakson teille!

Viimeisenä nauhoituksena Tampereen reissulla oli luvassa erittäin mielenkiintoinen aihe, nimittäin alkiodiagnostiikka! Tätäkin aihetta on toivottu kovasti! Pääsin juttelemaan aiheesta filosofian tohtori, hedelmöityshoitobiologi, tutkija ja PGT-asiantuntija Marisa Ojalan kanssa Tampereen Ovuamialle. Vaikka aihe on vaikea, niin Marisa sai kerrottua sen niin kattavasti ja yksinkertaisesti, että sain ainakin itse todella paljon lisätietoa siitä mitä alkiodiagnostiikka on ja mitä sen avulla voidaan selvittää. Marisa kertoi tarkemmin, että miten alkiodiagnostiikkaa toteutetaan ja missä tilanteissa sitä suositellaan käytettäväksi. Todella opettavainen jakso, joka kertoo selkeästi, että mistä koko hommassa on kyse!

Matka Tampereelle oli kaikin puolin erittäin onnistunut! Nauhoitusten ohella saimme viettää perheen kesken laatuaikaa, jota ei todellakaan arjen tohinoissa ole liiaksi. Oli ihanaa, kun ei ollut kotitöitä tehtävänä, niin sai keskittyä 100% perheen kanssa olemiseen ja tuntui, että kerrankin ehti puolisonkin kanssa keskustella muustakin, kun arjen pyörittämiseen liittyvistä asioista. Kaikin puolin huippureissu ja todellista arjen luksusta!

Lämmin kiitos kaikille haastateltaville ja yhteistyöstä Solo Sokos Hotelli Torni Tampereelle sekä Hedelmöityshoitoklinikka Ovumialle. Löydät podcastin nimellä Kierron verran toivoa muun muasta spotifyista, iTunesista ja Suplasta! Kannattaa myös tulla seuraamaan meitä instagramissa, niin saat heti tiedon, kun uusia jaksoja on julkaistu!

Kiitos, kun luit!

Rakkain terveisin,

Jaana

Ps. Aivan ihana idea, kun hotellin aamupalalla sai omaan pöytään kahvipannun ja maitokannun! Ihan parasta, kun ei tarvitse nousta kesken herkuttelun hakemaan lisää kahvia!

Podcast tahattomasta lapsettomuudesta

maalis 2, 2022

Kierron verran toivoa-podcast sai alkunsa omasta tarpeestani. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun kohtasin syviä ahdistuksen, pelon ja epävarmuuden tunteita tahattoman lapsettomuuden vuoksi. Itseasiassa tunteet nousivat eniten pintaan siksi, etten voinut saada mistään, mitenkään enkä keneltäkään varmistusta siitä, että unelmamme omasta lapsesta joskus toteutuisi. Toivoa oli ja selkeää syytä lapsettomuudelle ei löytynyt endometrioosia lukuun ottamatta. Kaipasin tukea, janosin kuulla ja tietää lisää! Halusin kuulla, että emme ole ainoita, joille käy näin. Olisin halunnut laittaa napit korville, painua ulos lenkille ja kuulla muiden kokemuksia hoidoista, pettymyksistä sekä mahdollisista onnistumisista. Mutta sellaisia tarinoita ei ollut. Löysin kasapäin synnytys- ja äitiyspodcasteja, mutta en ainoatakaan, joka kertoisi pelkästään tahattomasta lapsettomuudesta.

Olen toiminut työkseni hyvinvointituotteiden sekä myynnin ja markkinoinnin parissa yrittäjänä yli kymmenen vuotta. Olen kouluttanut satoja ihmisiä erilaisissa tilaisuuksissa ja tottunut esiintymään. Silti ajatuskin niin henkilökohtaisesta asiasta puhumisesta, mitä tahaton lapsettomuus on, tuntui todella pelottavalta. Olin kirjoittanut kokemuksiani ja tunteitani ylös hoitopolun aikana, mutta ajatukseni ei ollut niitä koskaan julkaista. Olin samaan aikaan vihainen koko yhteiskunnalle, ettei kukaan ollut kertonut lasten saamisen voivan olla näin vaikeaa. Koulussa opetetaan vain ja ainoastaan olemaan todella varovainen, ettei vahingossa raskaudu ja käytännössä opetus on sillä tasolla (ainakin minun kouluaikoinani), että mikäli näetkin pippelin, olet jo raskaana. Vaan entä, jos homma ei menekään näin? Vaikka tekisi kaiken maailman pippelitemput eikä siltikään ole raskaana, niin mitäs sitten? Tästä aiheesta täytyisi puhua enemmän ja avoimesti. Suu täytyy saada auki.

Pitkään pohdimme mieheni kanssa, että uskaltaisimmeko jutella aiheesta avoimesti muidenkin kuin perheemme kesken. Mieheni oli sitä mieltä, että mikäli joskus onnistuisimme, niin sitten voisin julkaista blogini. Tämä oli kuitenkin todella arkaluontoinen aihe, joka koskee meitä molempia ja siten en voinut tehdä päätöksiä yksin. Viimein yhden negatiiviseen raskaustestiin päättyneen kierron jälkeen mieheni antoi ”luvan” blogini julkaisuun. Samalla hetkellä päätin, että aiheesta täytyy puhua ääneen. Tarinoita täytyy saada jakoon, jotta muutkin tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät voivat kuunnella niitä. Jos kukaan muu ei ole suomenkielistä podia aiheesta tehnyt, niin miksen se sitten olisi minä? Lenkkeilimme pimeässä syysillassa miettien hyvää nimeä blogille ja podcastille. Yhtäkkiä mieheni sen keksi: ”Kierron verran toivoa”. Sitähän tahaton lapsettomuus on. Yhden kuukautiskierron verran uutta toivoa siitä, että se päättyisi oman pienen vauvan syntymään eikä negatiiviseen testiin.

Siitä alkoi Kierron verran toivoa-podcastin tekeminen. Tähän mennessä olen julkaissut kaksi podcast-kautta, yhteensä 17 jaksoa, joista osa käsittelee tahatonta lapsettomuutta kokeneiden tarinoita, ja osassa jaksoista vierailee alan asiantuntija vastaamassa kysymyksiin. Podcast on saanut aivan ihanaa palautetta ja olenkin innoissani siitä, että pääsen pian julkaisemaan kolmannen kauden ensimmäisen jakson! Kausille kolme ja neljä on luvassa aivan huikeita juttuja! Paljon erilaisia tarinoita sekä useita asiantuntijajaksoja aiheen ympäriltä! Seuraavaksi kerron muutamista tulevista jaksoista.

Nauhoitusreissu Helsinkiin

Päätin aloittaa podcastin tekemisen silloin, kun en vielä ollut raskaana. Melko pian päätöksen jälkeen raskauduin IVF-hoitojen avulla ja suurimman osan aiempien kausien nauhoituksista on tehty enemmän tai vähemmän pahoinvoivana. Nyt tilanne oli sikäli erilainen, että voin mainiosti, jos ei lasketa mukaan älytöntä väsymystä huonosti nukutuista öistä. Pienen vauvan kanssa nauhoitusten tekeminen oli toisaalta myös suuri kysymysmerkki ja nauhoituksia oli luvassa monia. Aloin laskea, että pystyisin tekemään maksimissaan pari nauhoitusta per päivä eli luvassa olisi useamman yön reissu pääkaupunkiimme. Kaksi nauhoitusta päivälle on melkein maksimi jo imetyksen ajoittamisen takia, mutta myös siksi, että varsinkin tarinoiden nauhoittaminen on henkisesti kuormittavaa. Olen kovin emotionaalinen ihminen ja vaikka juttelen itselleni täysin vieraan ihmisen kanssa, niin tunteet heräävät heti pintaan, kun käymme läpi matkassa olleita mutkia, haasteita sekä mahdollisia onnistumisia.

Matkaa suunniteltaessa oli täysin selvää, että lähdemme koko perhe reissuun. Mies ja vauva voisivat viettää laatuaikaa toistensa kanssa samalla, kun minä saisin taattua nauhoituksille rauhallisen tilanteen. Googletin Helsingin keskustasta hotelleja ja törmäsin aivan ihanan näköiseen Helsingin Kaartinkaupungissa sijaitsevaan perheomisteiseen boutique-hotelliin nimeltä Hotel U14. Tutkin hotellin nettisivuja ja se vaikutti täydelliseltä! Huoneet näyttivät upeilta ja hotelli sijaitsi kätevästi sadan metrin päässä podcastin pääyhteistyökumppani Hedelmöityshoitoklinikka Ovumian tiloista. Päätin ottaa heihin yhteyttä ja kerroin olevani tulossa tekemään podcastin nauhoituksia tahattomasta lapsettomuudesta. He pitivät aihetta tärkeänä ja tarjosivat huoneet käyttöömme nauhoitusmatkan ajaksi! Saimme perheen kesken majoittua upeassa Trendy-huoneessa, joka oli täydellinen meidän tarpeisiimme! Siellä oli hyvin tilaa vaunuille ja vauvan kanssa puuhailuun. Lisäksi sieltä löytyi pieni työnurkkaus, jossa sain valmisteltua aina tulevan päivän jaksot. Kylpyhuone oli ylellinen ja parasta olikin mennä kuumaan suihkuun henkisesti rankkojen päivien päätteeksi! Suihku oli niin iso, että mahduimme sinne kerralla koko perhe!

Hotellin aula

Hotellihuone

Kylpyhuone

Hotellihuone

podcast tahaton lapsettomuus

Yksi kohokohta reissussa oli ehdottomasti hotellin erittäin hulppea aamiainen! Käyttäisin ehkä mieluummin sanaa brunssi, sillä tarjolla oli vaikka mitä herkkuja! Parasta oli, että viikonloppuisin oli tarjolla Slow Breakfast klo 14 saakka. Itseäni harmittaa usein reissussa, kun kerrankin olisi aikaa nukkua pitkään, mutta pitää sen takia herätä aikaisin, että ehtii nauttia aamupalan rauhassa. Jos meillä ei olisi ollut nauhoituksia, niin olisin pötkötellyt perheen kesken hotellin muhkeassa sängyssä ainakin puoleen päivään saakka ja sitten kaikessa rauhassa mennyt syömään. Tämän suunnitelman aion kyllä joku kerta toteuttaa! Varaan meille puolisoni kanssa huoneen täältä hotellista sitten, kun haluamme irtioton arjesta. Hotellista on lyhyt matka kaikkialle ja useita upeita ravintoloita löytyy ihan kivenheiton päästä. Hyvän illallisen jälkeen parasta on kömpiä valkoisiin lakanoihin ja hyvin nukutun yön jälkeen mennä valmiiseen aamupalapöytään!

Oman huoneemme lisäksi saimme käyttöön joka päivälle erillisen huoneen nauhoituksia varten. Pääsin samalla tutustumaan kolmeen ylelliseen huoneeseen. Oli todella ihanaa ottaa vieraat vastaan hotellin huoneissa, jotka tarjoilivat upeat puitteet nauhoituksille merinäköaloineen päivineen. Siellä me sitten joimme kahvia ja kävimme läpi erilaisia tarinoita!

Tulevia podcast-jaksoja tahattomasta lapsettomuudesta

Luvassa on todella mielenkiintoisia jaksoja! Nauhoitusprosessi alkoi, kun asensin laitteiston upeaan Mini suiteen ja aloitimme käymään läpi Jennika Salmelan kanssa hänen tarinaansa liittyen tahattomaan lapsettomuuteen. Jennikalla on PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä ja kävimme läpi hänen kokemuksiaan liittyen sekä PCOS:sään että lapsettomuushoitoihin ja myöhempiin luomuraskauksiin. Jennikan jälkeen sain vieraakseni Hedelmöityshoitoklinikka Ovumian naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Mari Sälevaaran. Hänen kanssaan meillä oli aiheena lahjasukusoluhoidot. Hän on toiminut lapsettomuuslääkärinä vuodesta 2002 lähtien ja on tehnyt muun muassa väitöskirjan, jossa seurattiin lahjasukusoluilla syntyneitä lapsia ja näiden perheitä. Tämä keskustelu antoi itselleni paljon uutta tietoa aiheesta ja en malta odottaa, että pääsen julkaisemaan sen!

Seuraavana päivänä saimme kauniin Corner-huoneen. Se oli ihanan tilava ja yhtä kaunis kuin edellisetkin huoneet. Päivä alkoi Elina Vainikaisen haastattelulla. Elina on äitiysfysioterapeutti ja hän on käynyt pitkät hoidot läpi oman lapsihaaveensa täyttämiseksi. Juttelimme paljon esimerkiksi siitä, miltä tuntuu liittää äitiyden ja pienten vauvojen ympärillä tapahtuva työelämä omaan tahattomaan lapsettomuuteen ja miten tästä kombosta selviää. Elinan munasarjat vastasivat lieviin hoitoihin aina liiankin rajusti, joten heidän tarinaansa mahtuu useita kesken jääneitä hoitokiertoja. Elinan jälkeen suuntasin melkein naapurissa sijaitsevalle Hedelmöityshoitoklinikka Ovumialle ja pääsin haastattelemaan Helsingin vastaavaa lääkäriä, naistentautien ja synnytysten sekä lisääntymislääketieteen erikoislääkäriä Jarna Moilasta. Aiheena meillä oli miehen hedelmällisyys sekä siihen liittyvät haasteet ja hoidot. Tällaista jaksoa on toivottu ja odotan kovasti, että pääsen jakamaan sen!

Kolmantena ja viimeisenä nauhoituspäivänä sain virittää nauhoituslaitteistot aivan upeaan Corner Suiteen! Tämän hotellin sisustus hivelee omaa visuaalista silmääni ja tähän ylelliseen huoneeseen oli ihana ottaa vieraita vastaan. Huoneesta löytyi upea makuuhuone omalla kylpyhuoneella kauniiden lasiovien takaa, merinäköala ja iso olohuone, jossa oli myös oma wc. Tähän huoneeseen haluaisin ehdottomasti joskus tulla uudestaan lomalle!

Ensimmäisenä haastatteluvuorossa oli Kiira Kokkinen. Kiiralla on vaikea endometrioosi ja hänelle kerrottiin melko nuorella iällä, että mikäli hän haluaa lapsia, olisi syytä alkaa hommiin heti. Häneltä leikattiin endometrioosia ja hänet ohjattiin aloittamaan IVF-hoito. Juuri ennen hoidon aloitusta hän kuitenkin ihmeen kaupalla raskautui spontaanisti. Hän kärsi mahdollisen lapsettomuuden aiheuttamasta kovasta menettämisen pelosta raskauden aikana ja juttelemmekin monista eri vaiheista liittyen tuohon pelkoon ja siitä alkaneeseen masennukseen.

Kiiran jälkeen vuorossa oli viikonlopun viimeinen haastattelu. Vieraana oli Pauliina Orrensuo. Pauliina on ollut 16 kertaa raskaana, joista valitettavasti 14 raskautta on päättynyt keskenmenoon viikoilla 8-13. Itseäni jännitti hiukan, että miten selviän haastattelusta ilman totaalista murtumista. Kyyneliltä ei vältytty tätä jaksoa tehdessä. Tuntui niin epäreilulta, että yhdelle ihmiselle tulee vastaan niin hurjan monia menetyksiä. Tänä päivänä Pauliina kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisia siitä, että miten keskenmenoja kokeneita olisi hyvä kohdella ja miten keskenmenosta kannattaa potilaalle puhua. Upeaa työtä! Kuulette tarkemmin Pauliinan tunteikkaan ja koskettavan matkan äidiksi hänen jaksossaan!

Koko reissu oli todella onnistunut ja tapasin aivan uskomattoman vahvoja naisia! Olen todella etuoikeutettu, kun olen saanut tutustua kaikkiin teihin ja tarinoihinne. Hotel U14 oli mielettömän hieno ja sinne palaamme varmasti uudestaan! Suosittelen ehdottomasti vierailemaan heillä ja varsinkin nyt kannattaa varata reissu, sillä lukijamme/kuulijamme saavat -20% päivän hinnasta 31.5.2022 saakka! Kannattaa ottaa seurantaan Kierron verran toivoa instagramissa, niin saat heti tiedon, kun jaksot julkaistaan! Uusi kausi starttaa nyt maaliskuun alussa! Ja hei! Jos et vielä ole kuunnellut aiempia jaksoja, niin löydät ne klikkaamalla tästä!

OHJEET HOTELLIN ALENNUSKOODIN KÄYTTÖÖN:

Promokoodi on nimeltään D3Q ja se on voimassa vain virallisella varaussivustolla osoitteessa https://www.marriott.com/en-us/hotels/helak-hotel-u14-autograph-collection/overview/

Koodi pitää kirjoittaa ”SPECIAL RATES” -valikon alta ”Corp/Promo Code” –kohtaan. Alekoodi on -20% päivän hinnasta ja aamiainen sisältyy siihen mukaan. Varausvaiheessa voi päättää huoneluokan, peruutusehto edellisenä päivänä klo 23:59 mennessä.

Yhteistyössä Hotel U14 ja Hedelmöityshoitoklinikka Ovumian kanssa.

Rakkain terveisin,

Jaana

Synnytyskertomus

joulu 4, 2021

Seuraavaksi on luvassa synnytystarina, jossa synnytystapana on suunniteltu sektio eli keisarinleikkaus. Sitä on kovasti toivottu ja olen itsekin palanut halusta päästä kirjoittamaan sen. Seitsemän viikkoa on mennyt vauvan kanssa siivillä ja tuntuu, että nyt on ensimmäinen hetki istua alas ja alkaa miettimään asiaa. Toivon, että olisin ehtinyt kirjoittamaan tämän jo aikaisemmin, jotta kaikki muistikuvat olisivat kirkkaina mielessä, mutta uskon, että aika totuudenmukaisesti muistan asiat edelleen. Viimeisimmässä kirjoituksessani kerroin, että meille valittiin synnytystavaksi suunniteltu sektio vauvan perätilan ja suuren koon vuoksi. Kerroin myös, että se oli alkuun itselleni valtaisa pettymys. Olisin kovasti toivonut, että edes yksi asia meidän kohdallamme menisi ”luonnollisesti”. Näin jälkikäteen ajattelen, että sillä ei ollut mitään väliä, millä keinolla tyttäremme saapui maailmaan, mutta silloin se tuntui todella isolta asialta. Leikkaus ei ollut käynyt mielessänikään. Olin tietysti tietoinen, että leikkaukseen voidaan päätyä, jos synnytys ei suju suunnitellusti, mutta en koskaan ollut ajatellut, että menisimme suunniteltuun sektioon.

Ajatus sektiosta ja isosta leikkauksesta puistatti minua. Alun pettymyksestä selvittyäni kirjoitin uuden synnytystoivelistan, josta kerroinkin viime postauksessa. Aloin myös kuunnella podcasteja ja lukea tietoa sektiosta. Katsoin myös jonkun sairaalan tekemän videon sektiosta ja sitä en kyllä voi suositella. Videolla oli kuvattu leikkaussalia, jossa äiti oli peitetty sinisillä verhoilla niin, että pelkkä pää näkyi. Se näky piirtyi verkkokalvoilleni ja tuntui minusta todella pelottavalta. Halusin tai en, niin siinä tilanteessa makaisin itse aivan muutaman viikon päästä. Minun piti olla valmis luovuttamaan kontrolli omasta kehostani ja vauvani maailmaan saapumisesta joillekin muille. Tuntui, että itse olen matkustajan roolissa. Mieheni tosin lohdutti, että se on luojan lykky, ettei meidän tarvitse sitä toimenpidettä tehdä itse. Totta!

Samalla, kun piti valmistautua isoon leikkaukseen ja jännittää sen kulkua, piti valmistautua elämämme mullistavaan tapahtumaan, synnytykseen. Samalla, kun jännitti ja kauhulla odotin leikkausta, niin innolla ja malttamattomana odotin tyttäremme syntymää. Miten ristiriitaiset tunteet! Viimeinen viikko ennen synnytystä oli piinaavan pitkä ja täynnä odotusta. Istuimme mieheni kanssa useasti syömässä keittiönpöydän ääressä ja mietimme, että pian tuossa sitterissä on vauva. Meidän oma vauva. Miten uskomaton ajatus se olikaan! Pari päivää ennen synnytystä mielessäni myllersi toden teolla. Itkin jatkuvasti, olin kauhuissani, jännittynyt ja malttamaton samaan aikaan. Mietin mielessäni sektiopäivää ja aamua ennen sektioon menoa. Miten ikinä selviäisin edes tästä 15 minuutin matkasta sairaalalle? Vatsani olisi varmasti niin sekaisin, että en pääsisi edes lähtemään kotoa. Edellisenä iltana hyvä ystäväni ilmestyi ovellemme alkoholittoman kuohuvan ja kukkien kanssa. Hän kehotti meitä nauttimaan kahdenkeskisestä illasta ja huikkasi, että huomenna nähdään teidän tyttärenne ensimäistä kertaa! Uskomatonta!

Sektiopäivä

Niin se aamu koitti. Menimme nukkumaan edellisenä iltana puolen yön aikaan. Kätilö soitti sektiopäivää edeltävänä päivänä ja kertoi sektiopäivän aikatauluista. Olisimme ensimmäisenä leikattavana ja meidän piti olla sairaalalla klo 7.30. Kello soitti kuudelta ja ilokseni huomasin, että olimme molemmat nukkuneet sikeästi koko yön. Enpä silloin tiennyt noiden kuuden tunnin yöunien olevan pisimmät uneni moneen kuukauteen. En tietenkään saanut aamulla syödä mitään, koska olin menossa leikkaukseen, joten tavoistani poiketen laitoin musiikkia ja aloin ehostautua. Kuuntelin hyvän mielen biisejä samalla, kun meikkasin. Jos ei muuta, niin ainakin iho näyttää tasaiselta kuvissa. Ripsaria en tohtinut laittaa, koska itseni tuntien tiesin olevani hanat auki suurimman osan ajasta. Hyppäsimme autoon sateisena syksyisenä lokakuun aamuna ja suuntasimme kohti sairaalaa. Mukana oli sairaalakassi, synnytystoivelista, eväitä, kaukalo vauvalle ja jännittynyt mieli!

Ajaessamme kohti sairaalaa nauroin miehelleni, että nyt on todella se hetki, kun me saamme suunnata ”synnytys”-kylttien mukaan. Me todella saamme pysäköidä automme sinne synnyttämään tulleiden pitkäaikaiseen parkkiin. Me todella olemme menossa synnyttämään. Emme lähtisi kotiin ilman vauvaa. Kohta meitä olisi kolme. Meidän pieni perheemme olisi kohta täydellinen. Mieli oli innostunut ja odottava, en ollut edes itkenyt vielä kyyneltäkään tähän mennessä. Siihen tosin tuli muutos nopeasti, kun soitimme synnärin ovikelloa ja kätilö kysyi, että millä asialla olemme. Kyyneleet valuivat jännityksestä samalla, kun sopersin ovipuhelimeen meidän tulevan sektioon.

Meidät tuli hakemaan ystävällinen kätilö, joka tiedusteli, että miksi itken? Onko jokin muu hätänä vai jännittääkö synnytys? Mieheni vastasi puolestani hymähtäen, että eiköhän tässä synnytyksessä ole ihan riittävästi. Meidät vietiin toimenpidehuoneeseen, jossa annoin kätilölle synnytystoivelista samalla, kun minut laitettiin käyrille. Hän luki toiveeni ja otti ne hyvin vastaan. Olin kirjoittanut toivelistan lähinnä itseäni varten enkä ollut ollenkaan varma, että lukisiko sitä kukaan. Ilahduin, kun näin kätilön ottavan toiveeni tosissaan. Käyrillä vauvalla oli kaikki hyvin, luojan kiitos.

Minua jännitti kolme asiaa ennen leikkausta, joista minun piti vain selviytyä. Virtsakatetrin laitto, kanyylin laitto ja spinaali- eli selkäydinpuudutuksen pistäminen. Olin myös kirjoittanut toivelistaani, että nämä asiat pelottavat minua. Ensin laitettiin virtsakatetri. Luulin, että siihen puudutetaan piikillä, mutta puudute olikin geeliä katetriputken ympärillä ja toimenpide sujui nätisti. Sain niin paljon kehuja kätilöltä reippaudestani, että ajattelin hänen kohta hakevan minulle tarrakirjan, johon saan tarran jokaisesta hetkestä, kun olen reipas. Seuraavaksi laitettiin kanyyli. Se olikin jo tuttua juttua tämän raskauden osalta, kun olin ollut tipassa pahoinvoinnin takia sekä matalan ferritiinin takia infuusiossa. Tiesin siis jännittää sitä jo etukäteen, mutta toisella yrittämällä kanyyli saatiin paikoilleen. 2/3 jännitysmomenttia takana ennen varsinaista leikkausta. Hyvä minä, olin ansainnut ainakin viisi tarraa!

Seuraavaksi miehelleni tuotiin leikkaussalivaatteet ja hän siirtyi pukeutumaan toimenpidehuoneen vessaan. Opiskelija laittoi minulle tukisukat, jotka ylettyivät reisiin saakka. Kutsuin niitä seksisukiksi, sen verta hottikselta näytin ne jalassa ja sairaalamekko päällä. Samaan aikaan ovesta asteli leikkaava lääkäri esittäytymään. Lääkäri oli ihanan rempseä ja yllätyksekseni myös hän luki toivelistani ja kysyi voisiko viedä sen leikkaussaliin luettavaksi. Olin kovin ilahtunut tästä ja vastasin, että tottakai! Toimenpidehuoneen ultralaite oli kiinni, joten siirryimme toiseen huoneeseen varmistamaan, että vauva on edelleen perätilassa. Mieheni jäi edelliseen huoneeseen vaihtamaan vaatteita ja tajusin, ettei kukaan kertonut hänelle mihin siirryimme. Toisessa huoneessa saatoin tirauttaa pari kyyneltä, kun lääkäri kysyi, että mitä odotan leikkaukselta ja millä fiiliksillä siitä olen. Kerroin avoimesti olevani hieman kauhuissani, mutta myös malttamattomasti odottavani vauvan tapaamista.

Kiipesin tutkimuspedille odottamaan lääkäriä, kun ovi avautui. Erittäin komea mies käveli ovesta sisään leikkausvaatteissa ja maski kasvoillaan esittäytyen leikkaavaksi lääkäriksi pilke silmäkulmassa. Miehenihän se siinä ja hänen hyvä tilannetajunsa! Lääkäriä nauratti niin paljon, että hän meinasi pudota tuoliltaan. Kehaisin miestäni kovin komeaksi, johon mieheni sanoi nappaavansa leikkaussalivaatteet kotiin myöhempää käyttöä varten. Tiedä sitten mitä sillä tarkoitti, mutta ainakin huumori meillä kukki jännityksestä huolimatta. Vauva oli edelleen odotusten mukaisesti perätilassa, joten seuraavaksi lähdimme kävelemään kätilön perässä kohti leikkaussalia.

Ensitapaaminen vauvan kanssa

Saavutimme leikkaussalin, jonka ovella meille hymyilivät monet kasvot maskiensa takana ja toivottivat meidät tervetulleiksi. Katseeni löysi nopeasti hyvän ystäväni silmät maskin takana. Tiesin jo etukäteen, että yksi parhaimmista ystävistäni on leikkaussalissa harjoittelussa ja se oli meille iso ilo ja voimavara. Minua alettiin valmistella leikkaukseen ja sen ajan mieheni piti odottaa salin ulkopuolella. Minulle laitettiin toinenkin kanyyli ja sitten olikin aika kääntyä ympäri spinaalipuudutuksen pistämistä varten. Makasin kyljelläni samalla, kun kyynelet valuivat väkisin poskille. Pelkäsin juuri tätä vaihetta niin kovasti. Ajatuskin selkäytimeen pistettävästä piikistä kammotti minua. Kuten myös ajatus niin isosta leikkauksesta minun ollessani täysin hereillä ja järjissäni. Piikki oli hyvin pieni, ei sattunut oikeastaan yhtään ja puudutus meni heti oikeaan paikkaan. 3/3 takana ja jännittävin osuus oli alkamassa. Meidän vauva olisi kohta täällä. Meidän oma vauva.

Kun kaikki oli valmista, sai mieheni tulla saliin. Hän asettui istumaan pääni taakse ja verho peitti näkyvyyden vatsaani. Minua oli etukäteen jännittänyt, että puudunhan varmasti, koska ajatuskin vatsan viiltämisestä auki niin, että tunto on tallella, sai minut kauhun partaalle. Olin tämän pelon sanonut myös lääkärille. Kun hän kysyi, että tunnenko mitään puristaessaan vatsanahkaani pihdeillä, vastasin, että en, mutta mieleni tekisi sanoa kyllä. Ihan vain varmuuden vuoksi! Hän hymähti ja sanoi, että sitten leikataan. Tätä oli edeltänyt useammat kommenttini anestesialääkärille, kun kerroin edelleen tuntevani varpaani. Lopuksi anestesialääkäri kehoitti minua nostamaan jalkojani ilmaan. Yritin pinnistää kaikkeni, mutta eivät ne vain nousseet. Tuumasin jalkojeni olleen painavat jo raskausaikana, mutta ei sentään ihan tällaiset. Kaikkia nauratti.

En tosiaan tuntenut mitään. Kuulin ääniä ja ihmiset hyörivät ympärilläni. Juttelin mieheni kanssa jännityksen sekaisissa tunnelmissa. Se olisi menoa nyt, paluuta entiseen ei ole. Ei kulunut kauaakaan, kun lääkäri sanoi, että seuraavaksi viiltää reitin kohtuun. Näin mieheni silmissä kauhun. Yhtäkkiä asetelmamme kääntyivät niin päin, että minä tsemppasin häntä. Kyllä me tästä selvitään ja vauvalla on varmasti kaikki hyvin. ”Pylly näkyy” huikkasi lääkäri! Sen jälkeen alkoikin kunnon jumppa. Vauva oli todella tiukasti paikoillaan ja toisen lääkärin täytyi sananmukaisesti runnoa vatsani päällä, että vauva saatiin ulos. Tuntui, että aikaa kului vaikka kuinka ja mitään ei kuulunut. Ei kerta kaikkiaan mitään. Odotimme mieheni kanssa hyvin jännittyneinä, että onhan kaikki kunnossa. Yhtäkkiä kuului maailman upein ääni. Pienen pieni rääkäisy ja samassa meitä onniteltiin, onneksi olkoon, tyttärenne on syntynyt.

Olin etukäteen miettinyt, että mitä, jos en tunne mitään tunteita kaiken jännityksen keskellä. Tuossa tilanteessa pelko oli turha. Ylitseni vyöryi kaikki tunteet onnellisuudesta helpotukseen, kun näin vauvan. Hän oli aivan täydellinen. Kyynelehdimme molemmat ja isä siirtyi vauvan mukana takahuoneeseen, jossa pikaisesti häntä vähän putsattiin, laitettiin pipo päähän ja isä sai leikata myös napanuoran. Mielestämme oli ihanasti tehty, että isää varten napanuoraa jätettiin pidempi pätkä ja hän sai hoitaa leikkauksen. Minusta tuo aika tuntui ikuisuudelta, kun odotin vauvaa takaisin leikkaussaliin takahuoneesta. Mieheni sanoi heidän viipyneen siellä korkeintaan muutaman minuutin. No, odottavan aika on pitkä.

Viimein sain ylpeän isän ja tyttäremme takaisin luokseni ja olin sanoin kuvaamattoman onnellinen. Juuri siinä hetkessä kaikki oli hyvin. Kaikki oli täydellistä. Toiveitamme kunnioitettiin kaikilla tavoilla ja isä ja vauva saivat viettää koko leikkauksen loppuajan kanssani leikkaussalissa. Kätilö auttoi vauvan rinnalle ja ensi-imetyskin tapahtui samalla, kun minua vielä parsittiin kiinni. Onnellista kuplaamme hieman rikkoi se, että kohtuni ei lähtenyt supistumaan kunnolla ja minulle jouduttiin antamaan oksitosiinia suoneen, lisäksi sain lääkkeitä suuhun ja kohtua hierottiin. Tästä syystä menetin myös normaalia enemmän verta, yhteensä 900ml. Kohtu alkoi kuitenkin viimein supistua ja minut saatiin kurottua kiinni. Kysyin leikkaavalta lääkäriltä, että näkyikö kohdussani endometrioosia ja ilokseni sain kuulla, että kohdussa ei ollut jälkiä siitä. Ainoastaan munasarjoissa oli edelleen kystia, mutta sen me jo tiesimmekin.

Leikkaussalista meidät kyyditettiin yhdessä perheenä synnytyssaliin toipumaan. Miehelleni tuotiin juhlakahvit ja minä sain lasin vettä. Ikinä ei mikään ole maistunut niin hyvältä, kun tuo vesilasi silloin. Vauvaamme mittailtiin ja olihan hän kunnon kokoinen tyllerö, 51cm ja 4218g. Tässä vaiheessa pyysin miestäni ilmoittamaan perheillemme, että kaikki on kunnossa ennen kuin he sekoaisivat jännityksestä. Itse leikkauksessa nimittäin meni aika pitkään ja kello lähenteli jo puolta päivää. Hän laittoi kuvan meistä ja kertoi kaiken olevan hyvin. Voi sitä onnen määrää!

Ensimmäiset päivät

Perhehuone oli suurin toiveeni. Jos ei mikään muu täyty, niin haluamme edes perhehuoneen. Olin kirjoittanut tämän toiveen ensimmäiseksi synnytystoivelistaan, sanonut sen puhelimessa edellisenä päivänä kätilölle, ilmoittanut sen ensimmäisenä sairaalaan saapuessamme ja toivonut sitä jo neuvolassa synnytyksestä keskustellessamme. Sitä ei kuitenkaan voitu missään vaiheessa luvata ja sairaalassa oli ruuhkaa. Ruuhkasta huolimatta saimme kuin saimmekin perhehuoneen, kun olimme sitä niin kovasti toivoneet. Mikä helpotus! Mieheni saisi olla minun ja vauvan kanssa sairaalassa niin kauan kuin tarve olisi.

Majoitumme huoneeseen ja ihmettelimme pienokaistamme. Otimme ainakin satatuhatta kuvaa, edestä, takaa ja sivulta. Miten joku voikin olla niin täydellinen. Ihanan tuoksuinen pieni vauvamme tuhisi sylissämme ja harjoitteli imemistä. Sydämeni suli, kun näin mieheni vaihtavan ensimmäistä kertaa vaippaa tai ottavan vauvamme kanssa nokosia viereisellä sängyllä. Katselimme vauvaa yhdessä ja vuorotellen tutkailimme, että kai hän hengittää. Varsinkin ensimmäisenä yönä en tainnut nukkua ollenkaan. Vahdin koko ajan hengitystä ja vauva lepäsi loppujen lopuksi kainalossani koko yön, koska oma sänky ei miellyttänyt pientä neitiämme.

Kuusi tuntia leikkauksen jälkeen kätilö kehotti minua kokeilemaan nousta sängystä ja käymään vessassa. Minulla oli edelleen katetri, mutta kuulemma ylös nouseminen olisi tärkeää. Kaikin voimin kiskoin itseäni ylös sängystä istuma-asentoon ja se oli kyllä haasteellista. Olo oli kankea, puutunut ja melko kivulias. Siitä huolimatta lähdin haparoivin askelin kohti vessaa. Olo oli aika inhottava, kun en itse pystynyt mihinkään toimenpiteeseen vaan kätilö vaihtoi minulle puhtaat verkkoalushousut edellisten ollessa yltä päältä veressä. Hän myös siivosi lattian, johon tippui verta minun könyessäni varovasti eteenpäin. Pahoittelin hänelle tätä ja hän ihanan rempseästi totesi, että veri on kivoin kaikista eritteistä. Oksennus kuulemma on sitten vähemmän kivempi. Totta tietysti tuokin, asenne ratkaisee!

Toipuminen

Olimme sairaalassa kaksi yötä, jonka jälkeen saimme lastenlääkäriltä luvan lähteä kotiin. Yritin olla sairaalassa mahdollisimman paljon jalkeilla ja ensimmäinen suihku tuntui aivan taivaalliselta. Oli mahtavaa pestä hiet, kuivuneet kyyneleet, veret ja kaikki muut mahdolliset eritteet pois. Olo oli kuin uudesti syntyneellä. Miehelleni oli opetettu vauvan hoitotoimenpiteitä ja minä olin seurannut vierestä. Vaipanvaihto, kylvetys, navan putsaus ja silmien pesu sujui kuin vanhalta tekijältä. Toisena päivänä leikkauksesta kannoin itse tyttäremme lääkärin tutkittavaksi ja voin muutenkin mainiosti. Imettäessäni sain jälkisupistuksia, jolloin tunsin kovaa kipua, mutta muuten olin koko sairaalassa oloajan täysin kivuton.

Synnytyksestä annoin numeroksi 9/10. Kätilö jutteli synnytyksemme läpi meidän kanssa ja kerroin olleeni kovin tyytyväinen. Yhden pisteen otin pois, kun olisin toivonut alatiesynnytystä, mutta sitä ei nyt tällä kertaa ollut mahdollista saada eikä se ollut kenenkään vika. Minusta tuntui kuitenkin, että en ollut kokenut synnytystä sillä tavalla, kun mitä synnytyksestä ajattelin. Vähän kuin joku muu olisi hoitanut sen kokonaan puolestani. En sano sitä katkerana vaan siltä minusta tuntui. Sillä ei kuitenkaan ollut minulle enää mitään väliä. Tyttäremme oli turvallisesti maailmassa, minulla oli kaikki hyvin ja me pääsisimme kotiin. Meidän tyttäremme saisi tulla ensimmäisen kerran omaan kotiinsa. Vain sillä oli merkitystä.

Tällainen synnytystarina meillä! Kiitos paljon, kun jaksoit lukea kirjoitukseni! Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten arki on meillä sujunut.

Muista tulla seuraamaan kierron verran toivoa-tiliä! Jos haluat seurata minun henkilökohtaista tiliä, niin sen löydät tästä @jaanavaholuoto. Tahattomasta lapsettomuudesta kertovan podcastini löydät nimellä Kierron verran toivoa mm. Spotifyista, iTunesista ja Suplasta!

Vauvakuplaterveisin,

Jaana

Perätilan takia synnytystavaksi valikoitui suunniteltu sektio

loka 27, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viimeksi kirjoittelin raskausajan kuulumisia ja samalla teemalla jatketaan. Viimeksi kirjoittelin raskausajan ihanuuksista ja vaivoista, kuten matalasta ferritiinistä. Matala ferritiini johti siihen, että sain kuin sainkin viimein ajan infuusioon ja voi onni ja autuus, miten mahtava juttu se oli! Vajaa kaksi viikkoa meni, että olo alkoi kohtentua. Jokapäiväiset levottomat jalat olivat taakse jäänyttä elämää kuten myös aivan järkyttävä väsymys ja uupumus. Tottakai iso kasvava vatsa ja raskaus ylipäätään vei voimia, mutta jaksoin ihan uudella puhdilla touhuta! Eli todellakin oli kannattava reissu siitäkin huolimatta, että kanyylin laitto onnistui vasta kolmannella yrittämällä. Nyt aion kuitenkin kertoa enemmän synnytykseen valmistautumisesta ja siitä, miten synnytystavaksi valikoitui suuniteltu sektio.

Kerroinkin aiemmin, että vauva istui tukevassa perätilassa viime lääkärin käynnillä ja saimme lähetteen vauvan koon ja perätilan vuoksi kontrolliin äitiyspolille. Aika oli 17.9, jolloin viikkoja oli kasassa tasan 36+0. Hieman ihmettelin tuota melko myöhäistä ajankohtaa, mutta monet sanoivat, että vauva ehtii kääntyä vielä moneen kertaan ja mahdollista ulkokäännöstä tehdään aikaisintaan noin 37 viikon tienoilla, jotta vauva ei kääntyisi takaisin perätilaan. Mikäli siis haluaisimme mahdollista ulkokäännöstä yritettävän. Minä, jos kuka halusin päästä synnyttämään alateitse. Toivoin todella kovasti, että edes yksi asia menisi tässä meillä luonnollisesti ja ”normaalisti”. Olin ehtinyt melkein kolme vuotta valmistautua tulevaan synnytykseen lukemalla aiheesta ja kuuntelemalla kaikki mahdolliset äitiydestä ja synnytyksestä kertovat podcastit sekä äänikirjat. Suhtauduin synnyttämiseen todella innokkaasti ja odotin sitä kovasti! Se oli mielestäni samaan aikaan jännittävää, mutta todella mielenkiintoista. Sairaalakassit olin pakannut jo viikolla 20, kuten myös synnytystoivelistaa oli kassissa tulostettuna useampi kappale.

Tein tietysti kaiken kotona tehtävän, jotta edistäisin vauvan kääntymistä oikein päin. Googletin ja tutkin erilaisia spinning babys-liikkeitä, istuin jumppapallolla, makasin pää alaspäin iltasin, kävin vyöhyketerapiassa ja akupunktiossa. Silti aina vatsaa silittäesssä tunsin pään seikkailevan vatsani yläosassa. Kun viimein lääkärin aika koitti viikolla 36+0, en ollut yllättynyt, kun ensitöiksi huomattiin vauvan olevan perätilassa. Meillä oli aivan ihana erikoistuva lääkäri, joka mittaili vauvaa tarkasti. Hän sai kuitenkin todella suuren painoarvion, 3700g, ja halusi kysyä toisenkin lääkärin mielipiteen tilanteeseemme. Siirryin ultrausgeelit vatsassa mieheni kanssa erikoislääkärin huoneeseen, jossa vanhempi lääkäri sivulauseessa esitteli itsensä samalla, kun lykkäsi anturin vatsalleni. Katsomatta kertaakaan meihin päin hän alkoi selittämään tälle meidän erikoistuvalle lääkärille tilannetta. ”Eihän tälläisellä pään ympäryksellä voi edes harkita ulkokäännöstä, ei tämän kokoista lasta alateitse synnytetä”. En enää muista kunnolla, että mitä muuta tämä erikoislääkäri laukoi tulemaan, mutta kertaakaan hän ei edes katsonut meitä ja tunsin kuinka kyyneleet alkoivat valua väkisinkin silmäkulmista. Mieheni piti minua kädestä ja tiesi vallanhyvin, että nyt mennään metsään ja pahasti. Eihän se lääkärin vika tietenkään ole, että meidän prinsessa istuu pylly edellä kohdussa ja on isokokoinen tyttö, mutta se tapa, miten hän asian kertoi ja ei kohdannut meitä mitenkään, oli kammottava. Olimme selkeästi opetustilanteessa, jossa me olimme tutkimuksen kohde emmekä asiakas tai potilas. Siitä sitten kyyneleet valuen siirryimme takaisin tämän meidän lääkärimme kanssa suunnittelemaan sektiota. Sektiota. Pahin pelkoni kävi toteen ja toiveeni alatiesynnytyksestä sai heittää romukoppaan.

Suunniteltu sektio. Se on meidän synnytystapamme. Ei auta itkut markkinoilla. Vähän aikaa kesti, että totuin ajatukseen. Iso leikkaus pelotti ihan kamalasti. Jännitti ajatuskin siitä, että meidän pitää saapua sairaalaan täysissä ”ruumiin ja sielun voimissa” synnyttämään tarkkaan ennalta tiedettynä ajankohtana. Piti valmistautua sekä isoon leikkaukseen että esikoisen synnytykseen samassa hetkessä. Lisäksi minua harmitti kaikki pikku asiatkin. En tuntisi miltä supistus tuntuu. Synnytystoivelista olisi täysin turha. Emme tarvitsisi eväitä, joita synnytyskassi oli ollut täynnä jo viikosta 20 saakka. Tiedän, täysin toissijaisia asioita kaikki, mutta juuri näihin pikkuasioihin oma keskittyminen hetkeksi siirtyi. Kaiken kaikkiaan pyörin muutaman päivän itsesäälissä siitä, että miksi aina minulle käy näin. Miksi minun pitää mennä kaikki vaikeamman kautta. Koin kovin huonoa omaatuntoa siitä, että minua harmitti tuleva synnytystapa niin paljon. Totuushan on, että olemme aivan helvetin onnekkaita, että ylipäätään tämä pieni ihme alkoi kehittyä kohdussani ja meillä olisi kohta pieni vauva sylissä. Tämä ajatus sai minut rauhoittumaan ja keskittymään tulevaan mahdollisimman avoimin mielin. Voin itse valita, että teen synnytyksestämme parhaan mahdollisen niillä eväillä ja voimavaroilla. joita minulla on, enkä keskity siihen, mitä en voi saada.

Sektioon valmistautuminen

Hetken asiaa mietittyäni päätin, että me otamme kaiken irti tästä synnytyksestä. Valmistaudumme niihin asioihin, joihin voimme valmistautua. Kirjoitin uuden synnytystoivelistan, jossa käsiteltiin suunniteltua sektiota ja toiveitamme siihen. Sektiossakin voi esittää toiveita. Hyviä ajatuksia tähän sain Aktiivinen synnytys Ry:n sivuilta saatavasta esitteestä, jonka voit kurkata tästä. Lisäksi kuuntelin aiheesta podcasteja, yksi hyvä löytyy esimerkiksi Onnen kuplia-podcastista (jakso 26: sektio). Löydät sen klikkaamalla tästä. Monia muitakin hyviä podcasteja aiheesta löytyy ja niitä kannattaa kuunnella.Yksi esimerkki on erilaiset sektiosynnytystarinat esimerkiksi Sydänääniä-podcastissa.

Kävin läpi tulevaa päivää mielessäni ja mieheni kanssa. Mietimme toiveitamme ja listasin ne synnytystoivelistaan. Mietin myös, että mikäli pystyisin olemaan mahdollisimman rento toimenpiteessä, niin kehoni ei menisi kovaan jännitykseen ja oma oksitosiini saisi mahdollisuuden auttaa synnytyksen jälkeisessä toipumisessa. En tutkimut tätä asiaa sen enempää mutta päälläni päättelin, että jos kehon oma hormonitoiminta auttaa toipumaan alatiesynnytyksestä, niin miksei se auttaisi myös sektiossa. Siksi pyrin siihen, että olisin henkisesti valmistautunut tulevaan ainakin sen verran, että minua ei pelottaisi sen takia, etten tiedä mitä tapahtuu. Lisäksi toivoin, että en jäisi tilanteessa yksin. Se viikon 36 lääkärikäynti oli kamala, kun tuntui, ettei meitä kuultu eikä nähty. Tuntui, että meitä vain tutkittiin ja olimme opetuskappaleita. Sitä tunnetta en halunnut leikkaussaliin. Siksi kirjoitin synnytystoivelistan, jossa kerroin ajatuksistamme synnytyksestä sekä toiveistamme sektioon. En ollut varma, että lukisiko sitä kukaan, mutta tein sen silti. Se oli tärkeä osa omaa valmistautumistamme tulevaan. Synnytystoivelistassa luki muutakin, mutta tässä oli toiveeni sektioon liittyen:

Sektioon liittyvät toiveet

PUOLISON LÄSNÄOLO KAIKKEIN TÄRKEIN TOIVE! Jos mahdollista, niin myös valmisteluiden aikana.
Sektio pelottaa. Toivoisin rauhallista toimintaa ja ajatusta siitä, että en ole vain toimenpiteiden kohteena vaan minulle kerrottaisiin missä mennään ja tunnelma olisi niin leppoisa, kun leikkaussalissa voi vain olla!
Tsemppaus, vitsit, huumori – kaikki toimii! Kunhan vain en ”jää yksin” tilanteeseen, joka minua pelottaa kovasti jo etukäteen!
Toivoisin mahdollisimman perhelähtöistä sektiota, jos vain oma ja vauvan vointi sen sallivat!
- Toivoisimme, että vauva pääsisi ihokontaktiin heti synnyttyään. Toivoisin saavani vauvan rinnalle heti ja saavani pitää hänet siinä niin kauan kuin minua ommellaan ja mahdollisesti yrittää ensi-imetystä jo leikkaussalissa. Jos tämä ei ole mahdollista oman vointini takia, niin toivoisimme, että vauva pääsisi heti isän iholle ihokontaktiin.
- Toivoisimme, että tarvittavat pesut, mittaukset ja muut toimenpiteet voitaisiin tehdä rauhassa myöhemmin ja ihokontakti toteutuisi heti syntymän jälkeen.
- Toivoisimme ehdottomasti, että meitä ei erotettaisi ja, että puolisoni ja vauva voisivat pysyä kanssani niin kauan kuin minua ommellaan ja olisi kanssani heräämössä tai synnytyssalissa leikkauksen jälkeen.
- En tiedä, että onko se mahdollista, mutta jos on, niin annettaisiin napanuoran sykkiä rauhassa ennen katkaisua.
Toivomme, että myös puolisolle kerrotaan, että mitä tapahtuu ja hänkään ei ”jää yksin” tilanteeseen, joka varmasti näyttää pelottavalta kaikkine monitoreineen ja leikkaussalin varustuksineen. Hänelle voi tulla tilanteessa huonovointisuutta, joten kaikki tsemppaus ja tuki myös hänelle ovat varmasti toimivia keinoja! Meihin puree huonokin huumori paremmin kuin liian totinen toiminta 🙂
Ajatus sektiosta pelottaa senkin takia, että olemme käyneet läpi lapsettomuushoidot ja tämä pienokainen on saanut alkunsa IVF-hoidoilla. Olemme lukeneet/kuulleet, että sektiohaava/-arpi saattaa aiheuttaa haasteita uuden raskauden alkamiselle. Jos mitenkään on mahdollista välttää kaikki sellainen, mikä aiheuttaisi haasteita tulevaan uuteen raskautumiseen, niin vältetään. Toivomme kovasti sisaruksia pienokaisellemme, jos niitä meillä suodaan.

Unelmieni babyshowerit

Raskauden loppuaika ei ollut pelkkää jännittämistä ja valmistautumista sektioon. Se sisälsi paljon ihaniakin asioita, kuten maailman parhaimmat vauvakutsut sekä muutenkin vauvan tuloon valmistautumista ja kodin valmistelua. Olin varma, että minua ei pääsisi kukaan yllättämään, mutta niin vain kävi, että tallilta kotiin kaartaessani terassimme oli täynnä aivan ihania naisia! Ystäväni, siskoni, äitini ja anoppini olivat saapuneet juhlistamaan tulevaa prinsessaamme. Juhlat olivat aivan täydelliset sekä täysin minun näköiset! Tarjoilut olivat mielettömät ja ohjelmaa oli juuri sopivasti. Minua ja tulevaa prinsessaamme lahjottiin aivan liikaa! Päivä oli kaikin puolin ihana ja jatkui pitkälle iltamyöhään saakka! Ystäväni tuntevat minut kyllä hyvin, koska ohjelma oli juuri sellaista, jota rakastan! Sopivasti kisailua ja visailua sekä seurustelua ja hemmottelua. Kiitos elämäni naiset tästä mielettömästä kokemuksesta!

Tällaisia ajatuksia tällä erää! Kiitos paljon, kun jaksoit lukea kirjoitukseni! Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten meidän synnytys meni!

Muista tulla seuraamaan kierron verran toivoa-tiliä! Jos haluat seurata minun henkilökohtaista tiliä, niin sen löydät tästä @jaanavaholuoto. Tahattomasta lapsettomuudesta kertovan podcastini löydät nimellä Kierron verran toivoa mm. Spotifyista, iTunesista ja Suplasta!

Vauvakuplaterveisin,

Jaana

Ra(s)kas raskaus

elo 23, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viimeksi kirjoittelin raskausajan kuulumisia ja samalla teemalla jatketaan. Toinen kolmannes oli meidän raskauden selkeästi parasta tai helpoiten sujuvinta aikaa heti, kun pahoinvointi lakkasi vaivaamasta. Kolmas raskauskolmannes on tuonut mukanaan nipun uusia haasteita, mutta tottakai otan kaiken vastaan mitä tulee, kun vain saan kantaa tätä pientä ihmettä vatsassani.

Raskaus on yllättänyt minut monella tavalla. En tiennyt, että raskaus voisi aiheuttaa niin kovan pahoinvoinnin mitä ensimmäisen 20 viikkoa oli. Olin kyllä kuullut kovasta pahoinvoinnista, mutta en ollut ymmärtänyt, että mistä on kyse. En ollut käsittänyt, että se voi aiheuttaa jopa traumoja ja pelkoja sekä viedä elämänilon. Olin myös kuullut, että raskaus voi aiheuttaa väsymystä. Mutta en todella ollut ymmärtänyt, että mitä se tarkoittaa. En tiennyt, että voi oikeasti olla niin väsynyt, ettei jaksa nostaa yhtään raajaa. Ei vain jaksa. Olin myös kuullut ja nähnyt, että raskaana ollessa voi olla vaikea liikkua. Varsinkaan tätä en totisesti ole aiemmin ymmärtänyt. En tiennyt, että et vain pääse eteen etkä taakse, et kunnolla kumartumaan tai kääntymään sängyssä. Et vain pääse. Sitäkään en tiennyt, että raskaus voi aiheuttaa uskomattoman suuria onnentunteita. Kyynel tulee silmäkulmaan ja hymy huulille, kun kävelee peilin ohi tai kun tuntee pienen kantapään kyljessään kesken blogikirjoituksen työstämisen. Sitäkään en tiennyt, että oma puoliso voi katsoa sinua vielä rakastavaisemalla ilmeellä kuin ikinä aiemmin aina töistä tullessaan tai aamulla herätessään. Se on ihan paras katse se!

Viimeisen raskauskolmanneksen haasteet ja lähestyvä synnytys

Kirjoittaessani tätä postausta eletään raskausviikkoa 32+4. Raskaudesta on takana 81% ja laskettu aika häämöttää nurkan takana. Tuleva synnytys on noussut perheessämme aktiiviseksi puheenaiheeksi ja olemmekin käyneet läpi erilaisia tilanteita, joihin voisi olla hyvä varautua etukäteen. Tämä aihe nousi ehkä entisestään meidän mieleemme, kun olimme neuvolalääkärissä pari viikkoa sitten. Olenkin jo aiemmin kertonut, että vauvamme kasvoi rakenneultran aikoihin pari viikkoa ikäistään suurempana. SF-mitta (symfyysi-fundus-mitta, eli häpyliitos-kohdunpohjamitta, joka kertoo kohdun koon) on ollut koko ajan yläkäyrän yläpuolella. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että kasvu on ollut tasaista eikä isohkoon mittalukemaan ole sen enempää kiinnitetty huomiota. Toistuvien harjoitussupistusten takia neuvolasta varattiin kuitenkin aika lääkärille ihan vain varmuuden vuoksi. Samalla katsottiin meidän pienokaisen kokoa.

Vauvamme kasvaa edelleen noin pari viikkoa isompana kuin viikot antavat ymmärtää. Mikäli vauva jatkaa kasvuaan samaa tahtia, olisi hän laskettuna päivänä 4600g. Lisäksi hän oli lääkärin tutkimushetkellä tukevasti perätilassa. Toki lapsivettä on mukavasti ja viikot ovat kuitenkin sen verta aikaiset, että vauvalla on mahdollisuus kääntyä oikein päin. Tästä huolimatta lääkäri väläytteli kolmeen kertaan mahdollisuutta keisarinleikkaukseen, jos tilanne ei muutu. Jos vauva on kovin iso, niin raskauden ei anneta jatkua laskettuun aikaan saakka, vaan se pitää käynnistää aiemmin. Jos vauva on perätilassa, niin silloin synnytystä ei lähtökohtaisesti käynnistetä. Ja mikäli vauva on iso ja perätilassa, on alatiesynnytys poissuljettu vaihtoehto. Mahtavaa! Kolme suurinta ”pelkoani” synnytykseen liittyen ovat olleet: käynnistys, sektio ja perätila. Tai ehkä pelon sijasta kuvaavampi termi olisi ”näitä en toivoisi synnytykseeni”.

En tiedä, että miksi juuri nämä kolme asiaa ovat olleet itselleni mörköjä, mutta näitä olen alitajuisesti halunnut välttää. Nyt on mahdollisuus, että niistä ainakin joku tai ehkä kaikki voivat osua omalle kohdalle. Mutta sillä mennään mitä vastaan tulee. Kuitenkin nämä kysymykset ovat ehkä vielä enemmän nostaneet pöydälle keskustelun synnytyksestä mieheni kanssa. Miestäni jännittää eniten se, että hän ei voi tietää tarkalleen miten synnytys etenee ja hän joutuu katsomaan minua kovissa kivuissa. Hänen mielestään suunniteltu sektio kuulostaisi siten jopa vähemmän pelottavalta tilanteelta. Itse taas kovasti toivoisin, että pääsisin synnyttämään alateitse. Tilanteen mukaan kuitenkin mennään ja vauvan turvallisuus edellä! Jänniä aikoja kuitenkin eletään, kun mielessä pyörii kysymykset: kääntyykö vauva, käynnistetäänkö synnytys, minkälainen Justiina meille on oikein tulossa ja monet muut!

Äiti on vähän väsynyt

Olen ollut aika pitkään jo melko uupunut. En ole sitä itsellenikään kunnolla osannut myöntää ja minua on harmittanut, kun tuntuu, että bensa vain loppuu kesken päivän. Muutama viikko sitten mietin hevostani taluttaessa, että en jaksa ottaa enää yhtään askelta. Usein olen huomannut kotiin tullessani, että saatan jäädä istumaan autoon jopa puoleksi tunniksi selailemaan puhelinta, kun en vain jaksa nousta. En, vaikka minulla olisi ainakin sata asiaa, jotka odottavat tekijäänsä. Olen normaalisti todella kova tekemään ja menemään eikä tämä ole yhtään minulle tyypillistä. Mutta kaikkiahan väsyttää raskaana? Sehän kuuluu normaaliin raskauteen? Vai kuuluuko?

Olen kolmen viimeisen kuukauden aikana pyytänyt neuvolasta lähetettä ferritiinien mittaukseen, kun hemoglobiini on joka kerta vain laskenut, vaikka olen viimeisen kaksi kuukautta syönyt rautaa 100mg annoksella. Ensin söin sitä joka toinen päivä ja sitten joka päivä. Hemoglobiini oli viime neuvolassa 112 ja 110 olisi ilmeisesti raja, että asiaa aletaan tutkia. Tällä kertaa sain kun sainkin lähetteen. Kerroin olevani erittäin väsynyt enkä enää uskonut sen olevan normaalia raskauden aikaista väsymystä. Ei ole normaalia, että jaksaa päivässä yhden askareen ja loppupäivä menee toipuessa. En ainakaan usko, että se on normaalia.

Ferritiinin tulos tuli ja luku ei päätä huimannut eikä minua yllättänyt. Tulos oli 11. Siitäkin huolimatta, että jostain syystä tulehdusarvoni oli ihan minimaalisesti koholla yli viiterajan ja se vielä vääristää usein ferritiinin tulosta ylöspäin. Ennen raskautta tuo arvo on ollut minulla 106, joten rautavarastoni on tippunut melkein sata yksikköä ollen nyt käytännössä tyhjät. Luin jostain virallisesta lähteestä, että mikäli arvo on alle 15, on luuydin käytännössä rautavarannoiltaan tyhjä. Lisäksi luin, että vauva tarvitsee viimeisen kolmanneksen aikana kaikkein eniten rautaa ja sillä voi olla todella moninaisia vaikutuksia lapsen elämään, jos hän syntyy rautavarastot tyhjänä. Osa vaikutuksista voi näkyä tutkimusten mukaan vasta teini-iässä.

Kirjoitin aiheesta myös omaan someeni ja sain paljon viestejä äideiltä, joilla on ollut rautavajetta. Monet kirjoittivat heidän kokemuksistaan kuulluksi tulemisesta (tai siis siitä, että eivät ole tulleet kuulluksi) sekä arjesta rautavajaisen lapsen kanssa. Nämä viestit olivat suurimmaksi osin todella surullista luettavaa. Todella moni koki, ettei heitä ole otettu tosissaan tai he eivät olleet saaneet apua. Minulle soitettiin neuvolasta tulosten tulemisen jälkeen ja kehotettiin vain jatkamaan raudan syöntiä vielä kuukauden ja, että kontrolloidaan arvot sen jälkeen. Muuten varmasti ihan ok, mutta minullahan on laskettu aika jo noin 1,5kk päästä eli eikö sitten ole aika myöhäistä alkaa asiaa enempää tutkia, jos sille jotain meinataan tehdä? Lisäksi ainakaan tähän asti syömäni rauta ei ole auttanut positiivisesti hemoglobiiniarvoihin. Neuvolasta oltiin kuitenkin sitä mieltä, että naistenpolille voidaan tehdä lähete vasta, kun raja-arvo 10 alittuu. Oma arvonihan oli 11, että ihan hirveän suurta eroa en tässä nähnyt, mutta pyyntöni lähetteestä kaikui kuuroille korville.

Being-Pregnant-First-Trimester-The-Best-Pregnancy-Memes-for-Every-Trimester-pregnancy-post-by-Mama-Natural

Lokakuisten whatsapp-ryhmässä purin tuntemuksiani ja siellä keskusteltuamme sain kannustusta soittaa vielä äitiyspolille ja kysyä, että oliko raja-arvo varmasti 10. Moni muisti sen olevan 20, joilloin oli itse saanut lähetteen tarkempaan syyniin. Äitiyspolilta sanottiinkin raja-arvon olevan 20 ja ei muuta kuin uudestaan soittoa neuvolaan lähetteen saamiseksi. Neuvolasta vastasi eri ihminen puhelimeen ja hänelle oli täysin selvää, että näillä arvoilla tehdään ehdottomasti lähete. Kului muutama päivä, kun sain puhelun ja ajan suoraan infuusioon, koska arvot ovat niin huonot ja laskettuun aikaan on niin lyhyt aika enää jäljellä. Onneksi en tyytynyt ensimmäiseen saamaani vastaukseen! Toivon myös, että tällä viikolla oleva infuusio menee hyvin ja en saisi kovia sivuoireita siitä. Jos sinulla on kokemusta tästä rautatiputuksesta, niin otan ne tosi mielelläni vastaan!

Vinkki kaikkeen: Pyydä apua

Oli kyse sitten kovasta pahoinvoinnista, väsymyksestä tai tulevan synnytyksen mieleen herättävistä kysymyksistä, niin oma vinkkini on hakea apua. Apua yleensä saa, kun sitä pyytää. Joskus se tuntuu oelvan vähän kiven takana, mutta silloinkin kannattaa apua yrittää löytää. Pahoinvoinnin aikaan kävin pariin otteeseen hakemassa lisäpotkua tipasta ja sain pahoinvointilääkkeen käyttööni. Ei se pahoinvointia poistanut, mutta ehkä edes pikkiriikkisen helpotti oloa. Luin paljon hyperemeesistä ja käytin kaikki kikkavitoset oloni parantamiseen. Vinkki! Kannattaa juoda urheilujuomaa, jos mikään ei pysy sisällä! Vesi oli itselleni ihan pahin ja laatta lensi heti! Urheilujuoma imeytyy nopeammin, joten keho saa ainakin vähän suoloja, vaikka oksennus tulisikin.

Väsymys on tiettyyn pisteeseen asti normaalia, mutta ihan kaikkea ei tarvitse kestää hammasta purren. Puhu asiasta neuvolassa ja vaadi apua, jos tuntuu, että ei enää jaksa. Jos en olisi saanut lähetettä, olisin mitä varmemmin varannut seuraavaksi ajan yksityiselle puolelle. Toivottavasti kenenkään ei tarvitsisi loputtomasti taistella oman hyvinvoinnin ja avun eteen vaan jokainen saisi apua! Jos ensimmäinen taho ei sitä suostu antamaan, niin muista, että aina voit kysyä seuraavalta!

Synnytykseen liittyvät kysymykset ja raskauden aikaiset huolet vauvan hyvinvoinnista ovat välillä nostaneet päätään. Olen aina soittanut neuvolaan ja pariin otteeseen käynytkin katsomassa vauvan tilanteen extrakäynneillä, jos minulle on herännyt huoli vauvan hyvinvoinnista. Ja tämä on tosi ok! Neuvolassa minut on otettu aina ymärtäväisesti vastaan eikä ikinä ole aliarvioitu pelkojani vauvan hyvinvoinnin suhteen. Extratsekkaus on tuonut mielenrauhan eikä ole tarvinnut koko aikaa pohtia, että missä mennään! Synnytyksen tiimoilta olen saanut vastauksia mietteisiini lukemalla synnytyksestä itse aktiivisesti sekä kuuntelemalla podcasteja. Koronan takia suurin osa neuvolan valmennuksista on peruttu, joten päätin järjestää itse itsellemme valmennuksen ja tilasin Ihmeisen Marika Vigrenin pitämään meille yksityisen synnytysvalmennuksen! En voi kuin suositella! Marika opasti, jutteli ja neuvoi reilun 4h aikana synnytyksen eri vaiheista, kivunlievityksestä, vauva-ajasta ja imetyksestä. Hän näytti kädestä pitäen erilaisia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja ja antoi paljon eväitä tulevaan. Myös mieheni sai hyviä vinkkejä ja tietoa, että miten voi olla tukenani synnytyksessä! En voi kuin suositella!

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä nostaisin ylös vertaistuen! On ihanaa jakaa raskausasioita ystävien ja perheen kanssa! Heidän lisäkseen todella iso voimavara ja tuki minulle koko raskauden ajan ovat olleet vertaiset eli samassa tilanteessa olevat. On ihana jakaa ajatuksia muiden kanssa, jotka elävät tasan samaa raskausviikkoa kuin itse ja voivat siten jakaa samoja tuntemuksia. Koronan takia live-tapaamisia ei ole ollut, mutta olen onnekas, kun olen löytänyt aivan ihanan porukan, jonka kanssa whatsapp-viestit vaihtuvat päivittäin! Hakeudu siis ihmeessä muiden samassa tilanteessa olevien joukkoon!

Tällaisia ajatuksia tällä erää! Kiitos paljon, kun jaksoit lukea kirjoitukseni! Muista tulla seuraamaan kierron verran toivoa-tiliä! Jos haluat seurata minun henkilökohtaista tiliä, niin sen löydät tästä @jaanavaholuoto.

Vauvakuplaterveisin,

Jaana

Raskauskuulumisia

heinä 29, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viimeisimmästä kirjoituksestani on vierähtänyt tovi. Jokainen päivä on ollut täynnä uuden ihmettelyä ja samaan aikaan olen kovasti odottanut syksyä. Kuten olen aiemmin kertonutkin, niin koko raskauden alkuvaiheen, noin viikolle 20 saakka, kärsin todella pahasta raskausajan pahoinvoinnista. Oksensin vähintään kymmenen kertaa päivässä ja voin koko ajan todella huonosti. Todella huonolla voinnilla tarkoitan sitä, että etova tunne oli läsnä aivan 24/7 enkä varsinkaan alkuaikoina pystynyt katsomaan edes televisiota, koska kaikki teki huonoa. Yritin aamuisin nukkua niin pitkään kuin suinkin pystyin, jotta päivä olisi lyhyempi. Illalla olin viimeistään kahdeksalta pedissä ja siinä välissä nukuin 4-6h päiväunia. Kyllä, yritin kirjaimellisesti nukkua alkuraskaudesta ohi! Tai voidaanko edes puhua vain alkuraskaudesta, kun pahoinvointi jatkui kovana puoleenväliin saakka, mutta kuitenkin.

Viikon 20 jälkeen elämä alkoi voittaa pikku hiljaa. Saatoin oksentaa enää kerran päivässä ja oksentamisten väleissä olo oli suhteellisen normaali. Pystyin jo tekemään töitä ja lopettamaan elämäni pisimmän sairasloman. Se oli ihanaa! Olen todella tekeväinen ihminen ja paikallaanolo söi minua niin henkisesti kuin fyysisesti. Olen tottunut liikkumaan paljon ja mieleni rakastaa erilaisia toimintoja ja projekteja. En ollut mitenkään oma itseni ensimmäisten raskauskuukausien aikana, kun minulta meni kaikki ne asiat arjesta, joita yleensä tykkään tehdä ja minkä ympärillä arkeni pyörii. Silti aika oli ihmeellistä, sillä tätähän minä olin toivonut niin kauan. Tai pienenä tarkennuksena: en ollut toivonut vaikeaa raskautta, mutta raskautumista ylipäätään. Onhan se nyt ihmeellistä! Jos jotain hyvää pahoinvoinnista etsii, niin se on ehdottomasti se, että kun voi todella todella huonosti koko ajan, niin ei ehdi stressaamaan raskauden kulusta niin paljoa. Jatkuva oksentaminen ja etova olo muistuttivat kyllä hyvinkin voimakkaasti siitä, että jotain ihmeellistä on kasvamassa minun kohdussani.

Aika kuluu ja raskaus etenee

Viime postauksessani kerroin ensimmäisestä neuvolakäynnistä. Se jännitti ihan hirveästi meitä. Seuraavaksi odotettiin niskapoimu-ultraa sydän syrjällään. Sitten odotettiin rakenneultraa ja raskauden puoliväliä. Aika meni niin hitaasti. Pahoinvoinnin keskellä ajattelin, että en kuuna päivänä ikinä selviä lokakuuhun saakka. Päivät matelivat ja odotin aina kuin kuuta nousevaa perjantaita. Perjantaisin meillä vaihtuu raskausviikko ja samalla saan lukea, että mitä tällä viikolla pienelle ihmeellemme tapahtuu. Lisäksi se kertoi, että olemme taas askeleen lähempänä laskettua aikaa.

Niskapoimu- ja rakenneultra menivät hyvin. Rakenneultrassa selvisi, että vauvamme kasvaa käyrien yläpuolella ja vastaa kooltansa noin paria viikkoa suurempaa vauvaa. Koska hedelmöittymisajankohta tiedetään täsmällisesti, niin tämä ei kuitenkaan aiheuta laskettuun aikaan muutoksia. Sitä suuremalla syyllä oli tärkeää osallistua sokerirasitustestiin ja varmistaa, että sen suhteen kaikki on ok. Toki kätilö sanoi, että vanhemmatkin ovat suhteellisen pitkiä, ettei se ihmekään ole, että vauvakin sitä on. Rakenneultran lopussa uskaltauduin kysymään, että onko mahdollista nähdä, että odotammeko tyttöä vai poikaa? Kätilö sanoi tämän olevan vain veikkaus, mutta tytöltä meidän pienokainen vaikuttaa. Kyllä siinä oli itkussa pitelemistä niin minulla kuin miehelläni. Meidän pieni ihana rakas prinsessa se sielä kasvaa!

Raskaudesta kertominen

Sitä päivää olin odottanut niin kauan. Että saisin nähdä itsestäni kuvan, jossa minulla on kaunis raskausvatsa. Koska raskaudesta on hyvä aika kertoa? Se varmasti riippuu täysin ihmisestä, jotkut kertovat heti ja jotkut eivät ollenkaan. Minä kuitenkin halusin kertoa. Halusin samalla jakaa omille tuttavilleni palan meidän tarinaa laittamalla linkin tänne blogiin. Silläkin uhalla, että saattaisin saada erikoisempiakin kommentteja osakseni.

Mieheni kanssa päätimme, että rakenneultran jälkeen nappaamme meistä muutaman kuvan ja kerromme uutisesta. Tähän mennessä olimme toki jo monille ystäville asiasta sanoneet ja perheenjäsenet tiesivät ihan alusta saakka, että missä mennään. Jännittyinein sydämin julkaisin tekstin:

Kuiskasimme haikaralle

poutapilven enkelille.

Pikkuruinen suuri ihme

josko voisi tulla meille.

Onnen ovesta sisään hiipi,

toiveet todeksi täytti.

Onnemme on sanaton,

pian meitä kolme on.

Suurin unelmamme ja sylimme on täyttymässä lokakuussa Pitkä on ollut matka tähän pisteeseen ja monta mutkaa on käyty läpi. Onneksi on maailman rakkain puoliso rinnalla, jonka kanssa nämäkin risukot ollaan kahdestaan raivattu Olemme kovin onnellisia ja iloitsemme kasvavasta vauvamasusta joka ikinen päivä, emmekä malta odottaa lokakuuta

Olen kirjoittanut enemmän ajatuksiani aiheesta blogiini: www.kierronverrantoivoa.fi/meidantarina/

196407143_10222118430602043_2537127578768755841_n

198254943_10222118430842049_1450584127625588072_n

197473958_10222118431082055_6475140027206968209_n

197462114_10222118431442064_2084731885037848662_n

Minua jännitti ihan hirveästi julkaista tuo teksti ja jakaa tämä blogi siinä, koska kyseessä on kuitenkin kovin henkilökohtainen asia. Siitä huolimatta halusin sen tehdä, koska minua on niin pitkään harmittanut, ettei näistä asioista puhuta avoimesti. Mitä enemmän aiheesta puhuttaisiin, sitä vähemmän se olisi tulevaisuudessakin tabu. Ajattelin, että harva kuitenkaan jaksaa lukea blogia loppuun saakka, koska se on kuitenkin aika ”syvällistä” tietoa koskien hoitoja ja niiden kanssa painimista. Yllätys oli suuri, kun sadat ihmiset lukivat blogia ja kymmenet ihmiset lähettivät minulle viestejä. Osa halusi toivottaa tsemppiä, osa oli järkyttynyt lukemastaan ja kovin onnellinen meidän puolesta ja osa halusi jakaa omia vastaavia kokemuksiansa. Ehdottomasti suurin osa oli heitä, joilla oli aiheesta omakohtaista kokemuksista ja he kiittivät siitä, että näistä asioista puhutaan ääneen. Yhtä ainutta negatiivista kommenttia en saanut, en yhtä ainutta.

208830257_10222250826271852_8533958456393602482_n

Mitä meille kuuluu nyt?

Elämme tällä hetkellä raskausviikkoa 28+6. Viimeinen kolmannes on pyörähtänyt käyntiin ja tätä kirjoittaessani saan aika ajoin aikamoisia harjoitussupistuksia. Muuten voin hyvin! Kovat helteet ovat aiheuttaneet jonkin verran turvotusta jalkoihin, mutta ei onneksi mitään sen isompaa. Vatsa on aika suuri ja kasvaa tasaisesti yläkäyrän yläpuolella. Moni onkin päivitellyt vatsani suurta kokoa ja ei ole kerta eikä kaksi, kun olen kuullut minusta tulevan aivan jättimäinen. Vastaan aina näihin kommentteihin, että ”niin kauan tätä vatsaa on odotettu, että kannan jokaista senttiä äärimmäisellä ylpeydellä ja onnella!”. Vauvan potkut ovat ihania, vaikka välillä tuntuu, että hän yrittää kaivautua vatsanahkan läpi ulos, kun punkee niin lujaa. Mutta jokainen potku lämmittää sydäntä ja muistuttaa, että sielä hän kasvaa ja kehittyy. Se on tosi ihmeellistä!

Samaan aikaan viikot menevät miljoonaa. Aluksi ne matelivat puoleen väliin saakka ja nyt on koko ajan perjantai. En voi uskoa, että seuraavaksi käydään 30:ttä viikkoa. Tuleva synnytys on alkanut mietittyttämään ja olenkin kuunnellut ainakin sata erilaista podia liittyen erilaisiin synnytyskertomuksiin. Viimeisimmällä neuvolakerralla piti kertoa omista synnytystoiveista ja tuntui jotenkin uskomattomalta, että tässä sitä keskustellaan meidän synnytyksestä. Siis meidän ja meidän vauvan synnytyksestä. Todella jännittävää!

Pikku hiljaa olemme valmistautuneet vauvan tuloon myös laittamalla hänelle omaa huonetta, hankkimalla vaatteita ja muita tarvikkeita sekä järjestelemällä kotia. Näistä voin kertoa seuraavassa postauksessa lisää!

Muista tulla seuraamaan kierron verran toivoa-tiliä! Jos haluat seurata minun henkilökohtaista tiliä, niin sen löydät tästä @jaanavaholuoto.

Vauvakuplaterveisin,

Jaana

← Me ollaan raskaana Ra(s)kas raskaus →

Me ollaan raskaana

kesä 14, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksissani kerroin, että kolmas alkionsiirto tuotti positiivisen raskaustestin ja varhaisultrassa näkyi pienen pieni ihme! Kerroin myös, että pahoinvointi on alkanut vallata päiviäni oikein toden teolla. Pienokaisen näkeminen ultrassa antaa uuden merkityksen pahoinvoinnista kärsimiselle. Ainakin tähän on hyvä syy ja oksentamisen taustalla on jotain merkityksellistä. Nenä on ollut tukossa jo positiivisesta raskaustestistä alkaen, eikä tilanne ole sen suhteen muuksi muuttunut. Nenän limakalvot vuotavat helposti verta. Kuvailen oloani tutuilleni siten, että kuvittele olevasi noroviruksessa, mutta olosi on sen verran parempi, että pystyt koko ajan tajuamaan, että miten hirveä olo sinulla on. Useinhan vatsataudissa olo on niin heikko, että vain nukkuu ja se menee sillä ohi muutamassa päivässä. Tämä ei mene ohi. Ei päivässä, ei viikossa, ei kuukaudessa. Silti olen niin kiitollinen jokaisesta hetkestä.

Oksentaminen jatkuu, etova olo jatkuu, kuivuminen jatkuu. Löydän itseni toistamiseen nesteytyksestä. Tällä kertaa nestettä tiputetaan kaksi päivää ja yön käyn nukkumassa välissä kotona. Minulta otetaan verikoe, jonka mukaan natriumit ovat alle viitteiden aivan kuten viimeksikin. Pissanäytettä varten tarvitsisi olla pissahätä, joka minulle tulee ensimmäisen kerran viiden tunnin tipassa olon jälkeen. Yllättäen siinä ei näy kuivumisen tuottamia ketoaineita, koska minuun on juuri tiputettu pari litraa nestettä. Lääkärin mukaan ei siten ole tarvetta tipalle ja ohjaa minut kotiin. Myöhemmin luen omakannasta, että ”tullessa otettu virtsanäyte, jossa ei kuivumisen merkkejä”. No näinhän se ei todellisuudessa mennyt, mutta en jaksa alkaa asiaa korjaamaan, koska sain hetkellisen avun kahden päivän nesteytyksestä.

Oksennus lentää ja päivät etenevät hitaasti. Odotan jatkuvasti sitä, että olo helpottaisi ja viikot kuluisivat niin, että uskaltaisin luottaa raskauteen. Viime nesteytyskäynnillä viikkoja oli takana tasan kahdeksan. Lääkäri totesi ultratessa näkyvyyden olevan huono valtavan turvotuksen takia, mutta syke näkyi ja se oli tärkeintä. Jatkan pahoinvointilääkkeiden kanssa kotona sinnittelyä ja olen yrittänyt juoda joka päivä urheilujuomaa, jotta saisin nesteen imeytymään suolojen avulla. Urheilujuoma pysyy aina hetkellisesti sisällä ja tuntuu, että siitä saattaisi olla jotain apuakin. Päivä kerrallaan pahoinvoiden viikot etenevät niin, että pian on aika ensimmäiselle neuvolalle!

Ensimmäinen neuvolakäynti

Ensimmäinen neuvolakäynti jännittää aivan hurjan paljon! Onko vauvamme vielä matkassa mukana? Onko kaikki hyvin? Seinäjoen neuvolassa on onneksi tapana ensimmäisellä kertaa tehdä ultraääni, jossa nähdään, että kaveri todella on matkassa tallella. Meitä jännittää aivan järkyttävästi, kun kipuan ultrapöydälle. Mitään ei näy. Terveydenhoitaja etsii ja etsii, kunnes jotain vilahtaa ruudussa. Etsin itsekin pimeästä ruudusta epätoivoisesti elämää. Ole kiltti tallella – rukoilen mielessäni! Ja sieltä hän löytyi, hyvästä piilosta kohdun takaosasta. Sydän sykki niin, että itsekin sen jo näimme ruudulla. Itku tuli taas, mikä helpotus. ”Viuh-viuh-viuh-viuh” kuuluu, kun terveydenhoitaja laittaa äänet päälle. Kaunein ääni, mitä olen koskaan kuullut! Meidän pieni se siellä sykkii menemään!

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä käydään läpi yleistä terveydentilaa, lähisuvun mahdollisia sairauksia, omia elintapoja ja muita tärkeitä asioita. Samalla katsotaan paino, verenpaine ja hemoglobiini. Kaikki näyttää hyvältä. Pahoinvointi jyllää mielessä koko ajan ja mieheni syöttää minulle tasaisesti mynthoneita, jotta selviän käynnistä. Nyt pitäisi jaksaa jännittää yli kuukausi seuraavaan ultraan, joka tulee olemaan niskapoimu-ultra. Me olemme raskaana. Sitä on vaikea käsittää!

Viikot kuluvat hitaasti ja varmasti ja pystyn kävellä jo muutaman sadan metrin lenkin. Hitaasti kuin ankka, mutta kuitenkin! Se on jo jotain, että saan nenän ulos ovesta ja saa haistaa raitista ilmaa. Viikko viikolta raskausappi kertoo vauvan kasvavan. Ensin oltiin pienen pieni siemen ja sitten pian jo taateli, luumu ja kiiwi! Haluaisin jo kovasti alkaa enemmänkin valmistautua vauvan tuloon. Jotenkin mieli jarruttaa samalla ja pahoinvointi estää hurahtamasta todelliseen raskauskuplaan. Edelleenkin suurin osa päivästä menee sohvalla ja seuraavan ruuan alas saamista suunnitellen. Mutta päivä kerrallaan eteenpäin!

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Ja hei, muista kuunnella juuri julkaistua podcastiamme, jossa puhumme tahattomasta lapsettomuudesta. Pääset kuuntelemaan sen tästä! Keskiviikkona on luvassa uusi jakso, jossa kerrotaan yksi uusi tarina tahattomasta lapsettomuudesta! <3

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

Raskaustestin tulos

kesä 7, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksissani kerroin taukokierrosta alkionsiirtojen välissä sekä uudesta siirrosta. En lähtenyt alun perin kovin luottavaisin mielin tähän siirtoon, koska minusta tuntui älyttömän huonolta tämä siirron ajankohta tai lähinnä se, että se on niin myöhään. Lääkärimme kuitenkin tokaisi mietteisiini, että emme me tekisi siirtoa, jos emme näkisi sillä olevan mahdollisuutta onnistua. Ei auta kuin uskoa siihen ja laittaa kädet ristiin asian suhteen. Tällä kertaa en tosin aio odotella testaamisen suhteen tuomiopäivään. Minulla on uusi taktiikka, joka sopii paremmin tällaiselle kontrollinhaluiselle. Teen yhden raskaustestin joka päivä ja seuraan, että miten irrotuspiikin aiheuttama positiivinen tulos häviää. Olen ehkä vajonnut vähän alas, mutta sallittakoon se minulle kaiken näiden kokemusten jälkeen. Minä nimittäin teippaan testit taulukkoon, josta seuraan päivämääriä, aikaa hormonipiikkien jälkeen, aikaa ovulaation jälkeen ja aikaa siirron jälkeen. Kaikki on kätevästi nähtävissä yhdellä silmäyksellä. Jonkinlaista iloa tämä tuo, ei voi muuta sanoa.

Irrotuspiikin aiheuttama positiivinen viiva väistyy pikkuhiljaa ja siirron jälkeiset ovitrelle-piikit aiheuttavat aina pienen heilahduksen positiiviseen suuntaan seuraavan aamun testissä. Sitten testit taas haalistuvat, mutta toisaalta seuraavan ovitrelle-pistoksen jälkeen neljän päivän päästä tikku on tummempi kuin viimeksi. Vaikka pistettävä määrä on niin pieni, että se oli viimeksi lähes haihtunut testeistä ennen uuden piikin pistämistä. Sama toistuu. Testit tummenevat. Hitaasti, mutta varmasti. Voisiko olla?

Testaan joka päivä suunnitelmallisesti. Päivää ennen virallista testipäivää huudan miehelleni, että täällä ne ovat – leffaviivat! Kaksi kirkkaan punaisena kirkuvaa viivaa ja viimeisimmästä pistoksestakin on viikko eli se ei voi testeissä enää näkyä. Vatsassa on perhosia. Emme uskalla iloita, mutta meitä hymyilyttää meidän oma pieni salaisuutemme. Seuraavana päivänä varaan vielä verikokeen. Ihan vaan varmuudeksi ja omaksi mielenrauhaksi, koska haluan tietää, että missä HCG-hormonin määrä menee. Viimeksi, kun meillä oli kohdunulkoinen raskaus, oli HCG-hormoni 17-250 välillä. Jännittää aivan älyttömästi. Ajelemme kohti Tampereen kylpylää viettämään mieheni syntymäpäivää pariksi päiväksi. Matkalla päivitän tuhannetta kertaa malttamattomana oma kantaa, kunnes luku viimein pärähtää näyttöön. Melkein 3000. Meitä molempia itkettää. Ainakin tänään me olemme oikeasti raskaana!

Meitä kutkuttaa kertoa perheenjäsenillemme meidän pieni suuri salaisuus. Kaikki he tietävät, että ihan näillä näppäimillä pitäisi olla selvillä tulos viimeisimmästä siirrosta, joten turha edes ajatella säilyttävänsä salaisuuden kovinkaan pitkälle. Ja toisaalta, onhan tämä iso askel ja onnistuminen. Tämä on onnistuminen, kävi kuinka kävi! Näin pitkällä emme ole aiemmin olleet ja se ansaitsee jo pienet juhlat. Mietimme koko päivän, että miten kertoisimme asiasta. Perheemme ovat jo muutaman kertaan kyselleet, että koska se testipäivä nyt olikaan ja emme malta pitää salaisuutta. Kuvaamme heille videon reissultamme, johon sisällytämme vinkkejä parhaasta synttärilahjasta, jonka mieheni sai. Voin luvata, että kaikilla kastui silmät videon katselemisesta!

Verenvuoto pelästyttää

Lauantaina olemme matkalla kotiin ja vessareissulla tuntuu, että elämäni vilisee silmissä. Verenvuotoa. Sitä se on – verenvuotoa. Google kertoo, että se voi olla merkki mistä vaan tai sitten ei mistään. Ei auta kuin seurata. Hirveää. Ahdistavaa ja pelottavaa. Emme halua luopua tästä ilosta näin pian. Seuraavana päivänä vuoto on vähäisempää ja pikkuhiljaa se loppuu. Tiistaina menen uuteen verikokeeseen, jotta voidaan nähdä, että mihin suuntaan HCG-hormoni on edennyt verrattuna viimeiseen mittaukseen. En varmaan koskaan ole pelännyt niin paljon, kun silloin odottaessani tulosta. Tulos tulee. Yksi, seitsemän ja jotain muita numeroita. Petyn ikihyviksi, kunnes luen uudestaan. Luvussa on viisi numeroa eli sehän tarkoittaa 17 tuhatta eikä 1700. Soitan miehelleni töihin ja luen numerot hänelle varmistaakseni, että kyseessä on varmasti iso luku. Häntä naurattaa, kun vaimo, joka on kirjoittanut pitkän matematiikan, varmistaa lukujen oikeellisuutta ja toteaa kaiken olevan hyvin. Kaikki on siis ihan hyvin.

Verta tulee välillä vähän, mutta ei onneksi paljoa. Meillä on varattuna varhaisultra todella aikaisille viikoille, koska on tarkoituksena selvittää ainoastaan, että onko raskauspussi kohdussa. Viikkoja on tasan 6+0, kun menemme jännittyneinä lapsettomuuspolille. Minua oksettaa ja oksennankin jo tuttuun tapaan sairaalan pihassa. Huono olo on alkanut vallata päiviäni ja en pysty tekemään enää mitään muuta, kuin makaamaan sohvalla ja oksentamaan. Ja kun kirjoitan, että en pysty tekemään mitään muuta, niin todella tarkoitan sitä. Oksennan aamusta iltaan ja ainoastaan torkkuessa olo on siedettävä. Muuten maailma pyörii ympärillä ja oksentaminen vie kaiken voiman.

Varhaisultra

Varhaisultrassa tuttu lääkäri lapsettomuuspolilta tutkailee ruutua puhumatta mitään. Yritän kauhuissani tulkita hänen ilmeestään maskin takaa, että mitä korvien välissä tällä hetkellä liikkuu. Onko kohdussa mitään? Mieheni sydämen syke kuuluu varmaan naapurihuoneeseen saakka, kun näen, että häntäkin jännittää. ”Jotain kohdussa näkyy, mutta en uskalla luvata mitään” vastaa lääkäri. Kysyin hädissäni, että mitä jotain näkyy, johon hoitaja vastaa rauhallisesti, että ”no se alkio”. Lähdemme ultrasta ristiriitaisin tuntein. Jotain näkyy ja se joku on kohdussa, mutta lääkäri sanoi, ettei voi vielä luvata mitään, koska mitään ei vielä näy. Paitsi jotain. Malta tässä nyt sitten kaksi viikkoa odotella seuraavaan ultraan.

Olo pahenee. Valehtelematta olo on aivan umpisurkea. Siis aivan todella huono. Oksennan koko ajan ja päivät menevät nukkuessa ja yrittäessä selviytyä. Selviydynkin, kunnes en enää jaksa. Pissa ei kulje ja olen todella kuivunut, koska mikään ei pysy sisällä. Lapsettomuushoitajan vinkistä uskaltaudun soittamaan synnytyssairaalan päivystykseen ja itkua tihrustaen kerron puhelimeen olevani täysin loppu. Saan ohjeeksi tulla näytille nesteytykseen. Heti tullessani minulle kiikutetaan pahoinvointilääkettä ja laitetaan tippa. Kanyylin laitto kauhistuttaa, mutta kätilö hoitaa sen ihan huomaamattani. Vaikka olin rutikuiva, niin hän sai kaivettua suonet esiin ja laittoi tipan kivuttomasti. Iltaan mennessä olo on kohentunut hurjasti. Lieneekö syynä pahoinvointilääkkeet vai nesteytys vai molemmat. Ensikertalaiselle ei enempää nestettä laiteta, joten saan mennä kotiin. Mukanani on pahoinvointi- ja närästyslääkeresepti.

Närästys oli aivan hirveää ennen lääkkeiden aloitusta. Oksentamisen takia kurkkua korvensi ja tuntui, että sinne porautuu kohta reikä. Närästyslääke auttaa tuohon 24/7 korventavaan polttavaan kurkkuun ja siitä saattaa olla myös hiukan apua pahoinvointiin. Oksennan lääkkeidenkin kanssa vähintään 5 kertaa päivässä. Oksentaminenkaan ei haittaisi, jos niiden välissä olisi edes hetkellisesti jollain tapaa inhimillinen olo. Etova olo jatkuu kuitenkin ympäri vuorokauden, päivästä toiseen ja viikko toisensa perään. Tuntuu, että muiden on vaikea käsittää, että miten huonosti voin. Saan paljon hyvää tarkoittavia neuvoja, että tee niin tai näin, niin helpottaa. Vaan ei helpota. Ei helpota, että syö aamulla heti sängyssä. Ei helpota, että syö jatkuvasti. Ei vain helpota. Oksennan jatkuvalla syötöllä tein sitten mitä vain. En pysty kuin nukkua aamusta iltaan. En jaksa avata edes puhelinta tai telkkaria, koska siitäkin tulee huono olo. Tai siis huono olo on koko ajan.

Toinen varhaisultra

Seuraava ultra viimein koittaa ja oksennuspussin kanssa suuntaamme vastaanotolle. Olo on hirveä, mutta jännitys on sitäkin suurempi. Tänään kuulemme, että mikä meidän tilanteemme on. Onko meillä kohdussa elämää? Onko meidän unelmamme mahdollisesti toteutumassa? Vai lähdetäänkö ovista itkien kotiin, niin kuin monta kertaa aiemminkin.

Vastaanotolla on vastassa tutun lääkärin ja hoitajan lisäksi erikoistuva lääkäri, joka on harjoittelemassa. Hän aloittaa ultraamisen ja ei puhu mitään. Kaikilla on maskit kasvoillaan ja tiukka ilme. Mieheni on haudannut kasvot käsiinsä eikä halua edes nähdä ultraa. Minä pidättelen oksennusta ja yritän hengittää. Koko huoneessa on hiiren hiljaista eikä kukaan sano mitään. Harjoittelija kääntelee ultrasauvaa edes takaisin ja tutkii tarkasti näyttöä. Näinkö pienen hymynkareen lääkärimme silmäkulmassa? Voisiko olla? ”JES” huudahtaa lääkärimme! Siellä näkyy syke ja kaikki on hyvin! Kaveri kasvaa kohdussa ja sydän sykkii menemään. Itku tulee ja mieheni tulee rinnalleni silittämään kyyneleet silmissään. Siellä se nyt on! Meidän suurin unelmamme ja aarteemme kohdussa köllöttelemässä! Uskomattoman lämmin tunne valtaa koko mielen ja kehon. Meidän unelmamme, meidän lapsemme, meidän soluista kasvanut pieni ihme on minun kohdussani hyvässä tallessa ja hänellä sykkii sydän!

Lääkäri täyttää meille äitiyskortin ja sanoo, että siirrymme seuraavaksi neuvolan piiriin. Kuulinko oikein? Emmekö enää tule tänne, vaan pääsemme neuvolaan? Me? Onko meidän vuoromme tosiaan soittaa neuvolaan ja varata aika? Uskomatonta. Itkusta ei meinaa tulla loppua, kun kiittelen vuolaasti kaikesta avusta lääkäriä ja hoitajaa. Ihmeiden tekijöitä koko porukka! Onnen itku ei lopu autossakaan, kun viimein pääsemme ilmoittamaan myös malttamattomana odotteleville perheenjäsenillemme, että hyvin meni! Kaikki on kunnossa ja sydän sykkii. Lähetämme kuvan, jossa näkyy pienokainen minimaalisena pisteenä kohdussa sekä äitiyskortti. Kaikkia itkettää ilosta! Tätä päivää on odotettu koko perheidemme voimin jo todella pitkään! Me olemme raskaana!

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Ja hei, muista kuunnella juuri julkaistua podcastiamme, jossa puhumme tahattomasta lapsettomuudesta. Pääset kuuntelemaan sen tästä! Keskiviikkona on luvassa uusi jakso, jossa kerrotaan yksi uusi tarina tahattomasta lapsettomuudesta! <3

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Luomukierto IVF-hoitojen välissä Me ollaan raskaana →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Luomukierto IVF-hoitojen välissä

touko 31, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksissani kerroin IVF-hoidon taukokierrosta, jossa ovulaatio osui juuri jouluaattoon. Luvassa oli luomukierto ja yritys oli tietysti kova, vaikka hoidot olivatkin tauolla!

Vuoden viimeinen päivä on täällä. Jännitystä on ilmassa, pakkanen paukkuu ja lumi kimaltelee maassa kauniisti. Sytytämme ulkotulia ja kynttilöitä. Uusi vuosi – uusi alku? Tai sitten ei. Olimme kutsuneet muutaman ystävän kylään juhlimaan pienellä porukalla vuoden vaihtumista. Hetki ennen ystävien saapumista huomaan punaista vessapaperissa. Ovulaatiosta on tasan viikko. Seitsemän päivää. Kiertopäivien mukaan tänään olisi päivä, kun normaalisti kuukautiseni alkaisi, eikä tämäkään kierto tunnu tekevän poikkeusta. Käsittämätöntä, että kaikkialla kailotetaan kuukautisten alkavan noin 14 päivän päästä ovulaatiosta ja piste. Vaan ei se aina mene niin, vaikka kuinka olisi lääkkeitäkin käytössä kierron loppuvaiheen pidentämiseksi. Miten typerä oma kiertoni voikaan olla? Nainen on luotu lisääntymään, mutta minun sisälläni ei kasva mikään ennen kuin se jo valuu pois. Uusi vuosi – onko luvassa samaa paskaa?

Meitä itkettää. Jännä, että loimme kuitenkin tähän luomukiertoon odotuksia, vaikka tiesimme, että raskautuminen ei olisi helppoa meille edes hoitojen avulla. Mutta silti pettymys on pettymys ja toivoa on niin kauan kuin on toivoa. Tai punaista vessapaperissa.

Kirjoitin uuden vuoden päivityksen sosiaaliseen mediaan:
Vuosi 2020 jää kyllä monella tapaa mieleen. Se ei äkkiseltään ajateltuna ollut meidän vuosi. Toisaalta asioiden laita riippuu siitä, mistä suunnasta niitä katsoo.

Vuoden alkupuolella koettiin surua ja murhetta. Sitten tuli korona, joka vei ajatukset hetkeksi sekaisin ja toimintakyky keskittyi korona-uutisoinnin ja -säädösten ihmettelyyn.

Vuosi on tuonut kuitenkin paljon myös hyvää 🧡 Meillä oli aivan ihanat 30v juhlat ystävien kesken, rakas sisko meni naimisiin, oli polttareita ja muuta kivaa ohjelmaa. Tapaamisrajoitukset muistuttivat karulla tavalla siitä, miten tärkeitä ystävät ja perheenjäsenet ovat, ja kuinka kallisarvoista on heidän kanssaan vietetty aika ❤️

Ulkomaanmatkat vaihtuivat lyhyisiin visiitteihin kotimaassa. Tertin Kartano, Järvisydän, Juvan teehuone ja St. George olivat vierailun arvoisia paikkoja!

Iloa vuoteen toi rakkaan kummipojan Samin syntymä sekä sadat tunnit pihalla kaivamassa kukkapenkkejä, kantamassa tonneittain pihakiviä tai muuten nikkaroimassa uutta ❤️ Se, jos mikä oli todellista terapiaa!

Vuoden 2020 tavoitteet eivät kaikki toteutuneet, mutta sitähän se elämä on. Kaikkeen vaan ei voi itse vaikuttaa ja paras on keskittyä niihin mihin voi 🧡 Vuosi 2020 on kuitenkin kuljettanut meitä valovuoden lähemmäs unelmaamme, kuin mikään vuosi aiemmin.

Työelämässä on paiskittu hommia ja opittu uusia tapoja tehdä ja toimia. Vaikka se on ollut pakollista, se on tuonut samalla hyviä työkaluja tulevaan. Uskon, että tämä vuosi, jos mikä, on vahvistanut monen yrittäjän työkalupakkia.

Vuotta 2021 odotan innolla! Vatsassa on perhosia ja en millään malttaisi odottaa, että jonain päivänä unelmat ja tavoitteet toteutuvat ❤️ Olisiko niiden aika juuri vuonna 2021? Mauno Koiviston sanoja lainatakseni:” Ellemme varmuudella tiedä kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin!”.

Rakkaudentäyteistä uutta vuotta kaikille ❤️

Varsinkin nuo viimeiseksi valitsemani Mauno Koiviston sanat ovat juuri nyt kovin lohduttavat. Miksi ajatella, että emme onnistuisi koskaan, jos mahdollisuudet onnistua on kuitenkin olemassa? Se, että vaivumme märehtimään ja murheeseen ei ainakaan tuo meille onnistumisia, joten jos vain jostain saamme kaivettua positiivista mieltä, niin se on varmasti hyvinvoinnillemme eduksi.

Joulun ihme?

Vitsailen miehelleni, että kyllä tämä luomukierto aiheutti kovat kiinnittymisvuodot- ja kivut, vaikka samaan aikaan tietenkin ajattelen, että menkathan ne sieltä taas saapuvat meitä ilostuttamaan. Teen verenvuodosta huolimatta useampia raskaustestejä. Tietynlainen kontrolloinnintarve sekin varmaan? Minua jotenkin lohduttaa katsoa sitä tikkua ja miettiä, että tummuisit nyt kiltti tikku toisenkin viivan kohdalta tällä kertaa. Mieheni pitää minua hulluna, kunnes näytän hänelle tikkua, jossa on hyvin hyvin hailakka toinenkin viiva.

Toinen testi näyttää samaa viivaa, joten edellisessä ei voinut olla virhettä. Illalla viiva on tummunut, tosin samaa tahtia vitsailemani kiinnittymisvuoto on lisääntynyt. Olisiko tämä se ihme, josta kerrotaan tarinoita? Miten IVF-hoidoissa olevalle parille tuli joulun ihme ainoalla välikierrolla? Lapsettomuuspolin hoitaja sanoi minulle kerran, että kaikki viivat lasketaan. Haalea tai tumma, niin viiva se on silti eikä se tule siihen tikkuun, ellei kohdussa ole jotain elämää tapahtunut. Jännittää mennä nukkumaan. Millä ihmeellä jaksan valvoa ja odottaa aamuun saakka?

Aamulla teen testin jännittyneenä, mutta silti olen jotenkin täysin tyyni ja rauhallinen sekä ihan varma siitä, että viiva olisi jo tummempi kuin eilen. Outoa. Viivaa ei tule. Vuotoa tulee taas pyyhittäessä, mutta viivaa ei näy. Mieheni kanssa vitsailemamme mustalla huumorilla, että ”hullujen viivan” siitä kyllä näkee, kun oikein pinnistää, mutta ei läheskään yhtä tummaa kuin edellisenä iltana. Pitihän se arvata, että meille käy aina näin. Testeihin tulee haalea positiivinen, joka lähtee ihan yhtä nopeasti kuin ehti tullakin. Tuntuu epäreilulta. Testaan vielä uudestaankin ja viivat sen kuin haalenevat. Eipä jäänyt tästäkään kierrosta jälkipolville kerrottavaa. Outoa kuitenkin on, ettei vuoto ole alkanut. Ainakaan vielä ja kohta pitäisi jo alkaa pistellä seuraavaa pakastealkion siirtoa ajatellen.

Uusi kierto on täällä

Uusi kierto on täällä. Viivat himmenivät ja toivo sammui samaan tahtiin. On täysin käsittämätöntä, että miten koko elämä voi pyöriä yhden asian ympärillä. Välillä koko jutun unohtaa muutamaksi päiväksi, mutta kovin kauaksi sitä ei voi jättää sivuun, kun on taas aika alkaa ottaa askeleita uuden kierron suuntaan. Kiertopäivänä viisi alkaa pistokset. Tällä kertaa pistetään gonal-f lääkettä 87,5 annoksella. Ajatuksena on vahvistaa ja aikaistaa ovulaatiota, jotta siirtoon päästäisiin hieman aikaisemmassa vaiheessa kuukautta.

Kerroinkin käyneeni taukokierrolla yksityisellä lääkärillä mittauttamassa vitamiiniarvot. Hän löysi minulta bakteeritulehduksen, jota hoidettiin paikallisilla emättimeen laitettavilla tableteilla viikon ajan. Tammikuussa menin uusintakäynnille ja tulehdusta oli edelleen, joten minulle määrättiin antibioottivoide viikoksi hoitelemaan tulehdus lopullisesti pois. Mielenkiintoista on, että jos olen oikein käsittänyt, niin HUS tutkii paraikaa tulehdusten vaikutuksia keskenmenoihin. Tiedossa on yleisesti, että esimerkiksi bakteerivagionoosi, joka on yleisin emättimen tulehdusten aiheuttaja, lisää ennenaikaisen syntymän ja lapsiveden menon riskiä jopa seitsemänkertaiseksi. Lisäksi se lisää keskenmenon riskiä. Minulla ei ole tietoa siitä, että kuinka paljon valloillaan oleva tulehdus vaikuttaa alkion varhaiseen kiinnittymiseen, mutta ihan maalaisjärjelläkin voisi ajatella, että parempi olisi, jos tulehduksia ei ole häiritsemässä uuden elämän alkua!

Kerroin tulehduksesta lääkärilleni julkisella puolella ja hän totesi, että nämä hoidot aiheuttavat herkästi tulehduksia ja hyvä, jos asia on hoidossa. Itse mietin, että olisi varmasti hyvä, että näitä tutkittaisiin rutiininomaisesti myös julkisen puolen käynneillä, koska loppupeleissä pienilläkin asioilla on merkitystä. Tai ainakin kaikki helposti hoidettavat, onnistumista jarruttavat asiat olisi hyvä hoitaa tieltä pois. Ensimmäisessä ultrassa follikkeli oli kasvanut, mutta hitaasti. Limakalvo oli hyvä kierron päiviin nähden, noin 6mm. Tästä alkoi todelliset piinapäivät, koska ovulaatio ei saa tulla liian aikaisin, muuten emme pääse siirtoon. Meidän alkiomme ovat neljän päivän ikäisiä ja ne pitää ottaa sulamaan päivää ennen siirtoa. Julkisen puolen labrassa niitä ei oteta viikonloppuisin sulamaan, joten jos maanantaina on ensimmäinen päivä ottaa alkio sulamaan, niin siirto voi olla aikaisintaan tiistaina. Nopealla laskukaavalla saadaan siis tulokseksi, että minun ovulaationi pitää tapahtua torstain ja sunnuntain välisenä aikana. Jos se tapahtuu maanantain ja keskiviikon välillä, niin silloin päivät eivät täsmää ja siirtoon ei päästä. Siirtoon ei päästä, koska julkisella puolella ei tehdä siirtoja viikonloppuisin eikä oteta alkioita silloin sulamaan. Tuntuu uskomattomalta. Jos kroppani herää vääränä viikonpäivänä, niin sitten peli oli tältä erää menetetty ja ei muuta kuin paremmalla onnella seuraavaan. Ei sen väliä, että siihen mennessä olisin pistänyt itseeni neljä kynää Gonal-F lääkettä, jonka hinta 114,79€ per kynä eli 459,16€. Kaikki täysin turhaan ja mikä ehkä pahinta, niin täysin turhaa hormonien pumppausta kehoon, jos siirto ei toteudu.

No, ei maalata vielä piruja seinälle, vaan toivotaan, että kroppani toimisi kerrankin kuin kello. Tikutan ovulaatiota päivittäin, koska on erityisen tärkeää tietää, että se ei tapahdu ennenaikaisesti. Seuraavassa ultrassa on 19mm follikkeli, joka on lääkärin mukaan ”siinä ja siinä”, ettei ovulaatio olisi jo käynnissä. Testit ovat olleet täysin negatiivisia, joten päätetään pistää irrotuspiikki seuraavana päivänä ja siirto olisi seuraavan viikon tiistaina. Pelkään, että olen missannut LH-huipun eli sen kohdan, jolloin ovulaatiotesti hetkeksi tulee positiiviseksi. Se voi olla vain muutama tunti vuorokaudessa, joten kun olen tehnyt yhden testin per päivä, on mahdollista, että se on mennyt seulani ohi ja nyt siirto tulee täysin väärään aikaan. Toisaalta testeissä ei ollut näkynyt mitään tummumisen merkkejäkään, joten eiköhän kaikki ole kunnossa.

Tiistaina lähdetään TAYS:ia kohti perhosia vatsassa. Onneksi kukaan ei ole soittanut, että alkio ei olisi selvinnyt sulatuksesta. Olen tehnyt pieniä muutoksia tähän kiertoon verrattuna aikaisempiin. Tulehdus on hoidettu pois, olen syönyt monivitamiinin lisäksi kaksi kuukautta D-vitamiinia, omega3 ja isompaa annosta foolihappoa. Lisäksi olen käynyt toisenkin kerran akupunktiossa. Mieli on toiveikas, mutta samaan aikaan aivot sanovat, että siirto on ihan liian myöhään. Eletään kierron 26. päivää ja kiertoni on normaalisti 28-30 päivää. Eli naurettavan myöhään tapahtui ovulaatio, vaikka käytin hurjan määrän hormonia sen aikaistamiseksi. Lääkärin kanssa päätimme, että seuraava siirto tehdään ns. lääkkeelliseen kiertoon eli estrogeenilaastareilla ”sammutetaan” oma hormonitoiminta munasarjoista. Ovulaatiota ei silloin tapahdu ollenkaan, vaan ainoastaan kypsytetään limakalvo sopivaksi, jonka jälkeen lähes aina päästään siirtoon. Sopii minulle, sillä kalenterin kyttääminen ja jatkuva pistäminen alkavat käydä työstä.

Siirto menee hyvin. Kerron siirtoa tekevälle lääkärille useista haaleista positiivisista testeistä, jotka kuitenkin sitten päättyvät vuotoon. Hän ehdottaa kohdun tutkimista 3D-tekniikalla sekä fosfolipidivasta-aineiden mittaamista. Hän on myös samaa mieltä siitä, että ehdottomasti seuraava siirto tehdään lääkkeelliseen kiertoon. Siirrossa käytetään pyynnöstäni alkioliimaa tukemaan alkion kiinnittymistä. Lisäksi pistän seuraavana päivänä kiinnittymisen tueksi gonapeptyl-nimisen piikin kertaalleen ja käytän HCG-hormonia ja Cyclogest-nimistä progesteron-hormonia kiinnittymisen tukemiseksi. Nyt on taas toiveet korkealla, ainakin hetken aikaa.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Ja hei, muista kuunnella juuri julkaistua podcastiamme, jossa puhumme tahattomasta lapsettomuudesta. Pääset kuuntelemaan sen tästä! Keskiviikkona on luvassa uusi jakso, jossa kerrotaan yksi uusi tarina tahattomasta lapsettomuudesta! <3

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Haluaisin uskoa ihmeisiin Raskaustestin tulos →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Haluaisin uskoa ihmeisiin

touko 17, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksissani kerroin toisen pakastealkionsiirron negatiivisesta lopputuloksesta ja toimista, joihin ryhdyin sen jälkeen oman hyvinvointini parantamiseksi. Tässä kirjoituksessa aiheena on taukokierto, joka osui vuoden 2020 joulukuulle.

Minä haluaisin uskoa ihmeisiin. Minä haluaisin edelleen uskoa, että nyt voisi olla meidän vuoromme. Minä uskonkin, ainakin toisinaan. Totuus on, että olen perimmäiseltä luonteeltani taistelija ja sinnikäs sissi. En ole mikään luovuttaja tai negatiivisuudessa rypijä. Minusta välillä tuntuu, että sisälläni on lähde, josta pulppuaa ideoita ongelmien ratkaisemiseen ja minä yleensä toimin hankalissa tilanteissa, enkä osaa jäädä paikoilleni. En tiedä voiko tästä ominaisuudesta olla välillä haittaakin? Olenko minä käsitellyt tätä meidän kriisiämme ja surua tarpeeksi syvällisesti? Miksi en ole masentunut? Voiko olla, että olen masentunut, mutta en tiedä sitä? Minkälainen ihminen on masentunut? Päätän tehdä masennustestin netissä ja sen mukaan en ole tippaakaan masentunut. Olen kyllä testin mukaan ahdistunut, mutta niin on varmaan kaikki joskus. Minusta tuntuu, että ahdistun paljon enemmän arkisista asioista kuin tästä koko lapsettomuusasiasta. Ehkä siirrän ahdistukseni tästä asiasta muihin arjen asioihin, koska en uskalla avata itselleni tätä elämän kipeimmältä tuntuvaa asiaa? Mene ja tiedä.

Mieheni sanoo, että minä olen sellainen, että otan asiat hoitaakseni ja siten käsittelen elämässäni eteen tulleita haastaviakin tilanteita ja ongelmia. Hän lohduttaa, että ei tarvitse rypeä murheissa ja surussa osoittaakseen, että asialla on merkitystä. Minun tapani on ryhtyä toimeen. Okei, jos se on toiminut tähän asti, niin luotan siihen, että se toimii jatkossakin. En vain osaa olla tekemättä mitään. Olen saanut rakkaalta aviomieheltäni lempinimenkin, joka kuvastaa sitä, että tartun toimeen: Törmän Terttu. Perheenjäsenet tietävät, että silloin yleensä alkaa tapahtua, kun Terttu on vauhdissa. En vain mahda sisäiselle Tertulleni mitään ja taas mennään.

Akupunktio varattu, verikokeet otettu, ruokavalio aloitettu, vitamiinit katsottu kuntoon ja ovulaatiota tikutettu. Näin sujuu Tertun taukokierto. ”Ihanaa, kun ei tarvitse stressata aiheesta tässä kuussa” puhumme mieheni kanssa. Jonkun mielestä minun toimintani kuulostaisi stressaamiselta, minulle se kuulostaa siltä, että voin itse olla aktiivinen toimija tilanteessamme enkä vain odottele, että joku hoitaisi asian meidän puolestamme kuntoon. Toimiminen tuo minulle iloa ja työkaluja. Mieheni hymähtää tekemisilleni, mutta tukee päähänpistoissani 110%. Hän muun muassa kahlasi paikallisen Prisman läpi ostamassa kaikki ruoka-aineet, jotka käyvät aloittamaani ”sokeriton, maidoton, gluteeniton”-ruokavaliooni. Hän valmistaa minulle sunnuntaisin koko viikoksi erilaisia ruokia valmiiksi jääkaappiin, jotta minun ei tarvitsisi stressata siitä ja minun olisi helpompi noudattaa ruokavaliotani.

Joku, joka tätä lukee saattaa ajatella, että nyt mennään perse edellä puuhun. Ei saisi niin paljon tehdä muutoksia, pitäisi vaan rentoutua ja lakata yrittämästä, niin se lapsi putoaa savupiipusta joulupukin elkein silloin, kun sitä vähiten odottaa. Niin voi olla joissain tilanteissa. Minun tilanteessani kropastani on löydetty keskivaikea endometrioosi, PCOS ja bakteerivagionoosi-tulehdus. Endometrioosi vaikeuttaa raskautumista kaikella mahdollisella tavalla, kuten myös kaksi jälkimmäisenä mainittua. Endometrioosi aiheuttaa kehoon myös jatkuvaa tulehdusta tai näin olen ainakin lukenut. Joissain lähteissä kerrottiin, että tulehdusta voisi ainakin rauhoittaa ruokavaliolla. Lisäksi muistelimme, että sen ainoan kerran, kun olen raskautunut luomuna (kohdunulkoinen raskaus), niin olin tällä edellä mainitsemallani ruokavaliolla ollut useita kuukausia. En tiedä, että ovatko asiat sattumaa, mutta ei se ole tässä pointti. Pointti on, että voin itse tehdä jotain ja kaupanpäälle saan hyvän ja kevyen olon. Siinä onkin vaihtelua kerrakseen hormonien aiheuttamaan turvotukseen ja lihomiseen.

Akupunktio

Akupunktio oli ihana kokemus! Tai itseasiassa minulle tehtiin sekoitus montaa eri hoitomuotoa. Hoitaja on toiminut 17 vuotta kätilönä ja hänen kanssaan oli aivan ihana vaihtaa ajatuksia. Minulle laitettiin kaksi neulaa käsiin ja yhdet pohkeisiin/jalkoihin. En oikein tarkasti tuntenut, että missä kohtaa ne olivat. Hoitaja käsitteli hierovin liikkein jalkapohjiani. Lisäksi hän hyödynsi erilaisia tekniikoita jäsenkorjauksesta varsinkin lantioni parissa. Tiesin jo etukäteen, että lantioni on aivan vino ja jumissa. Parhaiten sen huomaa ratsastaessa, kun ei vain yksinkertaisesti pääse istumaan hevosen selässä samanlailla molempiin suuntiin. Lantio oli aivan jumissa ja kiertynyt. Ihmekös tuo, että olokin on pikkuisen vinoutunut. Käsittelyn jälkeen olo oli kevyt ja ihanan rentoutunut. Haluan ehdottomasti varata uuden ajan! Ihan vaikka vain itseäni varten!

jouluaaton ovulaatio

Vaikka onkin taukokierto, niin yrittänyttä ei laiteta, eihän? Onneksi on joulu kohta oven takana, niin on paljon muutakin ajateltavaa, kuin meidän tilanteemme. Joulun kunniaksi moni julkaisee hyvän joulun toivotuksia sosiaalisessa mediassa. En voi välttyä näkemästä myös useita joulun toivotuksia ultrakuvan kera tai muuten ihania kuvia, jossa pariskunnat toivottavat iloista joulua kertoen, että ensi vuodesta tulee heidän vuotensa, kun perhe täydentyy esikoisella. Siinä sitä seistään säteillen joulukuusen vieressä ja hehkutaan paljon puhuttua raskaushehkua. Tämäkään joulu ei muuttanut meidän tilannettamme. Kuten ei edellinenkään eikä sitä edellinen. Ehkä kuitenkin joskus minäkin saan tuollaisen kuvan laittaa ja hehkua loputonta onnea. Jouluaatto on huomenna. Ovulaatiotesti näyttää viittä vaille positiivista. Voisiko tänä jouluna tapahtua joulun ihme? Siinä olisikin niille jälkipolville kerrottavaa, jos kaikkien hoitojen välissä ainoalla taukokierrolla, jouluaattona, saisi meidän jälkipolvi alkunsa.

Joulun taika käytettiin hyväksi tehokkaasti, vaikka eihän sillä ennenkään ole ollut vaikutusta. Mutta mitä sitten, onhan siinä yrittämisessä paljon muutakin iloa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Vaikka toki monessa tilanteessa ja varsinkin ajan kuluessa alkaa kaikki ilo petipuuhistakin olla kaukana, jos pettymyksiä tulee toisensa perään. Meidän tilanteessamme iloa tuo helpotus siitä, että olemme päässeet hoitoihin. Se tuo tiettyä rentoutta mieleen ja antaa luottoa tulevaan.

Seuraavassa blogipostauksessa kerron lisää siitä, että miten miten taukokierto päättyi. Ja hei, muista kuunnella juuri julkaistua podcastiamme, jossa puhumme tahattomasta lapsettomuudesta. Pääset kuuntelemaan sen tästä! Keskiviikkona on luvassa uusi jakso, jossa vierailee Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Katriina Niemelä! <3

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Vitamiinit & hedelmällisyys Luomukierto IVF-hoitojen välissä →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Vitamiinit & hedelmällisyys

touko 10, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin toisen pakastealkionsiirron jälkeisistä piinapäivistä ja negatiivisesta lopputuloksesta. Tässä kirjoituksessa kerron enemmän meidän taukokierrosta ja kaikista toimenpiteistä, joita päätin alkaa tehdä oman hyvinvointini tueksi, kuten esimerkiksi mittauttaa omat D-vitamiini pitoisuudet.

Nyt on vuorossa joulu ja joulutauko. En varmasti muuten olisi edes suostunut pitämään taukoa hoidoista, ellei klinikan joulutauko pakottaisi siihen. Silti olemme molemmat tyytyväisiä, että ei tarvitse joulun alla piikitellä ja tikutella, vaan päätämme käyttää tämän kuukauden toipumiseen. Jos olen ollut oikeassa ja edellinen vuotoni oli varhainen keskenmeno, niin ei varmaan ole huono idea senkään takia vetää hetki henkeä. Mieli ei meinaa pysyä aina kelkassa mukana. Toisena päivänä sitä on onnen kukkuloilla ja suunnittelee tulevaa. Seuraavana matto on vedetty jalkojen alta ja ei tiedä, että mihin sitä suuntaisi seuraavaksi. Elämässä on tyhjiö, jonka täyttymiseen on vaikea itse vaikuttaa. Elämässä on kuitenkin niin paljon hyvääkin! Olen saanut tämän kokemuksen kautta uusia ystäviä, jotka ovat käyneet samoja polkuja ja tunteita läpi. Olen kiitollinen kaikesta hyvästä, jota elämässäni on. Olen erittäin kiitollinen miehestäni ja perheestämme. Oli ihanaa kiivetä hevosen selkään luvan kanssa, kun munasolujen punktio aiheutti ratsastamiseen väkisinkin tauon. Joulukuun pyhitän asioihin, joista nautin. Kuuntelen joululauluja, juon glögiä ja kudon vauvanpeittoa. Voi olla, että siitä tulee jättiläiskokoinen peitto ennen kuin se saadaan käyttöön, mutta sittenpähän tulee.

oman hyvinvoinnin ja hedelmällisyyden tukeminen

No en minä kuitenkaan kovin montaa päivää malttanut vain pyöritellä peukaloita. Päätin aloittaa huolehtimaan itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla ja rajasin uudelleen ruokavaliostani pois sokerin, maidon ja gluteenin. Lisäksi noudatan FODMAP-tyyppistä ruokavaliota varsinkin kotona ollessa, mutta en ota asiasta kuitenkaan ehdotonta stressiä. Ajatuksena tämän ruokavalion taustalla oli helpottaa endometrioosin aiheuttamaa ”hiljaista tulehdusta” kehossa. Ihana mieheni otti asian hoitaakseen ja kävi koluamassa paikallisen Prisman läpi etsien minulle sopivia ruoka-aineita. Lisäksi hän valmisti etukäteen viikoksi ruuat jääkaappiin. Oli erittäin helppoa noudattaa ruokavaliota, kun mielitekoja ei tullut, koska ruoka oli aina valmiina. Ajattelin, että ehkä tämä oli ainutkertainen ilo, mutta niin vain mieheni yllätti myös seuraavilla viikoilla, valmistaen kaikki ruuat minulle etukäteen.

Lisäksi varasin yksityisen lääkärin, joka on erikoistunut nimenomaan muun muassa endometrioosiin. Olin hänen vastaanotollaan melkein kaksi tuntia ja voin luvata, että jokainen kolkka tutkittiin erittäin tarkasti. Ensin keskustelimme asiasta ja kerroin jo minulla todetusta endometrioomasta sekä kävimme läpi minusta otettuja verikokeita. Minusta oli juuri otettu julkisella puolella uudestaan kilpirauhasen toiminnasta kertovia kokeita sekä ferritiini. Olin varmasti niin säälittävän kuuloinen jutellessani julkisen puolen lapsettomuushoitajan kanssa alkaneesta vuodosta, että hän antoi heti ajan kokeisiin. D-vitamiinia hän ei kuitenkaan suostunut mittaamaan, vaikka sen vaikutuksista hedelmällisyyteen lukee monessakin paikassa, mutta siitä ei kuulemma ole todisteita.

Verikokeiden tulokset

Julkisen puolen kokeissa ferritiini oli 106 eli sen pitäisi olla ihan kohtuullisen hyvä arvo. Kilpirauhasarvot (TSH ja T4) olivat periaatteessa ihan ok, mutta T4 oli ihan viitearvojen ylärajoilla. Tämän takia yksityinen lääkärini halusi tutkia asiaa enemmän ja itsekin olin lukenut asiasta mm. Kaisa Jaakkolan hormonikirjoista ja halusin lisää tutkimuksia. Lisäksi mitattiin D- ja B12-vitamiinit sekä foolihappo ja kolesterolit. Kolesteroliarvot olivat kaikki hieman koholla ja niihin vaikuttaa suoraan mm. endometrioosi, pcos ja hormonilääkkeet. Yksityisen lääkäri totesi minulla olevan myös taipuvaisuutta PCOS:n. Oikein lottovoitto, että minulta löytyy koko rivi raskauden alkamista hankaloittavia tekijöitä!

D-vitamiini arvoni tulivat täytenä yllätyksenä ollen alle viiterajan ala-arvon! Olen syönyt kyllä monivitamiinia ja aina tiennyt, että D-vitamiinia tarvitsisi syödä vielä lisänä varsinkin meillä täällä Suomessa. Suomen saantisuositus D-vitamiinista päivää kohden on 10 mikrogrammaa päivässä. Olen sen saanut jo parikertaisena monivitamiineista ja muista ravintolisistä ajatellen, että homma on periaatteessa kunnossa. No ei ole! Nyt, kun asiaan olen enemmän perehtynyt, niin Suomen saantisuositus on ensinnäkin aivan naurettavan pieni. Lisäksi en ymmärrä, että miksei julkisella puolella mitattu D-vitamiinitasoja, koska sillä on niin paljon terveydellisiä vaikutuksia, että luulisi sen ihan varmasti siten vaikuttavan myös hedelmällisyyteen.

D-vitamiini ja sen yhteys hyvinvointiin

Tärkein D-vitamiini on D3-vitamiini, jota syntyy kesällä runsaasti UV-säteilyn vaikutuksesta iholla. Luonnollisissa elintarvikkeissa tätä D3-vitamiinia on merkittäviä määriä ainoastaan kalassa. Kasvikunnassa esiintyvää D2-vitamiinia on niin vähän, että täysin kasvissyöjän on varsinkin talviaikaan hyvä käyttää D-vitamiinilisää. Sen mukaan mitä luin D-vitamiinista, niin mielestäni kyllä ihan jokaisen pitäisi käyttää D-vitamiinia lisänä. Terveyskirjaston sivuilla sanotaan, että maksa valmistaa D-vitamiinista niin sanottua varastomuotoa eli kalsidolia. ”Kalsidiolin veripitoisuus kuvaa D-vitamiinin saannin riittävyyttä.” Suomessa D-vitamiinin viitearvot ovat 40 – 80nmol/l, mutta nämä ”normaaliarvot” eivät ole osoitus normaaliudesta tai terveydestä, vaan ne kertovat siitä, että pimeä talvi aiheuttaa suurelle osalle Suomalaisista selkeän D-vitamiinin puutteen. Aurinkoisemmissa maissa nämä viitearvot ovat huomattavasti suuremmat. Terveyskirjaston mukaan viitearvojen muodostamiseksi tutkitaan suuri joukko terveitä ihmisiä. Tuloksien mukaan lasketaan viitearvot matemaattisesti siten, että 95% saaduista tuloksista sijoittuvat näiden laskennallisten viitearvojen väliin. Viidellä prosentilla terveistä ihmisistä tulos on suurempi tai pienempi kuin viitearvot. Jos kaikki terveet ihmiset olisivat viitearvojen sisällä, niin tulisi liikaa ns. ”vääriä normaaleja”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”joillakin yksilöillä tulos olisi lähellä ylä- tai alarajaa, mutta kuitenkin viitearvojen sisällä, vaikka heillä olisi sairaus.”. Toisaalta tämä kertoo myös sen, että tulos voi olla jonkin verran suurempi tai pienempi kuin viitearvot ilman, että tutkittava on sairas.

Koska Suomesta saatavat viitearvot eivät kerro ihmisen terveydentilasta mitään, vaan enemmänkin kaamosajan vaikutuksista, on mittausten yhteydessä ruvettu antamaan viitearvon lisäksi tavoitearvo, johon tulisi pyrkiä optimaalisen terveyden kannalta. Päiväntasaajan lähellä elävillä kansoilla kalsidioli on ympäri vuoden yli 100 nmol/l ja meillä Suomessa ”terveiden” ihmisten tutkimusten mukaiset viitearvot olivat sen 40-80 nmol/l. Tavoitearvoissa sanotaan muun muassa seuraavaa: ”Hoitotutkimuksissa ikääntyneiden osteoporoosiin liittyvät murtumat estyvät merkittävästi vasta, kun kalsidioli on yli 75 nmol/l.” Lisäksi yleisesti sanotaan, että kaikki alan tutkijat hyväksyvät, että kalsidiolin pitoisuuden ollessa alle 50nmol/l, on kyseessä D-vitamiinin puutos, joka lisää lasten riisitautia, aikuisten osteomalasian ja ikääntyneiden osteoporoosin vaaraa. Minun arvoni oli 43nmol/l. Ei varmaan tarvitse miettiä, että onko kyseessä puutos vai ei.

Terveyskirjaston mukaan tutkimusten perusteella on arvioitu, että ”keskimäärin D-vitamiinin päivittäinen lisäanto 15–20 mikrogrammaa kohottaa veren kalsidiolin minimitasolle 50 nmol/l ja annos 40–50 mikrog vastaavasti tasolle 75 nmol/l.” Tuntuu uskomattomalta, että Suomessa saantisuositus on silti minimaalisen 10 mikrogrammaa per päivä. D-vitamiini suojaa myös infektioilta. Tutkimukset osoittavat, että vaikeissa puutostiloissa (kalsidoli alle 25nmol/l) liittyy suurentunut riski saada ylähengitystieinfektio, mutta infektioriski on suurentunut jo alle 75nmol/l pitoisuuksilla. Pakko myös mainita ajankohtaisesta koronavirusinfektiosta. Terveyskirjaston mukaan ”koronavirusinfektioon sairastumisen riski on todettu olleen suurempi niillä, joiden veren kalsidiolipitoisuus oli alle 50 tai 75 nmol/l. Lisäksi on viitteitä siitä, että vaikean, tehohoitoa vaativan koronainfektion vaara on suurempi, jos veren D-vitamiinipitoisuus on matala.”

Yritän välttää referoimasta koko terveyskirjaston D-vitamiinia käsittelevää artikkelia tähän, mutta suosittelen lukemaan aiheesta. Terveyskirjaston mukaan ”luukadon lisäksi D-vitamiinin puutos on yhdistetty lukuisiin sairauksiin, kuten infektioihin, diabetekseen, syöpään, verenkiertotauteihin ja hermoston rappeumatauteihin. D-vitamiinia tutkitaan parhaillaan MS-taudin tukihoitona. Noin 1 000 geeniä lähes kaikissa elimistön kudoksissa muuttaa ilmentymistään D-vitamiinin vaikutuksesta. Tiedetään esimerkiksi, että D-vitamiini vähentää verenpainetta kohottavan reniinin tuotantoa, mikä on sopusoinnussa väestötutkimusten havaintojen kanssa.” Tämän perusteella olisi aika erikoinen ajatus, että D-vitamiinin puutos ei vaikuttaisi hedelmällisyyteen? Ihan varmasti vaikuttaa, samoin kun kaikki hyvinvointi ja ravintoaineiden saanti tietysti. Tottakai ihmisiä tulee raskaaksi tilanteissa, joissa heillä on kaikki mahdolliset puutokset jo valmiina, mutta uskoisin, että varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa itse olen endometrioosi- ja pcos-diagnoosit otsassa ei D-vitamiinin puutoksen korjaamisesta ole varmasti ainakaan haittaa! Lähtökohtaisesti omaa terveyttään vaalivan kannattaa tavoitella kalsidiolin tasoikseen vähintään 75 nmol/l. 100 nmol/l tasot voivat tarjota lisää terveyshyötyjä eikä siitä ainakaan haittaa pitäisi olla, koska samoihin lukemiin pääsevät lähellä päiväntasaajaa asuvat ihmiset pelkästään jo auringonvalon ansiosta.

Auringon UV-säteily tuottaa kokovartaloaltistuksessa 15 minuutin aikana jopa 250 mikrogrammaa d-vitamiinia. Useiden tutkimusten mukaan kahden viikon auringolle altistuminen nostaa kalsidiolin määrää veressä 70 nmol/l tasolta 120 nmol/l lukemiin. Onko siten ihmekään, että niin moni Suomalainen halajaa päästä syksyn ja talven pimeinä kuukausina aurinkoon? Kesällä saatu D-vitamiini varasto loppuu 1-2 kuukaudessa ja sen jokainen meistä tuntee myös kehossaan.

D-vitamiinin saanti on elintärkeää varsinkin sitten, jos on raskaana. D-vitamiinin puute vaikuttaa useilla tavoilla jo syntymättömään lapseen. Amerikkalaisten lastenlääkäreiden kannanotossa he suosittelevat vähintään 100 mikrogramman D-vitamiinilisää imettävälle äidille. ”Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -työryhmän mukaan osteoporoosia sairastavien veren D-vitamiinitason (kalsidiolin) tulisi olla välillä 75–120 nmol/l. Tämän pitoisuuden saavuttamiseen tarvittava annos vaihtelee talviaikana välillä 25–100 mikrog/vrk.” sanotaan terveyskirjaston sivulla. Jos jopa Käypä hoito-ohjeistuksessa puhutaan tuollaisista tavoitearvoista ja moninkertaisesta D-vitamiinin syömisestä saantisuositukseen verrattuna, niin herää kysymys, että kuka on keksinyt tuon 10 mikrogramman päivän saantisuosituksen? Ja kyllä, tässä puhutaan osteoporoosia sairastavista, mutta lähtökohtaisesti kaikki yllä kirjoittamani ja lukemani tieto koskee myös monia muita ihmisiä. Tottakai täytyy huolehtia, ettei saa yliannostusta, mutta joka tapauksessa D-vitamiinilisä ei varmasti ole pahaksi kellekään.

Aihe vähän lipsahti ehkä ohi, mutta mielestäni tämä asia oli tärkeä oppi itsellenikin D-vitamiinin tärkeydestä. Vaikka siitä ei olisi tuon taivaallista hyötyä tähän lapsettomuustilanteeseemme, niin uskon, että siitä on iso hyöty minun omalle hyvinvoinnilleni ja jaksamiselleni. En usko, että oman terveyden edistäminen ainakaan haitaksi on tälle projektille. Tämä on myös hyvä huomio ja herätys siitä, että välttämättä kaikki kirjoitettu ei ole totta tai kaikki tutkimus ei kerro kaikkea. Vaikka minä sain ohjeistetun 10 mikrogrammaa monivitamiineista ympäri vuoden, niin varastoni olivat tyhjät jo joulukuussa. Aika monta kuukautta on vielä kunnon kesäpäiviin joulukuusta laskettuna. Niinpä laitoin tuumasta toimeen ja hankin itselleni D-vitamiinilisän.

Foolihappoa olin syönyt monivitamiinin lisäksi siitä lähtien, kun sain metotreksaatti-piikit kohdunulkoiseen raskauteen. Kyseessä on stytostaatti eli jonkinlainen myrkky, jonka ”vasta-ainetta” foolihappo on. Raskaana oleville ja raskautta yrittäville suositellaan 400 mikrogramman vuorokausiannosta foolihaposta. Sen saan jo käyttämistäni naisten monivitamiineista, mutta olen silti syönyt päälle vielä foolihappoa erikseen 400 mikrogrammaa päivässä ja se arvo olikin minulla hyvä. Lisäksi käytän melkein päivittäin L-arginiinia, jossa on myös mukana 200 mikrogrammaa foolihappoa. Tiedän, että määrät menevät saantisuosituksen ylitse, mutta ei ne ainakaan verikokeissa olleet lähellä ylintä viitearvoa vaan nätisti keskivertoa ylempänä, joten jatkan hyväksi koetulla reseptillä.

Akupunktio ja hedelmällisyys

Akupunktio. En oikein tiedä, mitä ajattelisin siitä, mutta se on alkanut kiinnostaa minua. Hevosiani on hoidettu hyvin tuloksin akupunktiolla silloin, kun ne ovat olleet kipeytyneitä eikä oikein ole ollut mitään tehtävissä. Vähän aikaa sitten Mariska kertoi Vain elämää-ohjelmassa, että hän oli saanut lapsettomuusdiagnoosin 19-vuotiaana. Akupunktion avulla tai niin hän ainakin kokee, hän huomasin olevansa raskaana 36-vuotiaana. Akupunktiota käytetään joissain maissa länsimaisen lääketieteen tukena lapsettomuushoidoissa, mutta Suomessa kyseistä toimintatapaa ei tunneta. Akupunktio ei varmasti ole mikään autuas tie onneen, en ainakaan itse niin ajattele. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos jollain tavalla voin omaa hyvinvointiani hoitaa ja tukea sekä saan mielenrauhaa, niin en usko, että siitä on haittaakaan. Pisteenä iin päälle ystäväni suositteli lähellä toimivaa akupunktiota, vyöhyketerapiaa ja jäsenkorjausta tekevää naista, joten ei siinä muu auttanut kuin varata aika. Onpahan sitten kaikki kivet käännetty ja itse tehty sen, mitä tehdä voi.

Lääkärin mielipide verikokeiden tuloksista

Mehiläisen lääkäri soittaa tuloksista. Hän käy läpi tarkasti kaikki kanssani ja selittää juurta jaksaen jokaiseen kysymykseeni vastauksen. Ihanaa, että joku on oikeasti kiinnostuneen oloinen! Käymme läpi lisäravinteet, joita syön ja yllätyksekseni hän kehottaa vielä lisäämään niiden annostusta. Esimerkiksi foolihappo oli oikein hyvissä arvoissa, mutta saisi kuulemma raskautta yrittävällä olla jopa hieman viiterajojen yli. Sitä päätetään lisätä 400 mikrogrammaa per päivä. Lisäksi puhumme D-vitamiinista ja sen annostuksesta sekä siitä, että sitä kannattaa ehdottomasti nauttia vielä monivitamiinin lisäksi pelkästäänkin isolla annostuksella. Käyttämiäni monivitamiineja pitää ehdottomasti jatkaa, sillä muut vitamiiniarvoni olivat oikein hyvät! Viitearvojen yli olevat kolesteroliarvoni vaativat tarkkailua, koska emme keksi mitään, mitä voisin ruokavaliossani vielä muuttaa. Kysyn, että kannattaisiko minun lisätä omega3 käyttöä ja hän vastaa myöntävästi. Olenhan minä tiennyt viimeiset 10 vuotta, kun olen hyvinvointialalla yrittäjänä toiminut, että omega3 pitää syödä koko ajan. Aina ei kuitenkaan suutarin lapsella ole kenkiä ja tajusin, että en ole useaan kuukauteen syönyt niitä itse. Onneksi apu on lähellä ja avaan välittömästi purkin itselleni tuotevarastostani. Kilpirauhasarvot ovat kaikki onneksi kunnossa. Vastaanotolla minulta löytyi bakteerivagionoosi-tulehdus, joka myös hoidettiin lääkärin ohjeiden mukaisella hoidolla.

Näillä eväillä lähdetään boostaamaan taukokiertoa ja omaa hyvinvointia ennen kuin hoitoja päästään jatkamaan seuraavan pakastealkionsiirron tiimoilta. Jos haluat lisätietoa tuotteista, jotka olen itse todennut hyväksi, niin löydät alta linkit niihin.

Vitamiinitasot mitattu verikokeissa ja jatkan seuraavien ravintolisien käyttöä:

Hyvälaatuinen monivitamiini, joka on suunnattu nimenomaan naisten tarpeisiin
Laadukaan omega3-tuotteen jatkuvaan käyttöön ottaminen
Probioottien jatkuva käyttö
L-Arginiini ja muut arkeni perustuotteet (kuitu, aloe, viherlisä, proteiini), kuten tähänkin saakka
Lisänä erillinen foolihappo ja D-vitamiini (en ole vielä löytänyt foolihaposta lempparivalmistetta, kokeillut olen useampaa. Siksi ei linkkiä)
Ubikinoli (en ole vielä löytänyt lempparivalmistetta, kokeillut olen useampaa. Siksi ei linkkiä)
Inositoli

Lisäksi bakteeritulehdus on hoidettu, ruokavalio aloitettu ja akupunktio varattu! Seuraavassa blogipostauksessa kerron lisää, että miten hommat etenee! Ja hei, muista kuunnella juuri julkaistu podcastimme ensimmäinen jakso, jossa rohkea Tiina kertoo oman tarinansa lapsettomuushoitojen parissa. Pääset kuuntelemaan sen tästä! Keskiviikkona on luvassa uusi jakso! <3

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← IVF-hoito & Piinapäivät Haluaisin uskoa ihmeisiin →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

IVF-hoito & Piinapäivät

touko 3, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin valmistautumisesta elämäni ensimmäiseen IVF-hoidon pakastealkionsiirtoon. Nyt piinapäivät ovat täällä. Ne ovat kyllä nimensä ansainnut. Piinapäivät voidaan lyhentää pp ja pp1 tarkoittaa, että se on ensimmäinen päivä alkion siirron jälkeen. Kaksi viikkoa menee alkion siirrosta, että raskaustesti voidaan tehdä. Eli pp1:sta on tovin matkaa pp14:ta. Jollekin se on kuin mikä tahansa kaksi viikkoa, meille se määrittää tällä hetkellä melkein koko elämää. Jos kahden viikon päästä testi näyttäisikin plussaa, niin meidän elämämme muuttuisi täysin. Siitä päivästä alkaisi uudenlainen elämänmittainen matka.

Alkionsiirto meni hyvin. Tällä kertaa unohdin käydä ajoissa pissalla ja sitten kupla otsassa oli pakko käydä vessassa vielä puolitoista tuntia ennen siirtoaikaa eikä sen jälkeen ehtinyt kunnon pissahätää enää tulla. Olin aivan stressaantunut, kun elämäni ensimmäisen kerran vastaanottoajatkin olivat vielä etuajassa ja minulla ei ollut yhtään pissahätä. Alkionsiirtoon pitää mennä virtsarakko täynnä, koska se helpottaa katetrin saamista kohtuun. Minulla on kuitenkin suhteellisen helposti löydettävissä hyvä reitti kohtuun ja hoitaja painoi vatsan päältä oikein kunnon voimalla ultra-anturilla, joka saattoi sekin osaltaan hommassa auttaa! Katetri sujahti perille saakka oikein nätisti, kuten myös alkionsiirtokatetri. Alkiomme oli sulanut hienosti ja säilynyt 100%:sti. Se oli yön aikana lähtenyt jakautumaan normaalisti ja oli siten siirtopäivänä viiden päivän ikäinen.

Jos meidän kohdunulkoinen raskaus olisi ollutkin kohdussa, niin meillä olisi nyt vauva sylissä. Tai ainakin, jos kaikki olisi mennyt raskauden suhteen hyvin. Mennyttä ei voi kuitenkaan muuttaa ja vaikka voisikin, niin ei ole mitään, mitä asialle olisi voinut itse tehdä. Asiaan ei yksinkertaisesti voi mitenkään itse vaikuttaa ja se on kovin turhauttavaa. Olen kuitenkin tottunut odottamaan, joten ehkä se omakin vuoro joskus koittaa. Ehkä, toivossa on hyvä elää, sanotaan. Niin kauan, kun on toivoa, on toivoa.

Vanha tuttu kysyy, että ”no mitäs teille kuuluu”? Minä vastaan, että ”ihan hyvää, ei ihmeempiä”, vaikka päässäni pyörii kuusisataa aiheeseen liittyvää asiaa. Vai ei ihmeempiä? Voisin myös vastata, että ”mitäpä tässä, olin toissa päivänä hakemassa alkion kohtuuni, jota oli edellinen yö viljelty labrassa ja sitä ennen se sulatettiin -196 asteisesta typestä. Sitä edelsi parin viikon piikittely, jota tietysti on edeltänyt monta muutakin piikittelyä. Että ihan hyvää kuuluu just nyt, mutta pari viikkoa sitten kuului ihan paskaa. Mitäs sulle?” No näinhän en vastaa ja oikein itseänikin harmittaa, etten puhu näistä asioista. Lähimmille ystäville olen kertonut ja heidän kanssaan onkin aivan ihana vaihtaa tähän liittyviä ajatuksia. Joskin on myös raskasta kerta toisensa jälkeen tuottaa pettymys myös heille. Vaikka eihän kukaan niin ajattele, mutta on raastavaa sanoa kaikille, että ei homma mennyt maaliin tälläkään kertaa.

Vatsakipua ja muita oireita

Vatsakivut ovat täällä. Niin tuttua ja niin ahdistavaa. Tästä se taas lähtee. Vatsa kipuilee monta päivää lääkehoidosta huolimatta ja kohta menkat alkavat lääkkeiden läpi. Vatsaa juili eniten silloin, kun normaaliaikaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Ne eivät kuitenkaan alla, koska toimiva lääkekombo on löytynyt. Jotain positiivista! Omasta pyynnöstäni tässä siirrossa ovulaation jälkeistä vaihetta eli luteaalivaihetta tuetaan kahden eri lääkkeen voimin. Alkuperäisesti oman luonnollisen kiertoni ongelma on, että luteaalivaihe on liian lyhyt. Se tarkoitaa sitä, että kuukautiset alkaa niin nopeasti ovulaation jälkeen, että vaikka hedelmöittyminen tapahtuisikin, ei alkio ehdi kiinnittyä ennen kuin limakalvo vuotaa jo pois. Tähän saakka käyttämäni luteaalivaiheen tuki on ollut progesteroni-hormonia (kauppanimiltään esim. lugesteron, cyglogest, lutinus jne.). Nämä lääkkeet sisältävät keltarauhashormonia ja niiden tarkoitus on varmistaa riittävä keltarauhashormonipitoisuus kohdun limakalvolle ja siten tukea alkion kiinnittymistä ja ylläpitää raskautta.

Tässä meneillään olevassa pakastealkionsiirtokierrossa käytetään progesteronia sekä pistettävää HCG-hormonia. HCG on niin sanottu raskaushormoni (koriongonadotropiini), jota alkio ja myöhemmin istukka tuottavat. Sillä on raskauden jatkumisen suhteen iso merkitys, sillä se tukee keltarauhasen toimintaa ja näin auttaa ylläpitämään limakalvoa. Lisäksi se stimuloi kilpirauhasta ja edistää alkion kiinnittymistä. HCG on hormoni, jota myös raskaustestit mittaavat. HCG-hormonia pistetään kolmen päivän välein neljä kertaa tukemaan alkion kiinnittymistä. Lisäksi minulla on käytössä progesteroni, joka annostellaan aamuin illoin paikallisesti tablettina emättimeen. Lääkärin mukaan tämä on hieman ”varmistuksen varmistus”, mutta koska itse halusin, niin saan käyttää molempia. Ainakaan niistä ei ole mitään haittaa.

Ainakaan niistä ei tosiaan ole ollut mitään haittaa ja ne toimivat juuri niin kuin pitikin! Ainakin melkein. Elämäni ensimmäisen kerran luteaalivaihe oli toivotun 14 vuorokauden mittainen. Tai itseasiassa ylikin – melkein kolme viikkoa. Normaalikiertoni ollessa 30pv ehdin jo hiukan innostua, kun kierron 40. päivä starttasi! Virallinen testipäivä koitti, enkä ollut tehnyt testin testiä ennen sitä, koska käyttämäni HCG olisi voinut antaa virheellisen positiivisen. Innosta puhkuen, perhosia vatsassa nukuin koko yön huonosti! Olin kärsinyt koko viikon enemmän tai vähemmän menkkamaisista vatsakivuista, jotka hieman huolettivat, mutta lohduttavaa oli se, että kivuista huolimatta vuoto ei ollut alkanut, vaikka edellisestä pistoksesta oli seitsemän päivää ja kierto oli 10 päivää normaalia pidempi.

Testipäivä

Kellon soidessa olin jo hereillä! Pomppasin vessaan ja kädet kirjaimellisesti tärisivät, kun dippasin testin virtsaan. Näin lähellä emme ole koskaan aiemmin olleet. Olin jo mielessäni miettinyt lastenhuoneen sisustusta ja antanut itseni hieman innostua aiheesta. Olisiko tänään se päivä, kun minäkin saan ladata raskaussovelluksen? Kaikki oli taas kiinni siitä yhdestä pienestä tikusta ja siihen piirtyvistä viivoista. Tai viivasta. Yksi viiva. Ei muuta.

Paikallisessa joulun pop-up myymälässä näen tämän julisteen ja kyyneleet nousevat silmiin. Olen niin täynnä tätä. Olen täysin täynnä. Tämä on epäreilua. Niin epäreilua. Aamu-uutisissa puhutaan pienten lasten murhista, joissa melkein aina syyllisenä on oma vanhempi tai vanhemmat. Niitä tapahtuu 4-6 tapausta vuodessa. Neljä viiva kuusi? Luit oikein. Se on käytännössä tapaus joka toinen kuukausi. Yksikin tapaus on liikaa ja täysin yli oman ymmärryksen. Miten joku voi tehdä jotain sellaista omalle lapselleen, omista soluista kasvaneelle ja kehittyneelle? Miten maailmassa asiat voivatkaan olla näin väärinpäin?

Keskenmeno?

Keskenmeno. Näin sen diagnosoin itse. Aiemmissa kierroissa hormonilääkityksen tuoma postiviinen puoli on ollut suhteellisen kivuttomat kuukautiset. Normaalisti endometrioosin takia minulla on aivan järkyttävät kuukautiskivut enkä selviäisi arjesta ilman oikein ajoitettua ketjutettua särkylääkkeiden syöntiä. Viimeiset kierrot ovat tehneet tähän poikkeuksen. Ensimmäisen kerran elämäni aikana olen selviytynyt kuukautisista yhdellä panadolilla ja se, jos mikä on ihme. No nyt en selviä. Vuoto alkaa testipäivänä illemmalla. Oikein kuin pisteenä iin päälle muistuttamaan, että olemme epäonnistuneet. Miten voikin olla, että malttoivat myöhästyä kokonaiset kymmenen päivää, mutta silti päätti alkaa juuri testipäivänä? Tutut, kovat kivut alkavat viiltää ja polttaa alavatsaa ja päätän ottaa särkylääkkeen. Otan toisenkin ja iltaan mennessä olen syönyt melkein maksimiannoksen panadolia ja 800mg buranaa. Yllätyn, että miten kipeä olen.

Seuraavana yönä alkaa show. Olen suhteellisen kivuttomasti mennyt nukkumaan, mutta noin vartti myöhemmin havahdun aivan järkyttävään supistusmaiseen kipuun, joka viiltää alavatsaani kuin puukon terä. Kipu helpottaa, mutta vain pariksi minuutiksi alkaakseen uudestaan. Kovaa kipua ja kivun huippu, jonka jälkeen taas helpottaa. Ulisen ääneen, kun kipu korventaa sisuskalujani kuin tuhat asteinen polttouuni. En tiedä mitä tehdä eikä tiedä miehenikään. Sama rata toistuu kerrasta toiseen yli kaksi tuntia eikä grammanen panadoli tai 800mg burana helpota oloa hitusen vertaa. Mieheni yrittää kaikin keinoin lievittää oloani ja tuskaani, vaikka ei ole oikeastaan mitään mitä voisi tehdä. Lämpögeelin levitys vatsalle auttaa hetken, mutta supistusmaisen kivun terävä huippu meinaa viedä tajun. Käyn useamman kerran vessassa yön aikana ja yritän pysyä tolpillani. Mieheni kysyy joka supistuksella, että lähdetäänkö päivystykseen, mutta minä olen hammasta purren pedissä. Ei yhtään kiinnosta näin kipeänä lähteä kipuamaan jäiseen autoon klo 03 yöllä. Vessassa käydessä huomaan vuodon olevan sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin tullut vastaan. Tuntuu kuin kohtu supistelisi jotain ulos. Jokaisella supistuksella tunnen, miten tavaraa pulpahtaa pihalle. Siltä se tuntuu ja tuska on valtava. Jossain kohtaa särkylääkkeet taittavat kivun huipun ja nukahdan.

Aamulla olo on normaalimpi ja lähden hevoseni kanssa valmennukseen. En ota särkylääkkeitä ja voin kohtuullisesti – mitä nyt kahden tunnin yöunet painavat silmäluomia. Valmennus menee mukavasti ja kotona olen oma itseni, höpötän valmennuksesta ja kuulumisista, kunnes kipu viiltää vatsaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yritän käydä suihkussa, mutta päädyn vain nojailemaan suihkuseinään ja yrittämään pysyä pystyssä. Supistuksia tulee ja menee. Sattuu todella lujaa ja sitten taas ei satu, kunnes sattuu taas. Kipu on aivan helvetillistä.

”Keskenmenon oireita ovat supistusmaiset alavatsakivut ja kohdun tyhjeneminen runsaana, verisenä vuotona. Alkuraskauden keskenmenoon liittyvä kipu johtuu kohdun supistuksista ja kohdunkaulan avautumisesta.” Näin kertoo aiheesta google ja voin allekirjoittaa jokaisen kohdan. Niin paljon olen kuunnellut erilasia raskaudesta ja synnytyksestä kertovia podcasteja, että olisin voinut vannoa kipujeni noudattavan saman kuuloista käyrää ja rytmiä, mitä synnytyksen avautumisvaiheessa tapahtuu. Ja näin oletan käyneenkin, vaikka asiaa ei sittemmin tarkemmin tutkittu. Koin tuona yönä ja sitä seuranneena päivänä niin kovaa kipua, että se meni heittämällä TOP3 sisäisen verenvuodon ja leikkausta vaatineen umpilisäkkeen tulehduksen kanssa. Lääkärin kanssa myöhemmin jutellessani hänkin pitää mahdollisena syynä alkuraskauden keskenmenoa.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Pakastealkion siirto Vitamiinit & hedelmällisyys →

Pakastealkion siirto

huhti 26, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin IVF-hoidon tuoresiirron johtaneen negatiiviseen tulokseen. Hetki siinä meni taas haavoja nuollessa, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä uuteen kiertoon. Jokainen uusi kierto ja uusi alkio on uusi mahdollisuus, niinhän se täytyy ajatella. Omat ajatukset olivat aika synkissä vesissä asian suhteen ja jotenkin todellinen epätoivo valtasi viimeisimmän pettymyksen jälkeen kehon ja miehen. En edes uskonut enää, että onnistuisimme ikinä. Mitä väliä sillä on, että meillä on kymmenen alkiota pakkasessa, jos kukaan ei niistä vain jaksa kasvaa alkua pidemmälle? Nyt on kuitenkin siihen uskottava, että joku heistä jaksaa jatkaa ja siitä pakkasukosta tulee meidän supersankarimme. Meidän elämämme suurin haave, joka täyttää meidän tyhjän sylimme.

Mietin myös, että sitten joskus, jos onnistuisi saamaan raskaustestiin kaksi viivaa, jotka vielä pysyvät siinä, niin sittenhän se jännitys vasta alkaa! Meillä on taustalla yksi munajohtimessa ollut kohdunulkoinen raskaus, joten meillä on suurentunut mahdollisuus sen toistumiseen. Sen takia meille tehtäisiin varhaisultra jo raskausviikolla kuusi tai seitsemän. Silloin nähdään, että onko raskaus kohdussa ja kuultaisiin mahdollisesti jo sydämen syke. Miten pelottava ja mieltä kalvava muisto hiipii väkisinkin päähän. Olemme jo kertaalleen kohdusta etsineet raskautta. Silloin ruutu oli täysin tyhjä.

Ei voi kuitenkaan murehtia tulevaa, kun ei siitä tiedä vielä mitään. Mietitään sitä sitten, kun sen aika on. Mutta sen sanon, että otan ehdottomasti mieluummin uuden negatiivisen pettymyksen, kun ikinä enää kohdunulkoista raskautta. Soittelen lapsettomuushoitajalle tilanteesta, alkaneesta vuodosta ja siitä, että tuoresiirron jälkeen testi näytti plussaa, mutta vaihtui parissa päivässä negatiiviseksi. Sovimme, että aloitan taas pistämään ja tehdään pakastealkionsiirto ”luonnolliseen kiertoon”, mutta apuna käytetään ovulaation induktiota.

Pakastealkion siirto luonnolliseen kiertoon

Ovulaation induktiolla voidaan varmistaa, että ovulaatio todella tapahtuu ja limakalvo kasvaa. Luonnolliseen kiertoon tehtävässä alkion siirrossa ovulaatiolla on iso merkitys! Ilman kehon ovulaatiota ei myöskään alkio tartu ja olisi mahdotonta tietää oikea päivä sen siirtämiselle. Kyseessä ei nimittäin ole mikään sinne päin suunniteltu toimenpide, vaan alkion ja kohdun limakalvon täytyy olla täsmälleen saman ikäisiä. Meidän alkiomme ovat neljän päivän ikäisiä, joten ne täytyy ottaa sulamaan edellisenä päivänä. Koska olemme julkisella puolella, niin hoitoja ei tehdä viikonloppuisin eikä kukaan ole ottamassa pakkasukkoja sulamaan sunnuntaisin. Sen takia siirron pitää osua tiistain ja perjantain välille. Lisäksi kohdun limakalvon pitää olla oikean paksuinen ja ikäinen. Se tarkoittaa sitä, että positiivisesta ovulaatiotestistä lasketaan kuusi päivää siihen, että siirto tehdään. Miksi näin? Koska positiivisen ovulaatiotestin jälkeen itse ovulaatio tapahtuu noin 36 tunnin kuluttua. Eli noin 1,5vrk päästä. Siihen lisätään neljä päivää, koska alkiomme ovat neljän päivän ikäisiä. Lisäksi sulatuksessa ne ehtivät hiukan kasvaa eli kuudentena päivänä ovulaatiotestin plussasta on sekä kohtu että alkiot synkronoitu samaan ikään ja sitten vain toivotaan, että tämä kyseinen päivä ei ole lauantai, sunnuntai tai maanantai. Koska jos on, niin koko homma piikittelyineen oli turha ja ei auta kuin odottaa uuteen kiertoon.

Helppoa kuin heinän teko, vai mitä? Aivan huolella muuttujia tässä puuhassa ja siksi ovulaatiotani tuetaan pistoksilla. Minulla ei ole ollut yhtäkään välikiertoa, vaan nyt lähtee neljäs kuukausi putkeen hormonipistoksilla. Lääkärin mukaan välikierto ei ole välttämätön enkä tietysti niitä haluaisi pitääkään. Lisäksi uskon, että tuleva joulu tulee aiheuttamaan joka tapauksessa hoitoihin tauon, joten eiköhän aloiteta hommat. Taas.

Pistän kierron päivästä viisi lähtien 75 yksikköä munarakkulaa kypsyttävää gonadotropiinia (FSH-hoito). Sitä pistetään ”kynästä” ja neula on hyvin ohut ja terävä. Ei kovin paha rasti siis ja tämä oli jo tuttu juttu aikaisemmista kierroista. Ainoa ero on, että vatsanahka on jotenkin hyvin herkistynyt edellisen kuun punktiota varten tehdystä piikitysruljanssista, joten pistäminen on normaalia inhottavampaa. Uskomatonta, että pistäminen on minulle uusi normaali. Vieläkin muistan, kun aukiolotutkimuksen yhteydessä jouduin sairaalassa harjoittelemaan itseeni pistämistä. Sanoin hoitajalle, että ystäväni tulee hoitamaan kaikki pistokset, joten en aio tehdä sitä nyt enkä myöhemmin. Hoitaja ystävällisesti tsemppasi ja sanoi, että pistoksia voi tulla aika paljon, että on melko rankkaa olla riippuvainen ystävästä. Silloin en todellakaan tajunnut, että kuinka paljon niitä vielä voikaa tulla.

Onneksi elämässä tapahtuu kaikkea muutakin samaan aikaan eikä ajatukset pyöri pelkästään piikkien, kiertojen ja testien ympärillä. Vaikka tottakai ne ovat mielessä päivittäin. Olen onnellinen siitä, että meidän ystävämme ja perheenjäsenet ovat niin kiinnostuneita tästä meidän projektistamme, että minulla on aina joku kenen kanssa jutella. Olen niin onnellinen siitä, että miehenikin on uskaltanut kertoa tilanteesta ystävilleen ja hekin kysyvät usein, että miten meillä menee. Tuntuu, että tämä ei ole vain meidän kahden yksinäinen taistelu. Tämä koskettaa monia meidän ympärillämme ja kaikki toivotavat ja rukoilevat samaa lopputulosta. Se lämmittää sydäntä ja auttaa meitä jaksamaan.

Ovulaation induktion eteneminen

Ensimmäinen ultra tuntuu inhottavalta. Munasarjat ovat kovin arat edellisen kuun stimulaatioiden ja punktion jäljiltä. Lisäksi endometriooma eli endometrioosin aiheuttama suklaakysta on ottanut hoidoista itseensä ja kasvanut sentin. Olen käsittänyt, että ne eivät poistu kehosta itsekseen ainakaan kovin usein. Toivon todella, että sen pirulaisen kasvu loppuu siihen eikä se alkaisi enempää vaivaamaan. Riittää, että se on aiheuttanut meille kaiken tämän tuskan. En halua lisäksi joutua leikkaukseen sen takia ja pahimmassa tapauksessa poistamaan koko munasarjan. Follikkelit ovat minimaalisia, vasemmalla on yksi 12mm ja oikealla alle kymppimillisiä. Limakalvo on alle 5mm. Ei siis missään määrin todellakaan valmista alkionsiirtoa ajatellen. Nyt on kiertopäivä 11 ja jos kuvittelisi pian pääsevänsä alkionsiirtoon, niin follikkelin pitäisi lähennellä 20 ja limakalvonkin 10. Lisätään annosta ja uusi ultra kahden päivän päästä.

Perjantaina tutkitaan. Keskimäärin follikkelit kasvavat yleensä kaksi milliä päivässä. Minulla ei nämä tilastot koskaan pidä paikkaansa eikä tämä kerta tee poikkeusta. Limakalvo on hiukan kasvanut, mutta follikkeleista toinen on 14mm ja toinen 12mm. EI tule kuuloonkaan ajatella, että vielä pistettäisiin irrotuspiikki ja lähdettäisiin suunnittelemaan seuraavalle viikolle siirtoa. Sehän tarkoittaa myös sitä, mitä eniten pelkäsin. Jos lauantaina ei voi pistää irrotuspiikkiä eli toisin sanoen ovulaatio ei ole valmis, niin silloin se venyy alkuviikkoon, joka tarkoittaa aiemmin kirjoittamani matematiikan mutaan laskettuna sitä, että siirto osuu viikonlopulle. Tai ei osu, koska viikonloppuisin siirtoja ei tehdä. Eli koko homma on ollut turhaa.

Teen mitä vain, että en olisi turhaan kärsinyt piikeistä ja kysyn lääkäriltä, että eikö tässä voi hyödyntää punktiota varten käytettyjä jarrupiikkejä? En haluaisi itseeni enää yhtään lääkettä laittaa, mutta eipä tässä nyt ihan hirveästi vaihtoehtojakaan ole jaossa. Lisäksi jarrupiikki (fyramadel) on juuri se ihanan tylppäneulainen ruisku, että sen pistäminen päivittäin on kyllä todellinen nautinto. Lääkäri miettii hetken ja sanoo, että yleensä ei käytetä, mutta jos nyt välttämättä haluat sen, niin laitetaan se. ”En todellakaan halua, mutta onko vaihtoehtoja” vastaan, mutta lopputulos on se, että kävelen taas uuden reseptin kanssa kotiin. Viisi päivää pistoksia luvassa!

Vatsanahkani alkaa olla sitä mieltä, että pistokset alkaisivat tällä erää riittää. Onnistuin saamaan hienon mustelmankin aikaiseksi. Pistokset ovat helpoin laittaa vatsaan, vaikka olen käsittänyt, että ne voisi pistää esim. reiteenkin. Jotenkin tähän vatsaan on kertynyt tällainen sopiva piikkityynyä muistuttava höttörasva, johon piikkien tuikkaaminen on kohtuullisen siedettävää. Kukaan ei muuten kertonut aiemmin, että hormonit lihottavat, paisuttavat, aiheuttavat näppylöitä, ärtymystä, ahdistusta ja vaikka mitä muuta. Vaakakin näyttää ainakin 5kg normaalia enemmän ja housut ei mahdu kiinni, mutta who cares. Tässä on nyt tärkeämpääkin ajateltavaa.

Onnistuuko tämä sittenkään?

Viikonlopun aikana ennen kolmatta ultraa minulle nousi korkea lämpö ja kuumemittari näyttää 38,8. Hirveä vilu ja ällötys. Itken olohuoneen sohvan nurkassa, koska mietin, että tässäkö tämä nyt oli. Nyt minulla on korona ja kaikki hoidot menevät jäähylle ihan loppumetreillä. Uskomattoman paskaa tuuria. Otan panadolin, koska päätä jyskää niin huolella. Yllätyksekseni kuume laskee yhtä nopeasti kuin tulikin. Pelkäsin jo veritulppaa ja kaikkea mahdollista koronan lisäksi, koska pistettävät hormonit voivat sellaista aiheuttaa. Joskin harvoin, mutta se on mahdollista. Aamulla herään hyvinvoivana, kuumeettomana ja muutenkin kivuttomana. Soittelen koronanumeroon ja kysyn tulenko testeihin. Eivät testaa oireettomia ja saan jatkaa normaalia elämää, jos oireet eivät palaa. No eivät palaa ja mysteeriksi jää, että mikä on aiheuttanut moisen kuumeen. Minulla oli myös nivusen imusolmukkeet turvoksissa, joten joku lyhytaikainen tulehdustila oli kyseessä, arvelee lääkäri.

Kolmas ultra ja kaikki on niin kuin pitääkin! Isompia follikkeleita on itseasiassa kaksi. Yksi vasemmalla ja yksi oikealle. Molemmat ovat 18mm ja limakalvokin alkaa lähennellä 8mm. Pienien säätöjen avulla ajoitukset osuvat juuri eikä melkein oikein ja irrotuspiikki eli 5000 yksikköä raskaushormonia määrätään pistettäväksi keskiviikkona aamupäivällä. Ultraaminenkaan ei enää tunnu missään, joten olisiko munasarjat siitä nyt rauhoittuneet pikkuhiljaa. Toivottavasti.

Minua mietityttää, että pitääköhän tässä välttää omia petipuuhia, kun kerran oikeallakin on iso follikkeli. Entä, jos se irtoaa sieltä ja hedelmöittyy luomuna ja jää johonkin ulkoisen raskauden jättämään kiinnikkeeseen kiinni. Lääkäri hymähtää ja sanoo, että kaikki on mahdollista. Voihan sitä jäädä vaikka auton alle. Pakastealkiokin voi uida munanjohtimeen ja vaikka munanjohtimet olisi poistettu, niin alkio voi kiinnittyä niiden kohtaan ja silloin raskaus ei etene vaan on kohdunulkopuolinen. Eli ei muuta kuin kotiin ja peitto heilumaan, jos huvittaa. Tosin pieni riskihän tässä on, kun on kaksi suht koht kypsää follikkelia molemmin puolin ja lisäksi siirretään alkio. ”Jaa, että ne kaikki kolme tarttuisi kiinni” naurahdan ja sanon, että no sitäpä odotellessa, kun ei kukaan ole tarttunut kohta 30 kuukauden aikana. Lääkäri on samaa mieltä, mutta sanoo vastuun olevan meillä. Koputan vielä puuta lääkärin pöydässä ja sanon, että nyt kun asialle nauran, niin kaiketi olen muutaman viikon päästä täällä ultrassa ja siellä on kolme alkiota ruudulla. ”Niin tai neljä, kun alkiokin vielä jakautuu kaksosiksi” huikkaa lääkäri vitsillä.

Oikeasti tänä päivänä monikkoraskauksien määrä hedelmöityshoitojen kautta ei ole sen suurempi kuin normaalistikaan alkaneissa raskauksissa. Se on Amerikan meininkiä, että siirretään monta alkiota kerralla ja tulee kaksosia tai jopa enemmän. Suomessa pääsääntöisesti aina siirretään vain yksi alkio, koska kahden alkion siirto ei lisää onnistumisen prosenttia.

Viimeiset piikit pistetty ja pakastealkionsiirto on luvassa ensi viikon tiistaina. Nyt vain toivotaan, että kaveri selviää sulatuksesta. On se kyllä aikamoista touhua, että alkioita voidaan pakastaa ja sulattaa ja heistä kehittyy elinkelpoisia pieniä ihmeitä. Toivotaan, että niin kävisi tällä kertaa meillekin. Joskus alkioita sulatetaan enemmänkin ja jos kaikki selviävät, niin toista viljellään päivä pari ja pakastetaan uudelleen ja toinen siirretään. Uskomatonta.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua ja meidän matkaamme instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Raskaustestin tulos IVF-hoito & Piinapäivät →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Raskaustestin tulos

huhti 19, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin IVF-hoidon tuoresiirrosta. Nyt on aika jännittää ja kertoa raskaustestin tulos!

Vähän ennen siirtoa olin aloittanut emättimeen annosteltavan progesteronihormonin käytön, joka tukee kierron loppuvaihetta eli luteaalivaihetta. Se on tärkeä tekijä, sillä se laskee naisen immuunivastetta ja näin mahdollistaa alkion kiinnittymisen ilman, että immuunipuolustus pitää alkiota tunkeilijana. Kyseessä on keltarauhashormoni, joka ylläpitää raskautta ja auttaa alkion kiinnittymisessä. Näitä jatketaan niin kauan kuin virallinen raskaustestin tekopäivä parin viikon päästä koittaa. Testin tulos ilmoitetaan sekä Tayssiin että omaan sairaalaan ja jatko suunnitellaan sitten sen mukaan. Mikäli raskaustestin tulos on negatiivinen, niin tukilääke lopetetaan, vaikka vuotoa ei olisi tullut, koska se voi estää vuodon tulemisen. Mikäli testi on positiivinen, lääkettä jatketaan vielä hetki lääkärin ohjeen mukaan. Seuraavat vaiheet riippuvat testin tuloksesta, joko pakastealkion siirto tai varhaisultra viikolla seitsemän. Minulle tehdään joka tapauksessa varhaisultra, mikäli raskaudun, koska minulla on suurentunut mahdollisuus saada kohdunulkoinen raskaus. Tämä prosentti on suurentunut siksi, koska yksi sellainen on jo koettuna. Varhaisultrassa voidaan selvittää, että onko raskaus kohdussa ja mikäli se on tarpeeksi pitkällä, niin siellä voi kuulua jo syke. Voi miten paljon toivoisinkaan, että tuo olisi meidän seuraava etappimme.

Sunnuntaina pistetään hoidon viimeinen, kiinnittymistä tukeva piikki. Tähän asti kaikki on mennyt niin mukavasti, mutta piikin laitoin jälkeen alan muutaman tunnin päästä voida pahoin. Ällöttää ja vatsaa kouristaa ja turvottaa. Molemmissa hartioissa on pistoksen tunnetta. Juon paljon vettä ja otan rennosti. Sama olo jatkuu aamulla ja jatkan samalla kaavalla, juon ja otan rennosti. Iltaa kohden olo on jo kohentunut jonkin verran. Olikohan tämä nyt sitä pelättyä hyperstimulaatiota tai sen oireita? Mikäli olo olisi pahentunut niin olisin toki potkaissut naisten poliklinikan päivystykseen, mutta nyt ainakin vointi tuntuu helpottuneen.

Raskaustestin tulos

Miksi kaikki on aina vaan ihan paskaa? Uskomatonta, että jotkut ihmiset saavat lapsia harrastamalla seksiä. Se kuulostaa aivan absurdilta omaan korvaan. Lauseet ”kyllä se vielä teillekin tärppää”, ”ottakaa rennosti ja älkää ajatelko asiaa, niin se onnistuu”, ”kumminkaimansiskonlikankissakin tuli raskaaksi, kun alkoi syödä gluteenittomasti”, ”tuttavan tuttavakin oli vuositolkulla hoidoissa ja sai lapsen heti, kun lopetti hoidot”, ”lopeta elintarvikkeen X syönti, niin tärppää” ja ”ala syömään elintarviketta Y, niin johan onnistaa” alkavat pikkuhiljaa nostaa niskavilloja ylös ja kiristämään V-käyrää korvien välissä. Nimittäin kun ei tärppää, niin ei tärppää. Ei ole nyt reilu peli tämä eikä reilukerhon säännöt kosketa näitä geimejä. Piste.

On uskomatonta, että miten yksi pieni pissalla käynti voi huuhtoa kaikki unelmat viemäriin. Kerta toisensa jälkeen. Kuukausi toisensa jälkeen. Kohta kolmekymmentä kertaa olemme kokeneet saman pettymyksen ja silti se juuri nyt tuntuu ehkä kipeimmältä kuin koskaan aiemmin. Viikko tuoresiirron jälkeen palelin iltaisin, podin päänsärkyä ja nenä oli tukossa. Kyllä, kaikki hyvin tietämiäni potentiaalisia raskausoireita. Tietenkin myös rinnat olivat arat ja vatsaa juili ja turvotti, mutta se nyt oli niin normaalia hormonilääkkeen takia, etten kiinnittänyt niihin huomiota. Testin tekeminen kuumotti ja ahdisti samaan aikaan. 13 päivää Pregnyl-piikin eli irrotuspiikin jälkeen päätin kokeilla huvikseni iltasella tehdä testin. Pregnyl on raskaushormonia ja se näkyy testissä maksimissaan kymmenen päivää eli jos tulisi positiivinen, niin ei se ainakaan piikistä johtuisi. Positiivinen tuli niin, että pärähti. Haalea, mutta selkeä. Ei ”hullujen positiivinen”, kuten mieheni humoristisesti löytämiämme aikaisempien kiertojen haamuviivoja on nimittänyt, vaan ihka oikea positiivinen. Mikä ilo, onni ja riemu! Uskaltaisiko innostua? Voisiko olla, että pääsimme kuitenkin näinkin helpolla?

No ei voi. Kylmä suihku päin näköä, kun kaksi päivää myöhemmin ajattelin uskaltaa tehdä testin aamupissasta. Senhän pitäisi olla nyt reilusti vahvistunut, koska aamulla virtsa on väkevintä ja samoin silloin siinä on eniten raskaushormonia. Tai sitten ei ole yhtään, kuten niin monesti aiemmin. Vitivalkoinen negatiivinen testi. Hullujen viivan voi löytää, kun oikein uskoo, mutta järkikin sanoo, että peli on menetetty. Saman tien alkoi myös vuoto ja unelmamme valui kirjaimellisesti talomme viemäreiden kuljetettavaksi. Miksi tämä on niin helvetin hankalaa? Miksi miksi miksi?

Tahaton lapsettomuus

On rankkaa pettyä kuukaudesta toiseen. Jotenkin vielä rankempaa se on silloin, kun hieman ehdit innostua ja sitten totuus kolahtaa päin näköä. Silloin se on erityisen rankkaa, kuormittavaa ja tuntuu tuskana koko kehossa. Miksi näin käy meille? Miksi olemme onnistuneet selkeästi saamaan raskauden alkuun useasti, mutta se ei vaan jaksa jatkaa matkaansa? Olemme onnistuneet luomuna, olemme onnistuneet inseminaatiolla ja olemme onnistuneet alkion siirrolla saamaan testiin selkeän plussan. Siitä huolimatta pari päivää myöhemmin se plussa on pelkkä muisto vain tai yksi kasaan kuivunut tikku vessan kaapissa. Onneksi meillä on tallella mustaa huumoria.

Kirjoitin olevani kurkkuani myöden täynnä ihmisten neuvoja siitä, että miten sitä yhtäkkiä alkaa sikiää ihan katukissojen tapaan, kun lopettaa stressaamisen tai mitä ikinä. Siitä huolimatta huomaan taas kerran lukevani samat kirjoitukset netistä, että onko jotain mitä voisin itse tehdä edistääkseni asiaani? Luen samat ohjeet sieltä, jotka olen lukenut ainakin sata kertaa aiemminkin. Foolihappo, vitamiinit, omega3, juo vettä, juo greippimehua, älä juo kahvia, älä juo alkoholia, älä polta tupakkaa ja niin edelleen. Kaikki kohdat ovat kunnossa. Olen vähentänyt kahvin juontia kahteen tai joskus maksimissaan kolmeen kuppiin päivässä, ja alkoholia en ole nauttinut yhtä kahdeksan sentin viinilasillista enempää ainakaan kahteen kuukauteen. Enkä muutenkaan käytä alkoholia juuri ollenkaan, jollei ravintolaillallisilla juotuja viinejä lasketa. Vitamiinit ja muut on tietenkin ollut jo useamman vuoden kunnossa. Ja kyllä, olen joskus heikoimmillani sortunut ostamaan jopa sitä greippimehua. Believe me, kaikki on kokeiltu.

Liityin Facebookissa muutamaan vertaistukiryhmään (Endometrioosittaret, Suljettu Simpukka ja Simpukan lapsitoive). Olin tähän asti lykännyt sitä, kun syystä tai toisesta en halunnut, että kukaan näkee minun olevan niissä. Jos niissä olisi tuttuja, niin sitten se lapsettomuusleima viimeistään otsaani isketään. Nyt oli kuitenkin mitta täynnä. Mitä sitten, jos joku tietää, ettei meille tule niin helposti jälkikasvua? Onko se jollekin joku yllätys, koska kaikki tutut varmasti ovat otsallaankin nähneet, ettei meillä ole lapsia. Ei tarvita suurta älykkyysosamäärää, että siitä voi laskea yksi plus yksi. Sitä paitsi minä olen itsevarma nainen, joka ei ole lähtökohtaisesti kiinnostunut siitä, että mitä muut minusta ovat mieltä. Mitä merkitystä sillä on, jos joku tietää? Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Sitä paitsi on typerää, ettei tästä asiasta puhuta. Tämä koko aihe on niin suuri kriisi monen elämässä ja siitä huolimatta tästä aiheesta ei puhuta. Tai ainakaan kovin moni ei puhu. Nyt olen itse syyllistynyt samaan. Puhun kyllä ystäville ja perheenjäsenille, mutta miten vaikeaa onkaan avata sanainen arkkunsa aiheesta esimerkiksi somessa. Tiedän, ettei kaikkea tietenkään edes tarvitse siellä jakaa, mutta jos jakaisi, niin silloin se voisi auttaa muita ihmisiä heidän kriiseissään. Yksi viidestä kuitenkin kärsii tahattomasta lapsettomuudesta.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← IVF-hoito & alkion tuoresiirto Pakastealkion siirto →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

IVF-hoito & alkion tuoresiirto

huhti 12, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin IVF-hoidon punktiosta vaihe vaiheelta ja nyt olisi vuorossa kauan odotettu alkion siirto.

Tunnelmat punktion jälkeen

Punktion jälkeen voin mainiosti. En tarvinnut ainuttakaan särkylääkettä kanyylin kautta annetun lääkkeen jälkeen. Voi kunpa saisin jostain selville, että olivatko ne solut nyt kypsiä. Palan halusta tietää, mutta kunnallisella puolella ei ole sellaista puhelinpalvelua, joka kertoisi tuloksia. Ymmärrän sen hyvin, koska se puhelin varmasti soisi taukoamatta. Perjantaihin vain tuntuu olevan ikuisuus ja vähän päälle. Illalla mietimme mieheni kanssa, että siellä ne nyt ovat sitten. Meidän lapsien alut laboranttien hoivissa hedelmöitymässä. Aika jännä ajatus. Toivottavasti niistä pidetään erinomaisen hyvää huolta!

Tiistaina aamulla heräämme kutkuttavaan tunteeseen. Ensinnäkin ihanaa, että punktio on takana päin! Ai että, ainakin hetken voi olla ilman jännitystä. Perhosia lentelee kuitenkin vatsassa, koska tiistaina aamulla eli punktion jälkeisen päivän aamuna laboratoriossa tiedetään, että miten meidän munasolujen hedelmöittyminen sujui vai sujuiko. Kunpa voisin olla kärpäsenä labran katossa ja vakoilla jo etukäteen tietoa. En voi kuitenkaan muuta kuin odottaa ja tuudittautua siihen ajatukseen, että solut ja tulevat mahdolliset alkiot ovat siellä laboratoriossa kaikkein osaavimmissa käsissä ja niillä on ihan hyvät oltavat. Niitä viljellään kasvatuskaapissa, johon on säädetty naisen kohtua muistuttava lämpötila, kosteus ja kaasupitoisuus. Tokihan laboratorio on aina laboratorio eikä tietenkään täysin sama kuin elimistö.

Olen jo aiemmin kertonut, että meille tehdään niin sanottu IVF-hoito, jossa hedelmöitys tapahtuu ”luonnollisesti” viljelymaljalla. Mikäli siittiöissä olisi vikaa tai niitä olisi vain vähän, niin tästä askeleen vahvemmassa hoidossa eli ICSI-hoidossa laborantti vie valitsemansa yhden siittiön ohuella lasineulalla munasolun sisään. Meidän tapauksessamme paras saa siis voittaa eli siittiöistä nopein ja paras yksilö voi hedelmöittää munasolun. Luonto saa hoitaa valinnan itse ja hyvä niin.

Kuva lainattu netistä. Tässä vasemmalla näkee perinteisen IVF:n toiminnan ja oikealla ICSI:n.

Jos tilastoja miettii, niin yleensä munasoluja saadaan noin kymmenen. Luku voi kuitenkin olla reippaasti vähemmän tai osalla hurjasti enemmän. Kuulin juuri yhden pariskunnan tilanteesta, jossa follikkeleita oli paljon, mutta niistä missään ei ollut munasolua. Tai munasoluja saatiin hurjasti, mutta yksikään ei hedelmöittynyt. Tilanteita on varmasti yhtä monia kuin on pariskuntiakin ja hoitojen tulosten perusteella lääkärit voivat muuttaa lääkitystä tai tehdä muita muutoksia, jotta vaste ja tulos saataisiin paremmaksi. Ei siis kannatta heittää hanskoja tiskiin, vaikka kaikki ei heti menisi putkeen. Sain myös lääkäriltä sellaisen käsityksen, että jos tulos olisi pyöreä nolla ja se jollain tavalla johtuisi lääkärin virhearviosta esim. lääkityksen määrässä tai muussa tilanteessa, niin silloin ei välttämättä tuo kolmen IVF-hoitokierroksen määrä ole pätevä vaan sitä sovelletaan tilanteen mukaan. Huojentava tieto.

Eikä määrä tietenkään kerro kaikkea! Noin 70% munasoluista hedelmöittyy normaalisti ja yhden tilaston mukaan niistä noin 30-50% kehittyy hyvälaatuiksi alkioiksi. Paras näistä valitaan tuoresiirtoon ja mikäli alkioita jää jäljelle, niin ne pakastetaan -196 asteiseen typpeen. Keskimääräisesti noin 30-40% tuoresiirroista johtaa raskauteen ja siitä hieman pienempi määrä lapsen syntymään saakka. Tämä on kuitenkin melko hyvä prosentti, jos muistaa sen, että ihan normaalissakin tilanteessa kahden terveen aikuisen yhden kuukauden todennäköisyys onnistua raskaudessa on noin 25%.

Alkioita viljellään keskimäärin 2-5 päivää. Se, että minkä pituinen viljely kullekin valitaan, riippuu aina kyseisen pariskunnan tilanteesta sekä solujen laadusta ja -määrästä. Pariskunnalle paras mahdollisen tapa valitaan aina yksilöllisesti. Usein kuitenkin ajatellaan, että alkiolle paras paikka on kohdussa, mutta toisaalta pidemmällä viljelyllä voidaan selkeämmin erottaa parhaat yksilöt eikä turhia siirtoja tule. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että mikäli alkioita saatiin vähän, niin niitä viljellään lyhyemmän aikaa ja mikäli niitä saatiin paljon, niitä uskalletaan viljellä pidempään. Kun mietitään taas koko hedelmöitysprosessia luonnossa, niin pidempi viljely kuulostaisi luonnollisemmalta. Munasolu nimittäin hedelmöittyy luonnollisesti munanjohtimessa, josta sillä kestää kulkeutua kohtuun noin viisi päivää. Siihen mennessä se on saavuttanut niin sanotun blastokysti-vaiheen eli se on jakautunut useasti ja siinä on jo yli sata solua. Silloin se on myös valmis kiinnittymään kohdun seinämään.

Dextran lapsettomuusklinikan sivuilta lainattu kuva. Päivien neljä ja viisi kohdalla jakautuminen on tapahtunut jo niin monesti, ettei soluja pysty kunnolla enää laskea.

Perjantai eli tuoresiirtopäivä

Perjantai koitti nopeasti. Tänään olisi siis se päivä, jolloin saisimme tietää, että miten meidän solumme sopivat toisilleen. Minkä laatuisia munasoluni olivat? Niitähän ei tietenkään ole aiemmin tutkittu, koska niitä ei ihan yhtä helposti saa laboratorioon tutkittavaksi kuin miesten tavaran. Koronan takia joudun menemään toimenpiteeseen yksin ja tuloksen kuuleminen jännittää. Miten musertavaa olisi kertoa miehelleni, jos saimme huonot tulokset. Kaiken kohtaaminen yksin on jotenkin kovin jännittävää. Onneksi en ole juuri nyt yksin synnyttämässä. Jotain positiivista siinä, että tämä ”projektimme” ei vielä ole onnistunut ja unelmamme eivät ole käyneet toteen.

Istun vuoronumeroni kanssa ja ihan hirveästi pissattaa. Mietin, että miten ikinä on mahdollista pidättää samaan aikaan, kun joku häärii alakerrassa ja toinen painaa ultraa mahan päällä? No kai se pian selviää. Samaan aikaan odottaessani kuulen, kun vieressäni istuvat naiset päivittelevät heillä olevan kova pissahätä. Arvaan heidän menevän samaan osoitteeseen, mihin itsekin odotan. Ajat ovat myöhässä. Mahtavaa, toivottavasti en pissaa hoitopöydälle. Toinen naisista kertoo, että punktio oli sattunut häntä ja häntä oli kovasti pelottanut toimenpide. Hänellä oli paha endometrioosi ja ilmeisesti sekin on vaikuttanut hänen kipukokemukseensa. Hän oli kuitenkin saanut sitten niin vahvat lääkkeet, että homma oli saatu hoidettua. Miten ikävää, että hänellä oli tuollainen kokemus, kun itselläni oli ihan päinvastainen.

Minun numeroni tuli tauluun. Nyt on se aika, kun kuulen, että kuinka meidän kävi. Hoitaja esittelee ensitöikseen WC:n sijainnin ja pyytää sitten tulemaan juttelemaan lääkärin kanssa. Paikalla on kaikki samat henkilöt kuin punktiossakin. ”Tämähän meni kuin oppikirjasta” aloittaa lääkäri. Sehän ei voi tarkoittaa muuta kuin hyvää, ajattelen ja tekisi mieli itkeä onnesta, vaikka en edes tiedä vielä tuloksia! ”Punktio sujui hyvin ja kaikki 17 kerättyä munasolua olivat kypsiä. Miten sinä olet voinut?” lääkäri jatkaa. Miten kaikki seitsemäntoista solua ovat voineet olla kypsiä, onpas ihana kuulla! Kerron voineeni mainiosti ja yrittäneeni juoda kovasti vettä. 14 soluista hedelmöittyi, joista yksi siirretään nyt, kymmenen on pakastettu ja kolmea vielä seuraillaan. Nielen ilon kyyneliä, koska en vaan voi aina pillittää. Upeaa! Tekisi mieli hyppiä ja loikkia! Meillä on ainakin useampia mahdollisuuksia eikä ihan heti tarvitsisi lähteä uuteen pistos- ja punktio rumbaan.

Seuraavaksi sitten tositoimiin! Alkion siirto tapahtuu siten, että lääkäri asettaa ensin kohtuun ohuen pitkän siirtokatetrin. Samaan aikaan hoitaja ultraa vatsan päältä, että se meni oikeaan paikkaan. Tämän takia se virtsarakko on syytä olla täynnä, että he näkevät kohtuun ultralla ja, että katetri ui helposti perille. Kun kaikki on valmista, niin laboratoriosta ojennetaan toisessa katetrissa oleva pienen pieni olki, jossa on nestettä ja nesteen joukossa alkio. Olki viedään siirtokatetrin kautta kohtuun. Ultrasta nähdään, että pieni määrä nestettä menee vatsaonteloon. Itse alkio on niin pieni, että sitä ei voi nähdä ultralla tai paljaalla silmällä. Toimenpiteen jälkeen katetri ojennetaan vielä laboratorioon, jossa mikroskoopilla tarkastetaan, ettei munasolua enää ole siellä. Sen jälkeen saa heti nousta ja homma on sillä selvä!

Ei sattunut tai tuntunut muutenkaan miltään ja oli ihanaa päästä vessaan toimenpiteen jälkeen. Toki minua kyllä hiukan huoletti, että eihän alkio tippunut pönttöön tai pöksyihin, kun nousin toimenpidetuolista, mutta kaipahan lääkäri tietää minua paremmin enkä toki sinne voisi jäädä loppupäiväksi makoilemaan. Poistuessani huoneesta näen samaisen naisen kovin pelokkaasti odottavan omaa vuoroaan, joka hetkeä aiemmin oli kertonut huonosta punktiokokemuksestaan. Päätän kävellä niin itsevarmana ja hyvinvoivana ulos ovesta kuin suinkin pystyn, että hän näkee, ettei tuo ollut paha juttu ollenkaan. Kun pääsen hänen kohdalleen, hän pysäyttää minut ja kysyy, että sattuiko? Kerroin hänelle miettineeni häntä ja haluavani rohkaista menemään huoletta toimenpiteeseen, joka ei tuntunut miltään! Rohkeasti ja rennosti sinne vain, selviät mahtavasti! Hän hymyilee ja kiittää tsempistä sekä toivottaa minulle onnea odotukseen! Onnea odotukseen, mihin odotukseen? Aivan, minähän olen nyt teknisesti ottaen raskaana ainakin niin kauan, kun ei toisin todisteta.

Hymyilen maskini takaa niin leveästi, että mieheni tietää heti minulla olevan positiivisia uutisia. Hän kaappaa minut syliinsä ja suukottaa minua pehmeästi, hyvä me! Olemme niin innoissamme, että höpötyksestä ja tapahtumien kelaamisesta uudelleen ja uudelleen ei meinaa tulla loppua. Mutta nyt nautitaan tästä saavutuksesta, oli edessä mitä tahansa. Tiedämme kyllä, että meitä voi kohdata vielä moni pettymys, mutta tässä hetkessä meillä on kaikki syyt iloon ja onneen, josta totta vie otamme kaiken irti!

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← IVF-hoito & munasolujen punktio Raskaustestin tulos →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

IVF-hoito & munasolujen punktio

huhti 6, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin, että IVF-hoito aloitettiin ja nyt seuraavaksi olisi vuorossa munasolujen punktio.

Munasolujen Punktio lähestyy

Perjantaina ultrattiin uudestaan, kun takana oli kymmenen pistospäivää ja nyt oli alkanut tapahtua! Yhdeksän follikkelia oli 15-20mm ja niiden lisäksi muutama hännystelijä, joiden koko oli 12mm luokkaa. Niistä joku saattaa ehtiä mukaan geimeihin tai sitten ei. Lisäksi oli liuta pienempiä, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan. Periaatteessa niitä voitaisiin vielä kasvatella, mutta lääkärin mukaan voisi kato käydä sitten jo näistä isommista, joten punktio määrätään maanantaille ja irrotuspiikki laitetaan lauantaina. Lääkäri vielä laskee hyperstimulaation riskiä mahdollista tuoresiirtoa ajatellen. Vaikeita sanoja kaikki, mutta tuoresiirto tarkoittaa alkion siirtoa muutaman päivän päästä punktiosta eli se ei käy pakastimen kautta. Hyperstimulaatio on taas hedelmöityshoitojen vakavin komplikaatio eli hyperstimulaatio-oireyhtymä OHSS. Lievänä se on melko yleinen, mutta vakavana onneksi esiintyvyys on alle 1 %. Oireyhtymässä punktion jälkeen munarakkulat täyttyvät uudelleen nesteellä ja alkavat kasvamaan. Niistä tulee usein yli 8cm kokoiset ja oireina voi olla vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua tai hengenahdistusta. Oireet alkavat usein 3-10 päivän päästä irrotuspiikin pistämisestä. Mikäli kyseessä on vakava oireyhtymä, niin siihen liittyy nesteen kertyminen vatsaonteloon ja paino alkaa nousta nopeasti.

Mikäli tällainen komplikaatio osuu omalle kohdalle, niin lievimmillään sen hoidoksi riittää lepo ja runsas veden juominen. Vakavammissa tapauksissa otetaan sisään sairaalaan, jossa seurataan aktiivisesti veriarvoja ja suonen sisäisesti annetaan nesteytystä ja laskimotukoksen ehkäisevää verenohennuslääkettä, koska vakavaan hyperstimulaatioon liittyy veritulpan riskiä ja munuaisten toiminnan häiriöitä.

Tuntuu hullulta ja pelottavaltakin, että toteutamme vapaaehtoisesti itsellemme hoitoa, mihin kuuluu tällainen riski. Itse ei voi mitenkään estää oireyhtymän kehittymistä, mutta lääkäri on useaan kertaan sanonut, että se huomioidaan jatkuvasti lääkkeitä suunniteltaessa ja tilannetta seurataan tarkasti. Koska minultakin löytyy paljon follikkeleita molemmista munasarjoista ja AMH-arvoni on suhteellisen korkea (reippaasti yli kuusi), niin mahdollisuus tähän komplikaatioon on otettu alusta saakka huomioon. Tampereella katsotaan vielä, että mitä mieltä he ovat siitä kannattaako tuoresiirtoa tehdä vai laitetaanko kaikki mahdollisesti tulevat alkiot (joita tietenkin toivotaan, että tulee) pakastimeen ja siirretään vasta myöhemmin. Nimittäin siirrosta mahdollisesti alkava raskaus voi laukaista oireyhtymän tai pahentaa ja pidentää sitä. Tuoresiirron teko arvioidaan siten tilanteen ja komplikaatioriskin mukaan.

Ai niin, tuo AMH-arvo tarkoittaa verikokeesta mitattavaa anti-mullerian-hormonin tasoa. Jos se ei ollut entuudestaan tuttu, niin tässä muutamalla lauseella kerrottu siitä. AMH:n mittaustulos kertoo, että paljonko munasarjoista löytyy pieniä varhaisia munarakkuloita. Arvo antaa osviittaa munasarjojen kunnosta ja jäljellä olevasta munasolureservistä. Tiesitkö, että naisen kaikki munasolut ovat peräisin hänen omalta sikiökaudeltaan eikä niitä tule lisää myöhemmin ikääntyessä? Tätä mittausta käytetään arvioitaessa sitä, että miten munasarjat vastaavat hoitoon ja mikäli arvo on korkea, niin voidaan ennakoida niiden vastaavan hyvin ja siten käyttää suhteellisen matalia annoksia hormonia.

Lauantaina sekoittelen kahdesta eri lasipullosta itselleni irrotuspiikin. Punktio on ylihuomenna. Olen aika haka jo tässä touhussa muuten, mutta juuri tämän piikin pistäminen on joka kerta yhtä inhottavaa. Piikki on paljon paksumpi kuin muiden ruiskujen piikit, eikä lääkkeen sekoittelu ole muutenkaan omalla mukavuusalueella. Lisäksi huolestuttaa, että saanko varmasti jokaisen tipan lääkettä ruiskuun, että munasolut varmasti irtoavat munarakkuloiden seinämästä, jotta ne saadaan kerättyä. Irrotuspiikin tarkoitus on kypsyttää munasolut lopullisesti ja irrottaa ne munarakkuloiden seinämästä rakkulan sisällä olevaan nesteeseen. Tämä neste sitten kerätään jokaisesta rakkulasta punktiossa ja nesteen mukana pienen pieni munasolukin tulee kerätyksi.

Terveyskyla.fi sivustolla on hyvin piirretty kuva IVF- eli koeputkihedelmöityshoidon kulusta ja punktiosta. Siitä näkee, että punktio tapahtuu ultraääniohjauksen avulla, jossa ontto pitkä piikki viedään emättimen seinämän läpi munarakkulaan ja neste imetään follikkelista talteen. Samalla sisällä oleva munasolu tulee kerätyksi.

Punktiota edeltävä päivä

Sunnuntaina on sekavat tunnelmat. Minua jännittää ja miestä jännittää. Siivoamme terassia talvikuntoon. Mies pesee grilliä antaumuksella. On uskomatonta, että täällä me vain puuhailemme niitä näitä jutustellen ja huomenna tämä kanaemo on luovuttamassa kaikki hartaudella hautomansa solut punktiossa. Miestä ei jännitä oma osuutensa, vaan häntä hermostuttaa laittaa minut yksin toimenpiteeseen. Koronan takia hän ei voi tulla normaalitilanteesta poiketen mukaani. Vakuutan olevani reipas ja selviän kyllä. Hän tietää sen, mutta eihän se poista kummankaan meidän jännitystämme. Siirtelemme vaivoin ja hartaudella vaalittuja hortensioita varastoon talvisäilöön. Talvisäilytys onnistui viime vuonnakin, joten kokeillaan sitä nytkin. Ilmeisesti jännitys lisää luovuutta, kun väkerrän illan ratoksi pari kranssia ja yhden kimpunkin kukista, jotka leikkaan talteen. Leikkaan kukkiin mukaan vain vähän vartta, sillä kokemukseni mukaan ensi kesän uudet kukinnot tulevat juuri vanhoihin varsiin eli niitä on tärkeä jättää paikoilleen.

Punktiopäivä

Kello 4.30 soi herätyskello. Hullun hommaa! Samalla muistan, että vanhempani heräävät joka aamu tähän aikaan töihin. Uskomatonta, että kukaan kykenee tällaiseen aikaan tekemään mitään järkevää. Pakkasimme jo illalla eväät mukaan ja latasimme kahvit. Olin katsonut itselleni valmiiksi mukavat vaatteet ohjeiden mukaan ja vetäisin collegehousut ja villapaidan päälle. Vähän meikkiä ja menoksi! Uskomatonta, mutta totta. Lähdimme viisi minuuttia suunniteltua aikaisemmin! Sitä ei tapahdu edes silloin, kun olemme menossa lentokentälle.

Nukun melkein koko matkan. Se on poikkeuksellista, koska yleensä aina ajaessamme pidän miehelleni seuraa tai ajan itsekin osan matkasta. Nyt vatsaa jomottaa ja oksettaa niin, että mies komentaa lepäämään. No se sopii, koska siten matka menee huomattavasti nopeammin! Saavutamme Tayssin parkkihallin ja vatsaani kouraisee jännitys. Saan monia viestejä perheenjäseniltä ja ystäviltä: ”Hyvin se menee, tsemppiä!”. Ihmettelen, että miten noin moni voi muistaa, että me ollaan juuri tänä sumuisena maanantai aamuna täällä.

Se on meidän kutsunumero. Seuraan, kun ihmisiä kutsutaan huoneisiinsa. Paikalla on toinenkin pariskunta ja oletan heidän olevan ensikäynnillä, koska he vaikuttavat niin innostuneilta. Eivätkö he ymmärrä, että mihin soppaan ovat lusikkansa laittanut? Kolmas pariskunta halaa toisiaan ja pussaa nopeasti maskiensa lävitse ennen kuin heidän tiensä erkanevat. Mietin, että mikä heidän seuraava steppinsä on? Meidän vuoro. Mennään jännittyneesti sihteerin luokse kuuden esitäytetyn sopimuksen kanssa. Olimme melkein unohtaneet sopimukset ja nousimme yöllä etsimään ja täyttämään ne, kun se pamahti mieleemme vasta silloin. Näytämme henkkarit ja sihteeri kertoo aamun ohjelmasta. Mieheni saa mennä laboratorioon hoitamaan oman osuutensa ja sen jälkeen hänen täytyy poistua klinikalta odottamaan minua johonkin muualle maailman Covid-19 tilanteen takia. Minut kutsuttaisiin huoneeseen numero 9, jonka ovessa lukee toipumishuone. Siellä saisin kanyylin ja melko pian sen jälkeen pääsisin toimenpiteeseen. Selvä. Nopea halaus ja onnen toivotus ennen kuin tiemme eroaa hetkeksi.

H-Hetki on nyt

Täällä minä nyt istun. Mies ei saa tulla mukaan toimenpiteeseen, koska korona. Jännittää. Vatsaa jomottaa ja olen huojentunut ajatuksesta, että kohta kaikki aarteet ovat kerätty talteen eikä minun tarvitse yrittää enää varjella niitä kehossani. Vaikka eihän sitä kauheasti ole mitään mitä voisi itse tehdä tuloksen parantamiseksi, paitsi piikittää oikeat lääkkeet oikeaan aikaan ja pyrkiä elämään terveellisten elintapojen mukaisesti. Jännittää, että ovatko kaikki yhdeksän isoa follikkelia vielä tallella ja onko niiden sisällä kypsiä munasoluja. Olisikohan joku pienemmistä hännystelijöistä ehtinyt tulla mukaan isompien joukkoon? Miten punktio menee? Sattuuko se? Miten kanyylin laitto sujuu? Entä kohdunkaulan puuduttaminen? No onneksi ei itse tarvitse olla niitä laittamassa, joten ei auta kuin luottaa. Täällä on tehty viime kuussa kuulemma sata punktiota. Uskon, että he tietävät mitä tekevät. Minulle laitetaan tippaan myös antibiootti, koska toisessa munasarjassani on endometriooma, joka voi lisätä tulehdusriskiä.

Olen lukenut ainakin sata blogia ja tekstiä punktioista. Melkein kaikissa uusimmissa teksteissä lukee, että toimenpide oli lähes kivuton, jos ei lasketa kanyylin ja puudutteen nipistämistä. Tämä tieto rauhoittaa minua. Siitä huolimatta kyyneleet valuvat väkisin silmistä, kun minut kutsutaan toipumishuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Sanon hoitajalle, että minua jännittää ihan hirveästi ja siksi kyyneleet tulevat väkisinkin. Hän tuumaa empaattisesti, että kaikki ovat täältä hyvin selvinneet. Uskotaan siihen.

Vaihdan aamutakkia muistuttavan kaavun päälleni ja pian hoitaja tuleekin laittamaan kanyylia. Kerron, että minulla on taustalla huono kokemus kanyylista teinivuosina, kun umpisuoleni leikattiin ja hän lupaa laittaa minulle lasten kanyylin. Yllätyksekseni hän laittaakin sen kyynärtaipeeseeni eikä se satu tai tunnu yhtään sen enempää kuin tavallinen verikoe. Huh. Tästä minä ainakin selvisin! Melko pian hoitaja tuo minulle myös antibioottitipan ja se tiputellaan suoneen.

Naapurisängyllä verhojen välissä on sama tyttö, joka hetkeä aikaisemmin ajanvarausaulassa suukotti miestänsä ja he lähtivät eri suuntiin. Näen, että häntä jännittää. Toinen hoitaja tulee hänen luokseen ja esittäytyy punktion aikaiseksi hoitajaksi. He lähtevät yhdessä kohti punktiota. Tai näin ainakin luulen. Itse viestittelen mieheni kanssa, joka on jo hoitanut osuutensa ja yrittää saada juotua kahvia kurkusta alas jännityksen aiheuttamasta rintaa ahdistavasta tunteesta huolimatta. Kuluu vain lyhyt hetki ja tyttö on jo takaisin pedissä. Kuulen hänen sanovan, että meni paremmin kuin viimeksi, kun oli vähemmän kerättävää. Miten niin paremmin? Miten sitten viimeksi meni? Paljonko on vähemmän kerättävää? Ajatukset ja kysymykset vilistää mielessäni.

Käyn vielä vessassa ja pienen odottelun jälkeen samainen hoitaja saapuu sänkyni viereen. Se on menoa nyt. Kävelemme yhdessä punktiohuoneeseen, joka on hämärä. Siellä on toinenkin hoitaja ja lääkäri. Huoneesta on suora luukku laboratorioon, johon käyn ensin sanomassa nimeni ja henkilötunnukseni. Sen jälkeen kipuan petiin, jossa jalat lepäävät ylhäällä polvien alla olevilla tuilla. Huh, onneksi tämä ei ole sellainen perinteinen gynekologin penkki, jossa jalat vispaavat väkisinkin jännityksestä.

Kysyn huolestuneena, kauanko menee, että rauhoittava vaikuttaa. Olen ihmeissäni, kun saan lääkkeen vasta punktiohuoneessa. Hoitaja toteaa molempien lääkkeiden vaikuttavan heti. Niin rauhoittava kuin morfiinipohjainen kipulääke. Sanon, että minua jännittää kamalasti ja, että hammaslääkärissäkään puudute ei vaikuta minulla, kun olen niin adrenaliinin kourissa. Samaan aikaan lävitseni humahtaa aalto ja tiedän, että nyt taisi tippa kuitenkin mennä perille. Olen myös huolissani endometriooman aiheuttamista keräyshaasteesta ja kerron, että omalla terveysasemmallani toinen lääkäri sanoi, ettei munasoluja kerätä endometriooman läpi, kun taas toinen tuumasi, että joskus munasolut ovat endometriooman takana niin, että sen läpi täytyy mennä. (Jos en aiemmin ole huomannut mainita, niin endometriooma on endometrioosin aiheuttama niin sanottu suklaakysta, joka ei yleensä lähde muuta kuin leikkauksella). Lääkäri on hieman ärtyneen oloinen tästä kyselytulvastani ja sanoo, että he tekevät täällä aina tapauskohtaisesti päätökset siitä, kuinka keräys tapahtuu. Selvä, näillä mennään ja annetaan ammattilaisten hoitaa homma kotiin!

Nipistävä aalto menee lantionpohjassa, kun ensimmäinen puudute laitetaan. Ei satu, mutta nipistää. Sen jälkeen punktioneula laitetaan emättimen seinämästä läpi kohteenaan oikea munasarja ja se ei tunnu juurikaan. ”Valmis, valmis, valmis” kuuluu aina silloin tällöin. Minulta kysytään, että miten pärjään ja kerrotaan toisen puolen olevan kohta kerätty. Pärjään mainiosti. Katson katossa olevien kattopaneelien muotoja ja lasken niissä olevia reikiä. Sama asia, jota teen aina esimerkiksi hammaslääkärissä. Sitten toisen puolen puudutus. Se nipistää vähän enemmän. Olisikohan alun humautuslääke jo hieman laantunut? Ei pahasti kuitenkaan enkä pyydä lisää lääkettä, vaikka minulle sanottiin, että saan heti lisää, jos siltä tuntuu. Ajattelen, että mitä vähemmän minulla on lääkettä, sitä nopeammin toivun kotiinlähtöön. Puudutteen jälkeen tuo punktioneula ei taas tunnu juuri miltään. Kysyn, että mitä nuo silloin tällöin kuuluvat ”valmis”-sanat tarkoittavat, että onko silloin saatu aina yksi follikkeli tyhjättyä? Mielessäni samalla mietin, että niitä on kuulunut melko vähän. Pitäisikö olla huolissaan? Lääkäri sanoo, että se tarkoittaa sitä, että yksi koeputki on täynnä ja siellä voi olla useita munasoluja yhdessä putkessa. Okei, helpottava tieto.

Vasemmalla on kaksi munarakkulaa huonosti endometriooman takana ja ne päätetään jättää keräämättä. Tarkistuksessa huomataan oikealla vielä yksi ja neula uudestaan oikealle. Tässä kohtaa tunnen hieman enemmän nipistystä, mutta selviän hyvin eikä kyseessä ole todellakaan kovaa kipua tai muutakaan ikävää tuntoa. Lopuksi lääkäri tarkistaa emättimen, koska sieltä tuli jonkin verran vuotoa ja se on hieman inhottavaa, mutta siitäkin selvitään. Tässäkö tämä oli? Kysyn hoitajilta, että selvisinkö? He hymyilevät, että kyllä, homma paketissa. Tätäkö olin niin kovasti pelännyt? Homma meni paremmin, kun olisin odottanut. Kipuan omin jaloin pois pedistä ja hoitaja saattaa minut sänkyyn. Hän ohjeistaa minut pötköttelemään ja viestittelen miehelleni, että selvisin. Hänkin varmasti hengitti ensimmäisen kerran tälle aamulle kunnolla, kun sai tämän viestin. Huh!

”Seitsemäntoista munasolua saatiin” kuiskaa hoitaja korvaani. Ai seitsemäntoista, vau! Mutta totuus tietysti on, että kaikki eivät ole kypsiä, vaan he keräävät kaikki pienetkin tyypit talteen. Silti se on aika kiva tulos! Hoitaja on selvästi mielissään ja mietin, että miksi hän kuiskasi. Tajuan kuitenkin yhtä nopeasti, että verhon takana voi olla naisia, joilta saadaan yksi tai muutama munasolu, joten nämä ovat todella herkkiä paikkoja eikä tuloksia siksi kailoteta ympäri osastoa. Ymmärrän kuitenkin myös, että tämä ei vielä tarkoita mitään, vaan on monta askelta ennen onnistumista. Ovatko solut kypsiä? Hedelmöittyvätkö ne? Jaksavatko hedelmöittyneet alkaa jakautumaan? Saadaanko alkioita pakkaseen? Jos saadaan, niin selviävätkö ne pakastuksesta ja sulatuksesta? Miksi minulla on niin paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Hoitaja huikkaa vielä mennessään, että perjantaina sitten tuoresiirto!

Mitä, perjantaina tuoresiirto? Onko se nyt totta? Tulemmeko perjantaina uudestaan tänne ja yritämme saada ensimmäistä kertaa alkion siirrettyä ja toivomme sen kiinnittyvän. Heti perjantainako? Hoitaja huikkaa sen samaan tapaan, kuin sanoisi, että lounaalla on makaronilaatikkoa. Täällä on arkipäivää luoda ihmeitä ja saada aikaan elämää. Minulle tämä on kaikkea muuta kuin arkipäivää. Tämä on jännitysnäytelmää, kysymyksiä ilman vastauksia, ahdistusta, pelkoa, iloa, toivoa ja kaikkea siltä väliltä. Kaikista tunteista huolimatta nukahdan hetkeksi. Minulle tiputetaan kipulääkettä vielä suoneen, koska vatsaa kouristaa ja se vaikuttaa nopeasti.

Kotiinlähdön aika

Hoitaja tulee nappaamaan kanyylin pois ja antaa jatko-ohjeet. Perjantaina takaisin virtsarakko täynnä. Täynnä oleva virtsarakko auttaa oikaisemaan kohtua tai kohdunkanavaa niin, että sinne on helpompi nähdä ja päästä. Kaikissa lappusissa lukee lihavoituna se, että on tärkeää olla virtsarakko täynnä. Selvä. Kotiläksyiksi annetaan ohjeeksi juoda paljon vettä, jopa 3-4 litraa päivässä. Panadolia saa ottaa, mutta buranaa ei missään nimessä. Se nimittäin heikentää alkion kiinnittymistä.

Sydämeni sulaa, kun näen mieheni leveän hymyn avatessani osaston oven! Saan lämpimän ja rutistavan halauksen sekä seitsemän miljoonaa kehua! Tunnen oloni vähintäänkin supersankariksi, niin paljon mieheni minua kehuu selviytymisestäni! Suuntaamme yhdessä nepalilaiseen ravintolaan syömään ja sen jälkeen herkuttelemme kahvilassa. Olin jo osaston pedissä googlettanut lähialueen nepalilaiset, koska juuri sitä halusin nyt palkaksi meille molempien reippaudesta! Olemme me kyllä aikamoisia taistelijoita yhdessä.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← IVF-hoito - Kovat keinot käyttöön! IVF-hoito & alkion tuoresiirto →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

IVF-hoito – Kovat keinot käyttöön!

maalis 29, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin, että toinenkaan inseminaatio ei tuottanut tulosta ja nyt on aika siirtyä syvään päätyyn eli IVF-hoito alkaa.

IVF-hoito

IVF-hoito pelottaa. Punktio pelottaa hurjasti, mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus siitä, että se on aikamoista venäläistä rulettia. Kela korvaa kolme kierrosta ja sitten se on siinä. Toki toivotaan, että kaikilla mahdollisesti tarvittavilla kolmella kierroksella saadaan jokaisella kerättyä useita kypsiä munasoluja, jolloin alkioita on myös mahdollista saada pakkaseen. Mutta entä jos ei saada? Entä jos keräykset onnistuvat huonosti tai alkiot eivät tartu ja kolmen kierroksen jälkeen jäljelle jää tyhjä syli? Tuntuu aivan HIRVEÄLTÄ ajatus siitä, että joku muu on määrittänyt yrityskertojen määrän ja sitten se on ”no can do”. Ainahan voi mennä yksityiselle, mutta se vaatii aivan hurjia taloudellisia panostuksia ilman lupausta onnistumisesta. Tietenkään lapselle ei voi laskea hintaa ja olisin valmis maksamaan siitä mitä se ikinä vaatii, mutta aika harvan talous kestää montaa peräkkäistä tuhansien eurojen hintaan kohoavaa hoitokiertoa.

Jos et tiedä, että mitä IVF-hoito tarkoittaa, niin avaan sitä lyhyesti mutkat oikoen. Siinä on tarkoituksena piikitettävän hormonin avulla kypsyttää iso määrä munasoluja kerralla. Samaan aikaan voidaan joutua käyttämään myös ns. jarrupiikkiä, että munasolut eivät irtoa liian aikaisin. Kun tarvittava määrä munasoluja on kypsiä, pistetään irrotuspiikki ja tehdään punktio. Punktiossa pitkällä ontolla neulalla kerätään munasolut. Käytännössä tämä sujuu ainakin Tampereella niin, että nainen vaihtaa sairaala-asun ja hänelle laitetaan käteen kanyyli. Kanyylin kautta saa kipulääkettä ja rauhoittavia. Itse toimenpide suoritetaan emättimen kautta ultraäänen ja neulan avulla siten, että ontto neula viedään emättimen seinämän läpi munasarjaan, josta imetään munasolut neulan kautta nesteeseen. Tämä tehdään molemmille puolille. Kerätyt munasolut hedelmöitetään laboratoriossa. Hedelmöittyminen voi tapahtua ”luonnollisesti” siten, että munasolun kavereiksi lisätään siittiöitä tai sitä voidaan tukea niin sanotulla ICSI-menetelmällä, jossa ohuen lasineulan avulla viedään yksi siittiö munasolun sisään. Tätä menetelmää käytetään yleensä silloin, jos siittiöissä on ongelmia. Hedelmöittyneitä alkioita viljellään laboratoriossa, jonka jälkeen tilanteesta riippuen ne siirretään kohtuun 2-5 päivän kuluttua keräyksestä. Yksi alkio kerrallaan toki tai maksimissaan kaksi! Jos alkioita saadaan useita, niin ne voidaan pakastaa ja käyttää myöhemmin.

Joskus saadaan monia munasoluja, joista saadaan useampia alkioita ja joskus punktion saalis voi olla pyöreä nolla. Se on varmasti erittäin turhauttavaa, koska silloin koko rumba pitää aloittaa alusta. Jos nainen on alle 35-vuotias, niin hänellä on tilastollisesti 50% mahdollisuus saada lapsi ensimmäiseltä punktiokerralta kerätyistä munasoluista. Tämä ei toki minua kauheasti lämmitä, koska tähän asti tilastot eivät ole olleet meidän puolellamme. Tällaisia munasolujen keräyksiä tehdään julkisella puolella kolme kertaa tai maksimissaan kaksi lasta. Tuntuu aika erikoiselta, että joku muu voi päättää puolestasi, että kuinka paljon lapsia sinulla on oikeus saada. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kaikki alkiot saa käyttää, jos kävisi niin onnellisesti, että niitä jäisi pakkaseen, vaikka olisikin saanut jo kaksi lasta hoitojen avulla.

Valoa tunnelin päässä

Mitä pääsinkään juuri sanomasta valosta ja tunneleista? Eletään syksyä 2020 ja vuosi on kääntymässä kaamoksen suuntaan, mutta meille paistaa aurinko. Ainakin hetken ja siitä nautin täysin rinnoin! Enkä nyt tarkoita meidän 30v bileiden loistavaa säätä. Juttelin aikaisemmin lapsettomuushoitajamme kanssa tilanteestamme sekä IVF-hoidosta ja hän sanoi, että jono on koronan takia ainakin puoli vuotta. Voi olla pidempikin ja kerroinkin jo aiemmin haudanneeni toiveet unelmamme toteutumisesta vielä pitkään aikaan. Kuitenkin joskus tulee peruutuksia ja väkeä voi tippua jonosta pois. Joskus joku tosiaan peruu aikansa ja jää tyhjä väli, johon ei saada lyhyellä ajalla ketään. ”Sellaista tosiaan voi sattua varmaan elokuvissa” ajattelin. Olin myöhemmin yhteydessä jonon tilanteesta polille ja eräällä kerralla hoitaja sanoi, että heille itseasiassa oli tullut peruutusaika, johon ei saatu ketään näin nopeasti. Haluasitko tulla? Anteeksi mitä? Ai, että tulisinko? No minä todellakin tulen! Pyörryttää, itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Voiko tämä oikeasti olla totta? Eihän tämä ole lupaus onnistumisesta, mutta on tämä nyt kuitenkin jotain! Tämä on iso askel eteenpäin ja ainakaan ei tarvitse toimettomana odotella ikuisuutta tekemättä mitään!

Ystäviäni itkettää, kun kerron hoitojen aloituksesta ja meitä pelottaa. Suunnittelukäynnillä katsotaan tilanne ja päätetään aloittaa IVF-hoito samantien. Meneillään olevasta koronatilanteesta ei tiedä, mutta jos pistokset päästään aloittamaan, niin punktioonkin pitäisi päästä! Kuin sadusta selviää, että pistokset aloitetaan aina kierronpäivänä 2 tai 3 ja minulla on sattumalta kierronpäivä 3 meneillään eli hoito alkaa todella kirjaimellisesti samantien! Ei muuta kuin apteekkiin tyhjentämään tilit!

IVF-hoidon kustannukset

Tilit tyhjenevät kirjaimellisesti, koska nyt pistetäänkin isommalla kädellä! Gonal-F pistosta laitetaan 150 yksikköä per kerta eli kolminkertainen määrä siihen, mitä olen ennemmin pistänyt. Lisäksi tarvitsen jarrupiikkejä ja myöhemmin irrotuspiikin ja luteaalituen ja vaikka mitä muuta vielä. Huh huh, mikä arsenaali. Enpä olisi kuuna päivänä uskonut, että minä, joka pelkään piikkejä, tulen joskus lykkäämään niitä itse itselleni ihan urakalla. Ei ole halpaa lystiä tosiaan tämä hauskuus! Tarvittavat Gonal-F piikit kustantavat tähän hoitoon yhteensä 600€. Lääkkeiden maksukatto tulee onneksi jo täyteen ja osa niistä korvataan käytännössä kokonaan. Jarrupiikit taisivat olla jotain 10€ per kipale eli vajaan satasen niistä sai kasaan. Jostain ihmeellisestä syystä irrotuspiikki ja luteaalivaiheen tukilääkkeet eivät kuulu tuohon korvattaviin lääkkeisiin, joten kyllä niihinkin saa satasen ainakin laittaa. Tietysti hyvin kiitollisia ollaan siitä, että ylipäätään on tuollaisia maksukattoja olemassa ja näillä määrillä lääkkeitä se tuli nopeasti täyteen.

Gonalin pistäminen sujuu jo tottumuksesta, mutta jarrupiikki onkin sitten ihan oma lukunsa. Hoitaja jo alunperin varoitteli piikin olevan vähän paksumpi ja tylsempi. Ai miten kiva. Sitä se myös on. Joudun tosissani puskemaan, että se menee ihon läpi ja sitten homma sujuukin hyvin. Se pitäisi reippaasti tökätä ihoon, mutta en pysty siihen, kun kyseessä on oma vatsanahka, vaan laitan hitaasti ja varmasti, eikä se ainakaan auta asiaa. Mutta hei, siitäkin selviää ja mitäpä sitä ei tekisi tässä tilanteessa. Seitsemän pistopäivän jälkeen ultrataan. Oikealta löytyy 7 noin 10-14mm follikkelia ja vasemmalta 6 suunnilleen samaa kokoa olevaa. Ihan hyvältä näytti, mutta ei vielä tarpeeksi kypsiltä vaan pistoksia jatketaan vielä neljä päivää ja sitten tsekataan uusiksi. Punktiopäivää povattiin vajaan viikon päähän maanantaille. Voi luoja, rukoilen voimia selviytyä siitä ehjin nahoin ja ilman kovia kipuja!

Munasolut kasvaa

Kipuja ilmoilla. Ihmekös tuo, jos kasvattaa vähintäänkin reipasta kymmentä kaveria samaan aikaan vatsassaan. Vatsa on pinkeä kuin pallo ja sitä juilii välillä ihan huolella. Miehenikin mietti, että miten ikinä tuohon voi mitään piikkiä tökätä, kun normaalisti löysä vatsanahka on pingottunut niin kireäksi, kun se vaan pystyy venymään. Se on myös loukkaantunut jostain piikistä ja kehittänyt kunnon mustelman. Soittelin hoitajalle ja kysyin, että voiko särkyä helpottaa lääkeillä, jos se muuttuu aivan mahdottomaksi. Panadolia saa käyttää, mutta buranalla voi olla huonoja vaikutuksia munasolujen laatuun. Kivut onneksi helpottaa lepäilemällä ja siinä oli taas yksi hyvä muistutus suorittajasankarille, että nyt voisi olla hyvä syy hetkeksi löysätä tahtia.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Lapsettomuus ahdistaa! IVF-hoito & munasolujen punktio →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Lapsettomuus ahdistaa!

maalis 22, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin toisesta inseminaatiostamme ja siitä, kuinka joudumme siirtymään IVF-jonoon, mikäli se ei tuota tulosta. Lapsettomuus kokonaisuudessaan on alkanut ahdistaa. Pelko tulevaisuudesta ja siitä, että lapsettomuus tulee jatkumaan vielä pitkään, kalvaa sydäntä. Koko sana lapsettomuus on alkanut ärsyttää, harmittaa ja surettaa entistä enemmän. Pelko tulevista rankoista hoidoista on mustana möykkynä mielessä.

Inseminaation tulos

Tällä kertaa en hötkyile testien kanssa, koska tiedän saavani väärän positiivisen vastauksen, jos testaan liian aikaisin. En muutenkaan vain enää jaksa tätä koko touhua. Ahdistaa punktio, mutta olen ottanut asiasta selvää (tietenkin, koska olen suorittaja) ja olen päättänyt, että siitäkin selvitään. Eihän tässä ole mitään vaihtoehtoja. Raskausoireita tulee ja menee sitä mukaa, kun piikitetyn raskaushormonin vaikutukset alkavat rauhoittua hormonin poistuessa verestä. Toiveeni mukaisesti loppukiertoa tuetaan tällä kertaa tupla-annoksella progesteron-hormonia, jotta kuukautiset osaisivat pysyä poissa sen aikaa, että mahdollinen hedelmöittynyt alkio saisi mahdollisuuden edes yrittää kiinnittyä.

Hyvin haalea plussa. Siinä se on testissä. Kaksi viivaa nätisti vieretysten, joskin toinen on hyvin hyvin vaalea. Uskomatonta, voisiko tämä sittenkin olla, että nyt olisi meidän aika? Kyseessä ei voi olla edes Pregnyl-pistoksen jälkimainingin aiheuttama valheellinen positiivinen tulos, koska sen pistämisestä on niin kauan aikaa. Emme kuitenkaan uskalla innostua, vaikka vatsanpohjassa lenteleekin perhosia. Millä sitä jaksaisi odottaa huomisaamuun, että pääsisi uudelleen tekemään testin ja tarkistamaan olisiko viiva vahvistunut? Molempia hymyilyttää, kun painumme pehkuihin. Josko nyt haikara löytäisi tien tänne meidän lakeuksille?

No ei löydä. Sama kaava toistuu taas. Aamun testissä ei näy enää oikeastaan juuri erotettavaa viivaa ja seuraavina päivinä saadaan pelkkää negatiivista. Osaan jo ulkoa tämän kaavan ja en enää jaksaisi käydä sitä läpi. Mitähän ihmettä tässäkin kierrossa taas tapahtui? Ilmeisesti munasolu hedelmöittyi ja jonkun verran kokeili kiinnittyäkin, mutta homma kaatui jossain vaiheessa johonkin. Olisipa kiva tietää, että mihin kaatui, vaikka sehän ei sinänsä ole edes erikoista, että tulisi tällainen erittäin varhainen keskenmeno, jolla on itseasiassa ihan nimikin: biokemiallinen raskaus. Siinä alkio kiinnittyy kohtuun ja muodostaa sen verran istukkasolukkoa, että se saa aikaan positiivisen testin. Homma kuitenkin loppuu ennen kuin alkaakaan ja itseasiassa lukemani tutkimuksen mukaan arvioidaan, että jopa puolet kaikista hedelmöittymisistä päättyy tällaiseen erittäin aikaiseen keskenmenoon. Nyt ei vain tilastot paljoa lohduta.

Olemmeko me ikuisesti lapsettomia?

Tänään on lasten päivä. Tai vauvojen päivä. Mistäkö tiedän? Ei voinut jäädä epäselväksi, jos edes erehtyi avaamaan sosiaalisen median. Kaikkialla vauvoja, raskausuutisia ja ultrakuvia. Paitsi ei minulla. Juuri nyt tuntuu, että olemme ainoita, joilla ei ole kerrottavana positiivisia uutisia. Ainoita, joilla ei ole kuvia kasvaneesta mahasta ja ainoita, joiden elämään ei vaikuta mitenkään se, että onko äitiyspakkauksessa minkälainen sisältö ja kuosit. Ahdistaa kertoa tästä ihmisille, koska en halua mitään lapsettomuusleimaa otsaani. En halua luoda identiteettiä lapsettomana naisena. En halua, että olen se, jonka seurassa ei kerrota raskausuutisia tai höpötellä vauvajuttuja vain siksi, että ihmiset eivät uskalla puhua niistä seurassani. Olen usein sanonut, että se ei ole meiltä pois, että muilla on onnea asiassa. Silti yhtenä iltana silmäni täyttyvät kyynelistä, kun huomaan haalean positiivisen testituloksen vaihtuvan tuttuun negatiiviseen ja saan samaan aikaan tietää, että ystävillemme on tulossa vauva hyvin lyhyeksi jääneen odotuksen jälkeen. Oloni on karsea, koska olen samaan aikaan niin onnellinen heidän puolestaan ja samaan aikaan nielen pettymyksen kyyneleitä siitä, että me olemme ainoita, joille ei sitä vauvaa yrityksestä huolimatta tunnu tulevan. Tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Totuushan on, että meillä on ollut myös huonoa tuuria matkassa ja vaikka minusta tämä tuntuu ikuisuudelta, niin tähän kahteen vuoteen on mahtunut melko vähän onnistuneita kiertoja. Aluksi homma meni metsään täysin väärän ajoituksen vuoksi, sen jälkeen todella raskas hiivatulehduskierre hankaloitti haaveen toteutumista kaikella mahdollisella tavalla. Lopuksi selvisi kuitenkin, että alun alkaenkin epäilemäni luteaalivaihe on liian lyhyt eli vaikka näistä kahdesta edellä mainitusta haasteesta huolimatta olisinkin raskautunut, niin alkiolla ei ole ollut mahdollisuuksia ehtiä kiinnittyä. Kun tämä kaikki selvisi, niin sain kohdunulkoisen raskauden, jossa meni hoitoineen ja karanteeneineen kaikkineen melkein puoli vuotta. Sitten tehtiin parissa kierrossa inseminaatio, jotka eivät tuottaneet tulosta ja todettiin endometrioosi, jonka takia siirryimme IVF-jonoon. Aika on siis hyvin suhteellinen käsitys, jos miettii sitä tästä näkökulmasta. Vuodessa on maksimissaan 12 kertaa mahdollista yrittää raskautua ja vaikka kaikki olisi täysin kunnossa, niin sen todennäköisyys on 25% luokkaa per yrityskierto.

Silti ahdistaa. En ole pariin vuoteen kyennyt saamaan sellaista täyttä innostusta esimerkiksi työhön laatimiani tavoitteita kohtaan, vaikka yleensä olen hyvin motivoitunut. Olen tehnyt töitä puolitehoilla ja se ei ole ollenkaan minun tyylistäni. Minä rakastan saavuttaa tavoitteita ja nähdä vaivaa sen eteen. Juuri nyt mikään niistä ei tunnu samalta kuin aiemmin. Aiemmin mietin, että ei haittaa, jos en panosta täysillä esimerkiksi jonkun kivan palkintomatkan saamiseen. Olisihan se kiva, mutta olen kuitenkin silloin raskaana niin pitkällä, kun esim. USA:n reissu olisi koittanut, etten voi kuitenkaan lähteä ja sitten harmittaa. Miten älyttömän typerä ja naiivi ajatus näin jälkikäteen.

Ei ole helppoa päästä irti unelmastaan joka kuukausi. Saati, kun tiedät, että unelmasi ei tule toteutumaan pitkään aikaan. Vuoden 2020 alussa olimme juuri päässeet tutkimuksiin ja meille oli selkeä suunnitelma, että miten etenisimme hoitojen kanssa. Silloin helmikuussa raskauduin kuitenkin ilman hoitoja ja myöhemmin raskaus todettiin kohdunulkoiseksi. Kolmen kuukauden karenssin takia tiesin, että haaveeni tulla äidiksi vuoden 2020 aikana oli tuhoon tuomittu. Voisimme yrittää uudestaan aikaisintaan kesällä ja kuten olenkin jo kertonut, niin se ei tuottanut tulosta hoidoista huolimatta. IVF-jono on ollut 2-3kk, mutta koronan takia se on vähintään yli puoli vuotta. Se tarkoittaa sitä, että hoidon alkaminen menee älyttömän pitkälle ja unelmamme toteutuminen vuonna 2021 ei olekaan itsestäänselvyys. Ei mene nallekarkit aina tasan.

Nallekarkeista puheenollen tiedostan samaan aikaan olevani myös hyvin onnekas. Minulla on puoliso, jota rakastan koko sydämestäni ja jos edes mahdollista, niin joka päivä vain enemmän. Olen rakastettu ja saan häneltä kaiken tarvitsemani tuen ja hän elää tätä samaa tarinaa kanssani täysillä mukana tukien ja osallistuen. Tämä on meidän yhteinen projektimme ja unelmamme, jonka kivikkoinen tie on ainoastaan tuonut meitä entistä lähemmäs toisiamme, vaikka onkin ollut rankka matka. Olemme aika kivenkova tiimi kahdestaan. Silti soisin meille jo valoa tunnelin päähän tässä asiassa. Haluaisin sukeltaa siihen paljon puhuttuun vauvakuplaan, jossa voin miettiä, että ostetaanko trip trappia vai tyydytäänkö halvempaan syöttötuoliin. Punnita, että lähtisikö jonottamaan Metsolan pop-up liikkeeseen kaikkien muiden tulevien äitien kanssa alennustuotteita ja bongailla kirppareilta laadukkaita vaatelöytöjä tulevalle pienokaiselle. Haluan pahoinvointia, liitoskipuja, selkäkipuja, väsymystä ja kaikkea muutakin. Jos vain saan samalla sukeltaa tuohon kuplaan.

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Inseminaatio 2/2 IVF-hoito - Kovat keinot käyttöön! →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Inseminaatio 2/2

maalis 15, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä!
Sain viime kerralla ultrassa tiedon 100% varmasta keskivaikeasta endometrioosista. Muutama päivä meni sulattelussa. Olihan se endometrioosin epäilys tiedossa, mutta on ihan eri asia, kun sanotaan, että diagnoosi on varma ja, että inseminaatio on hyödytöntä tehdä. Mieheni on kyllä maailman kultaisin tsemppari, vaikka tottakai häntäkin asia stressaa ja harmittaa. Hän on kuitenkin täysin varma, että me onnistumme. Nyt tai myöhemmin! No ei auta, kun pää pystyyn ja uusia piikkejä hakemaan, koska inseminaatiokierto on vielä kesken. Piikitystä jatketaan viitisen päivää, jonka jälkeen suuntaan uuteen ultraan. Vasemmalle puolelle on saatu pientä kasvua, mutta ei lähellekään sitä mitä inseminaatio ja ovuloituminen vaatisi. Suurin follikkeli on tällä hetkellä 12mm. Sen pitäisi olla parinkymmenen millin hujakoilla, jotta olisi oikeassa ajankohdassa. Ei muuta kuin takaisin kotiin ja lisää piikkejä. Isommalla annoksella. Inseminaatio saa vielä yhden mahdollisuuden ennen siirtymistä syvään päätyyn.

Apteekki on tullut tutuksi tämän rumban aikana. Vaihteen vuoksi olen hakemassa sieltä uutta tavaraa pistettäväksi. Tämän yhden inseminaatiokierron hinnaksi muodostui useampia satoja euroja, koska yksi Gonal-F piikki kustantaa 70,31€ kela-korvauksen jälkeen. Niitä meni tähän kiertoon kaksi eli 140,62€. Lisäksi yksi bemfola-piikki tarvittiin myös, joka kustansi 17,85€. Irrotuspiikki pregnyl veloitti rahapussista 8,07€ ja pari pakettia Lugesteronia tekivät 40,42€. Lääkkeiden kustannukset nousivat siten 206,96 euroon. Päälle tulee poliklinikkamaksut kertaa neljä eli noin 170€. Yhteissumaltaan tämä inseminaatiokokeilu kustansi julkisella puolella 376,96€ sekä tietenkin aimokasan ovulaatiotestejä. Keksisin tuolle rahalle muutamia muitakin käyttökohteita, mutta täytyy olla onnellinen, että olemme päässeet hyvään hoitoon julkiselle puolelle. Yksityisellä puolella tuohon saisi varmaan lisätä ainakin ykkösen eteen.

Piikitys alkaa sujua jo melkoisen mallikkaasti. Enää ei juurikaan hikipisaroita kohoa otsalle, kun kaivan uuden piikin kynään ja valmistaudun tuikkaamaan sen vatsanahkaani. Mieheni sen sijaan puristaa pöydän reunaa rystyset valkoisina. Häntä ahdistaa kaikki piikit ja neulat, varsinkin, jos ne ovat tarkoitettu vaimoon laitettavaksi. Itseäni vieläkin naurattaa ajatus, että joidenkin pariskuntien miehet hoitavat piikitykset. Meidän tapauksessamme taitaa olla parempi pitäytyä tässä totutussa työnjaossa!

Ohjeena oli, että pistän perjantaihin saakka ja lauantaina laitan irrotuspiikin, JOS ovulaatiotesti ei sitä ennen ole näyttänyt positiivista. Toisin sanoen, jos ovulaatio tapahtuu liian aikaisin, on tämä kierto mennyttä, koska kunnallisella puolella lauantaina ja sunnuntaina ei tapahdu yhtikäs mitään. Eli mikäli kehoni päättää olla turhan tehokas tässä kierrossa, on koko satojen eurojen ja miljoonien toiveiden kierto sillä selvä. Taas. Oikeasti, miten voi olla edes mahdollista, että vuonna 2020 kunnallisilla lapsettomuuspoleilla ei tehdä mitään viikonloppuisin, kesällä tai joulun aikoihin? Missään biologian kirjassa ei käsittääkseni olla kerrottu, että naisen elimistö jotenkin tunnistaisi viikonpäivät ja osaisi ajoittaa toimintansa oikeaan, lääkäreille ja hoitajille sopivaan arkipäivään. Mieluiten keskelle viikkoa, koska maanantaisin on ruuhkaa ja loppuviikosta on vaarana lähestyvä viikonloppu. Mitä ajan ja rahan tuhlausta kertakaikkiaan!

Ovulaation metsästys

Ovulaatiotestit ovat kyllä oikeita pirulaisia. Ovulaatiotesti merkitsee positiivista silloin, kun viivat ovat yhtä tummia tai testiviiva on tummempi kuin kontrolliviiva. Minulla jostain syystä piirtyy pitkin kiertoa todella tummiakin testiviivoja tikkuihin ja ne ovat hyvin hämmentäviä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olemme mieheni kanssa tihrustaneet tikkuja ties missäkin valossa ja yrittäneet päätellä lääkkeiden ajoittamisen takia, että onkohan tämä nyt plussa vai miinus. Esimerkiksi ovulaation jälkeen tarkoitetun Lugesteron-lääkkeen liian aikainen aloittaminen estää raskautumisen, koska se muuttaa kohdun limaa sellaiseksi, että siittiöt eivät pääse siitä läpi etenemään kohtuun. Kyseessä on siis progesteron-hormoni, jota keho itsekin tuottaa ovulaation jälkeen. Inseminaatio vaatii tarkan ajoittamisen sekä nämä tukilääkkeet, joten on tärkeää löytää ovulaation ajankohta.

Lyhyt biologian oppimäärä: Munarakkulan ollessa kypsä, se puhkeaa ja ovulaatio tapahtuu. Munarakkulan paikalle kehittyy keltarauhanen, joka tuottaa parisen viikkoa progesteronia. Sen virka on kypsyttää kohdun limakalvoa raskautta varten ja myöhemmin istukka alkaa itse tuottamaan progesteron-hormonia. Yleensä hoitokierroissa käytetään tukena tuota progesteron-hormonia auttamaan limakalvon kehitystä ja tukemaan mahdollisesti hedelmöittyneen alkion kiinnittymistä. Varsinkin omassa tilanteessani tuo on meille ehdottoman tärkeä, koska yksi suurimpia ongelmia meidän raskautumisessa on jo aiemmin kertomani lyhyt luteaalivaihe (vaihe ovulaation jälkeen ennen uusia kuukautisia), jota tämän hormonin tuella pyritään pidentämään.

Kuvassa peräkkäisten päivien testejä, joista ultran mukaan mikään ei ole positiivinen eikä ovulaatio ole edes lähellä. Itse oppimani tiedon mukaan monirakkulaiset munasarjat tai endometrioosi saattavat sotkea hormonitoimintaa niin, että testien mittaama LH-hormoni menee mihin sattuu koko kierron ajan. Tai ainakin testien viivat vaalenevat ja tummenevat useasti edes takaisin. Eli eihän näihin voi mitenkään luottaa.

Ovulaatio on täällä vai onko?

Lauantaina mieheni on töissä ja aamulla ovulaatiotestiin tulee melko vahvat viivat. Ei voi olla totta. Soitan miehelleni, että tuo tullessaan samantien toisen merkkisiä testejä ja kokeillaan niilläkin! Siinä meneekin lauantai rattoisasti, kun lutraa tikkua toisensa perään mukissa ja toivoo, että viivat eivät vahvistu. Toinen merkki antaa selkeän negatiivisen ja toisesta ei ota selkoa. On tämäkin! Testit ovat aiemminkin antaneet välillä mitä sattuu tuloksia, joten päätämme luottaa negatiiviseen tulokseen ja edetä lääkärin ohjeen mukaisesti seuraavaan vaiheeseen.

Irrotuspiikki on jännittävä! Siinä on mielestäni ihan kamalan kokoinen ruisku ja neulat! Pahinta on, kun sitä pitää itse sekoitella kahdesta pullosta ja sitten vielä vaihtaa neulaa ja tuikata ruisku mahaan. Sekin onnistuu tällä kierrolla ja paljon tottuneemmin kuin viimeksi. Miestä kyllä hiukan huimaa!

5000 yksikköä raskaushormonia pruutattuna kehoon saa aikaan mitä erilaisempia oireita! Mieliala vaihtelee, rinnat pingottuvat ja ovat kipeät, väsyttää ja mitä vielä. Tiedän täydellisesti, että nämä kaikki kuvaavat juuri niitä oireita, joiden mukaan googlesta voi selvittää olevansa raskaana. Kokeile vaikkapa googlettaa suonenveto ja alkuraskaus. Ihan takuuvarma raskausoire. Näiden vuosien varrella olen kyllä kokeillut kaiken, lukenut jokaisen blogin ja kuunnellut kaikki aiheesta kertovat podcastit. Usko pois. Kaikki oireet ovat googlen mukaan raskausoireita.

mmeInseminaatiopäivä

Odotan naistenpolin odotustilassa hyvin kärsimättömänä. Minusta tuntuu, että se en ole minä, joka istun siellä. Katson ihmisiä ympärilläni ja mietin, että on todella erikoista, että minä siellä ihan oikeasti olen. Odottaen vuoroani lapsentekoon. Kirjaimellisesti. Toiveet ovat katossa ja pelko kurkussa. Jos tämä ei onnistu, niin tiedän enemmän kuin erittäin hyvin mikä on seuraava askel. Punktio. IVF-hoito. Koeputkihedelmöitys. Kuulostaa ihan kamalan pelottavilta asioilta kaikki. Saati se ajatus, että mitä, jos emme onnistu ikinä? Muutamille ystävilleni olen kertonut näistä hoidoista ja tilanteestamme. Monelta heiltä on tullut ilmoille kysymys, että oletteko miettineet muita vaihtoehtoja, jos hoidot eivät onnistu? Oletteko miettineet adoptiota? En ymmärrä kysymystä. Emme ole siinä pisteessä, että olisimme miettineet asiaa. Emme ole luovuttamassa. Emme valmistautumassa luovuttamaan. Asia ei kerta kaikkiaan ole mitenkään ajankohtainen. Meidän suurin toiveemme ikinä on saada lapsi meidän omista soluistamme luotuna. Mikäli se ei onnistu mitenkään eikä millään keinolla, niin sitten me olemme valmiita keskustelemaan muista vaihtoehdoista. Emme kuitenkaan vielä, kiitos kysymästä.

Kaikki nämä ja miljoona muuta ajatusta pyörivät mielessäni, kun minut kutsutaan sisään huoneeseen. Menen eri huoneeseen kuin yleensä ja samalla huomaan, että tärkeät solut tulevat tuikkaamaan minuun joku ihan muu kuin oma lääkärimme. Hän esittäytyy gynekologiksi ja minä menen riisumaan vaatteita hoitohuoneen WC:hen. Kuulen oven takaa, kun gynekologi kysyy huoneessa olevalta kätilöltä, että mitenkä katetri yleensä laitetaan ja kuuluuko solut puristaa katetrista kohtuun nopeasti vai hitaasti. Here we go again! Oikeasti, meidän ainut toivomme on tässä kierrossa ja tiedostan, että minua hoitava ihminen ei ole ilmeisesti koskaan ennen tehnyt tätä toimitusta. GREAT!

Ei muuta kuin hoitopöydälle ja ultraukseen. Gynekologi kertoo vasemmalla olevan 2cm follikkelin ja minä kerron hänelle, että se ei ole follikkeli vaan endometriooma. ”No niimpä onkin” kuuluu hänen suustaan, kun hän on aikansa väännellyt ultra-anturia haarovälissäni. Kypsää ovuloitumassa olevaa follikkelia ei löydy mistään. Limakalvo on melkein sentin ja hiukan löytyy nestettä, joka viittaa siihen, että ovulaatio olisi juuri tapahtunut. Inseminaatio päätetään viedä loppuun ja tarkkaan varjeltu laatikko kaivetaan esiin. Minulta tentataan vielä miehen henkilötunnus, että se varmasti täsmää tyroksiarasiassa täydellisessä lämpötilassa odottelevan siittiöputkilon kanssa. Homma kunnossa ja gynekologi kertoo yrittävänsä saada katetrin kohtuun ensin ilman erikoisia apuvälineitä. En muista, että viimeksi olisi tarvittu mitään apuvälineitä, joten minua vähän kauhistuttaa. Pitääkö kaikki tehdä itse? Katetri kuitenkin sujahtaa kohtuun helposti ja gynekologi oli päättänyt ottaa hitaan taktiikan siittiöiden tuikkaamiseen. Hengittelen rauhassa, kun mietin miten pesusta selvinneet vajaa sata miljoonaa siittiötä eli yksi millilitra uivat pitkin munasolua, joka toivottavasti on jossain hollilla odottelemassa eikä homma olisi liian myöhäistä. Homma on valmis nopeasti ja kivuttomasti. Ei muuta kuin kotio jännittämään!

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Lapsettomuushoidot jatkuvat! Lapsettomuus ahdistaa! →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Lapsettomuushoidot jatkuvat!

maalis 8, 2021

Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä!

Menkat ovat taas täällä. Soitan klinikalle ja siellä on palattu töihin. JES! Hommaa voidaan edistää ja lapsettomuushoidot saavat virallisesti alkaa! Saan apua ovulaation aikaistamiseen. Alan pistää Gonal F-piikkejä vastanahkaani joka ilta kierron viidennestä päivästä alkaen. Kyllä jännittää! Minulla on hirveä piikkikammo, mutta nyt ei kiinnosta. Kiinnosta vain se, että lapsettomuushoidot edistyvät ja voin tehdä jotain asian eteen. Mieheni istuu tukenani ja häntä pyörryttää, kun osoitan piikin kohti vatsaani. Katson itsekin pois samalla, kun tuikkaan piikin niin syvälle, kun sen saa. Lasken mielessäni kymmeneen ja vedän neulan pois. Selvisin. Minua naurattaa ajatus, että jotkut pariskunnat hoitavat homman niin, että puoliso pistää piikin. Oma mieheni leikkaisi varmaan jalkansakin irti mieluummin, kun saisi tuikattua piikin minuun.

Ultrapäivä! Viimeinkin! Tosin nyt on meneillään vasta kierronpäivä 11, joten tuskin vielä on mitään tapahtunut. Lääkäri kertaa tietojani: kohdun ulkoinen raskaus, metotreksaattipiikkejä, osastohoito, verikokeita tsiljoona, vyöruusu ja mitä vielä. Check, check ja check, kyllä minusta puhutaan! Ei muuta kuin tutkimuspöydälle. Normaalisti ovulaationi on kp 24 ja nyt lääkäri kertoo molemmilla puolilla olevan yhdet isommat follikkelit. Inseminaatiohoito tehdään huomenna ja irrotuspiikki tänään. Irrotuspiikki tarkoittaa sitä, että kehoon pistetään raskaushormonia, joka irrottaa kypsyneen munasolun tai lähinnä varmistaa sen irtoamisen. Ultrassa nimittäin näytti siltä, että se olisi jo mahdollisesti irronnut tai irtoamassa ihan näillä näppäimillä.

Okei homma on ihan piece of cake. Olen pistänyt piikkejä ennenkin ja selviän tästäkin! Paitsi, että tämä onkin ihan eri juttu. Haen apteekista piikin ja saan kaksi ampullia. Toisessa on liuotinta ja toisessa jauhetta. Saan ison piikin, joilla ensin sekoitan aineet keskenään. Sen jälkeen vedän valmiin liuoksen ruiskuun ja vaihdan siihen hieman pienemmän neulan. Ihan kammottava ajatus, että pistäisin itseeni tällaisen ruiskun mahaan. Edellisen piikit ovat olleet valmiissa ”kynässä” ja ne ovat olleet huomattavasti kivuttomampia ja vähemmän ahdistavia. Silmät kiinni, neula mahaan ja aineet sisään. I made it!

Aamulla on inseminaatio ja se menee hyvin. Olipahan jännä toimitus! Follikkelit olivat kasvaneet ja limakalvokin oli juuri passelin paksuinen. Aiemmin se on ollut näihin aikoihin aivan seitin ohut. Seuraavana päivänä tapaan ystäviäni työkokouksen merkeissä ja vatsassani on perhosia. Mitä kehossani tapahtuu vai tapahtuuko mitään? Uivatko siellä kenties juuri nyt siimahännät kohti kypsynyttä munasolua? Hymyilyttää, mutta koska kukaan ei kysy mitään, niin en kerro mitään. Koko kotimatkan kuuntelen podcasteja lapsettomuushoidoista, raskaudesta ja vaikka sun mistä.

Testata piti kahden viikon päästä inseminaatiosta. Arvatkaa vaan, että maltoinko odottaa sinne asti? Aloitin testaamaan aivan liian aikaisin ja tässä kohtaa tapahtuu suorittajaminälle suotu oppi kantapään kautta nro 472947. Testi nimittäin näyttää plussaa! Haalea, mutta aivan selkeä viiva. Voi että. Olemmeko me todella onnistuttu tässä? Pääsisimmekö me loppujen lopuksi näin helpolla? Kyllä se viiva on. On testissä viiva. Molemmat olemme sitä mieltä.

Viiva on haalea, mutta ei se haittaa, kun päiviä on vasta niin vähän alla. Viiva kuin viiva klinikallakin on aiemmin sanottu. Lataan yhden raskausapplikaation tarkistaakseni, että mikä on tarkka päivä. Riippuen kuinka perehtynyt olet raskausjuttuihin, niin saatatkin tietää, että raskausviikot lähdetään laskemaan edellisten kuukautisten ensimmäisestä vuotopäivästä. Se on hämäävää, koska eihän raskaus silloin vielä ole alkanut, kun edellinen limakalvo vuotaa ulos, mutta näin laskukaava menee. Koska en ole niitä aiemmin laskenut, niin sovellus näytti kätevästi, että mitä päivää elellään. Intuitio kuitenkin sanoi, että onkohan tämä totta nyt kuitenkaan. Alan googlettaa, että eihän käyttämälläni tukilääkkeellä ole vaikutusta tulokseen? No ei ole. Se aiheuttaa kyllä kaikkia raskausoireita, mutta ei vaikuta HCG-hormonin määrään kehossa. ”Mutta hei. Mites se irrotuspiikki? Sehän on raskaushormonia täynnä, kauanko se vaikuttaa?” herää mieleeni kysymys. Ja samalla tajuan vastauksenkin. Pregnyl-piikki eli irrotuspiikki on raskaushormonia ja se vaikuttaa verenkierrossa 10 päivää. Positiivinen tulos johtuu siis siitä. Viiva haalistuu samaa tahtia, kun piikitetty hormoni katoaa verestä. Ei voi mitään.

”Mutta eihän se niin mene, etteikö se jotenkin menis”, kuten hyvä ystäväni aina tapaa sanoa! Ei muuta kuin uuteen kiertoon. En viitsi laskea, että monesko kierto tämä on. On mikä on ja tulos tulee, kun on tullakseen. Olen aiemminkin sanonut tämän, mutta nyt viimeistään huomaan, että ihan kaikki ympärilläni on raskaana. Olemme siinä iässä, että käytännössä suurin osa ystävistämme ovat suunnittelemassa perheen perustamista ja siinä onnistuen postaavat aiheesta iloisen postauksen someen. Tykkään kaikista ja kommentoin niihin samalla haaveillen, että miltäköhän se sitten tuntuu, kun saan itse laittaa tuon kauan odottamani postauksen?

Tuomiopäivä

Diagnoosi. Epätoivo. IVF-hoito. Endometrioosi. Siinä se sanat, jotka muistan toisen hoitokierron ensimmäiseltä ultra-käynniltä. Tuttu lääkäri vilkaisee nopeasti aikaisempia kirjoituksiaan ja ei muuta kun ketarat ojoon ja tutkimuspöydälle. Viime kierrossa nähdyssä 20mm ”follikkelissa” oli vähän sameaa reunoilla ja silloin lääkäri mietti sen mahdollisesti jo ovuloituneen. No nyt tuo samainen kaveri piti pesäänsä edelleen allekirjoittaneen munasarjassa. Lääkärin sanoja lainatakseni: ”Ihan selvä endometriooma, sulla on satavarmasti endometrioosi. Voidaan keskeyttää hoito, ei mitään järkeä jatkaa. Nyt siirrytään suoraan koeputkihoitoihin”. Olen tutkinut asioita niin paljon, että tiedän mitä nuo sanat tarkoittavat ja se tuntui kyllä erittäin kylmältä suihkulta vasten kasvoja. Siinä tutkimuspöydällä nieleskelen kyyneleitä miettien, että lukemani mukaan endometrioosi vaikeuttaa hurjan monella tavalla raskautumista ja vaikeassa tapauksessa luonnollisen raskautumisen todennäköisyys on muutaman prosenttiyksikön luokkaa. Tiedän myös, että koeputkihedelmöityksessä joudutaan munasoluja keräämään punktiolla eli isolla ja pitkällä ontolla neulalla alateitse menemällä emättimen seinämän läpi suoraan munasarjaan, josta ne imaistaan talteen. Ajatuskin siitä saa ahdistumaan ja tuskanhien virtaamaan selkää pitkin. Siinä minä sitten makaan yrittäen ymmärtää, että mitä juuri äsken tapahtui. Lääkäri totesi käynnissä olevan hoidon turhaksi, vaikka olen pistänyt jo päivätolkulla. Sain juuri kuulla, että minulla on parantumaton, keskivaikeassa tilassa oleva sairaus, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Minä joudun punktioon ja rukoilen, että ne kolme kertaa riittävät siihen, että meistä tulee perhe. Kela avustaa kolme kierrosta IVF-hoitoja (joissa itse tietenkin omavastuut kustannetaan lääkkeistä ja lääkärikäynneistä) ja sitten se on ”no can do”. Elämä on epäreilua.

Nielaisen kyyneleeni ja yritän vain selviytyä autoon saakka. Sitä ennen tenttaan lääkärin läpi kaikesta hänen kertomastaan. Mitä se, mitä hän juuri äsken sanoi, tulee tarkoittamaan minulle ja meille ja meidän haaveillemme? Kysyn, että emmekö voisi käydä tätä kiertoa nyt kuitenkin loppuun saakka läpi, kun olen jo maksanut 100€ tuosta piikistä ja reippaat 40€ jokaisesta tutkimuksesta, joten olisiko se nyt haitaksi, jos itse hoitokin tehtäisiin loppuun? Lääkäri on samaa mieltä ja päätämme, että tämä kierto vedetään loppuun ja sen jälkeen ilmoittaudutaan IVF-jonoon. Jono oli ennen koronaa muutaman kuukauden ja nyt koronan myllätessä ainakin puoli vuotta. Mainiota. Meille ei tule hartaasti toivomaamme lasta myöskään ensi vuonna. Autoon päästyäni muserrun. Miksi meille käy näin?

Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Rakkaudella,
Jaana

← Kohdunulkoinen raskaus & uusi alku Inseminaatio 2/2 →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Kohdunulkoinen raskaus & uusi alku

maalis 1, 2021

Tämä teksti on jatkumoa edelliseen kirjoitukseeni, kun jouduin sairaalaan kohdunulkoisen raskauden takia. Jos et vielä ole lukenut sitä, niin se kannattaa lukaista ensin tästä. Teksti päättyi tilanteeseen, jossa jännitetään, että joudunko leikkaukseen vai miten toimitaan. Kohdunulkoinen raskaus oirehtii mm. vatsakivuilla ja vuodolla. Lisäksi voi esiintyä normaaleja raskausoireita. Kohdunulkonen raskaus on aina syytä ottaa vakavasti, sillä se voi olla (hengen-)vaarallinen.

***

Kaiken tämän jälkeen joudun ehkä ”hyvässä tapauksessa” saamaan vielä uuden myrkkypiikin ja karenssi alkaa alusta. Tai huonossa tilanteessa menetän koko munajohtimen, jonka ei pitkässä juoksussa kuitenkaan pitäisi alentaa hedelmällisyyttä. Mikä on pitkä juoksu? Minusta tämä muistuttaa jo aikamoista maratonia eikä nuo sanat lohduta minua yhtään. Olen myös kauhuissani ajatuksesta, että joudun leikkaukseen. Soitan yöllä miehelleni ja juttelemme aamuyön tunteina. Hän tsemppaa minua ja auttaa rauhoittumaan, että saan nukutuksi.

Muutaman tunnin päästä kello on seitsemän aamulla ja hoitaja nappaa huoneen valot päälle. Hän ottaa sen ratkaisevan verikokeen, jonka perusteella päätetään, että mitä tehdään. Onko raskaushormoni kasvanut vai pienentynyt? Miten se hemoglobiini? Onko verenvuoto jatkunut vai rauhoittunut? Leikataanko vai piikitetäänkö? En tiedä mitä tästä kaikesta ajatella. En saa poistua huoneesta edes käytävälle, koska korona. Kukaan ei saa tulla minua katsomaan, koska korona. Onneksi olin napannut sen laturin mukaani ja juttelin tuntitolkulla videopuheluita mieheni ja äitini kanssa.

Päivitän sadannetta kertaa Oma kantaa. Tulkaa jo tulokset tai tulen hulluksi. En edes tiedä, että mitä tuloksia toivon. Kyynelehdin minua hoitavalle kätilölle, että en halua leikkaukseen enkä halua piikkiäkään. Hän on ihanan ymmärtäväinen ja tsemppaa minua. Miten voin TAAS olla täällä osastolla kaikkien raskausvatsojen keskellä miettimässä, että miten tästä selvitään vähimmällä ja ennen kaikkea hengissä? Tulokset tulivat. HCG alkanut uudelleen laskemaan ja hemoglobiini suhteellisen ok, vaikka onkin alhainen. Lääkäri ilmoittaa, että saan syödä aamupalaa, mutta sen jälkeen taas syömättä, jos joudutaan leikkaamaan, mutta nyt odotellaan.

Toinen verikoe otetaan päivällä ja yksi vielä illalla. Hyvät merkit jatkuvat. Saan aterian kerrallaan ja sen jälkeen taas paastotaan ja varaudutaan leikkaukseen. Käteni muistuttavat huumeiden käyttäjää, kun molemmat kyynärtaipeet ovat aivan mustat verikokeista. Minulla on tylsää. Niin tylsää. Ei kerta kaikkiaan mitään tekemistä eikä huoneesta saa poistua. Seuraavan aamun verikokeet näyttävät hyvältä ja minut päästetään varovaisesti kotiin. Komennus käy tulla HETI takaisin, jos yhtään kipeydyn.

Viikottainen seuranta jatkuu ja toivon, että selvittiin säikähdyksellä. Enää meneillään oleva karenssi ei harmita yhtään. Jos vain tällä selvittiin, niin olen onnellinen. Lähetän perheelleni sata hymiötä ja kuvan verikokeista, joissa HCG oli NOLLA. Samalla hyvästelin raskaustestien kaksi punaisena kirkuvaa viivaa, mutta enää se ei niin harmittanut. Ainakin olen hengissä ja minulla on kaikki ruumiinosat tallella.

Uusi alku

Kesäkuussa 2020 koittaa päivä, kun karenssi loppuu! Kierrot ovat aivan sekaisin hedelmöittymisen jälkeen ja minulla ei ole aavistustakaan, että koska voisi olla ovulaatio. Ensimmäinen kierto menikin sen metsästyksessä ja kyllä vain, se tuli edelleen todella myöhään. Uskomatonta, että ensin tapaamani gynekologi käski heittää ovulaatiotesteillä vesilintua. Ymmärrän pointin, että hän tarkoitti niiden aiheuttavan turhaa stressiä ja lisäävän suorituskeskeistä meininkiä. Mutta, jos en olisi ikinä niitä tikuttanut, vaan uskonut sokeasti lukemaani, niin en koskaan olisi tiennyt, että tässä on jotain häikkää.

Toinen yrityskierto ja ovulaatiota ei näy ei kuulu. Olin soittanut klinikalle ja yrittänyt päästä takaisin hoitoihin mukaan, mutta heillä on kesälomat. Ei onnistu siis tässä kierrossa, mutta luomuna saa tietenkin yrittää. Yrittänyttä ei laiteta, mutta ei mennyt putkeen tämäkään kierto. Seuraavaa peliin! Olen onnellinen, että saadaan edes yrittää. Samaan aikaan kaikki ympärillä on raskaana. Olen kertonut tilanteestamme ystävilleni ja he tietävät, että missä mennään ja mitä olemme käyneet viime aikoina läpi. Olisi kiva jutella tästä aiheesta, mutta kukaan ei oikein uskalla ottaa sitä puheeksi ja itse olen maailman huonoin avaamaan omia asioitani edes ystävilleni. Minä tykkään olla kuuntelijan roolissa enemmän kuin kertoa itsestäni. Eikä kukaan uskalla kysyä mitään.

Pahinta koko aikana on varmasti se, kun jää muiden raskausuutisten ja -ilojen ulkopuolelle. Ystäväni oli minusta ollut kovin etäinen jo pitkään ja useasti mietin, että mikä häntä painaa. Kysyn taas hieman kierrellen hänen kuulumisiaan ja viimein hän kakistaa ulos, että hän on raskaana ja heille on tulossa perheenlisäystä. Olen joka solullani onnellinen heidän puolestaan! Ihan jokaisella solulla, miten ihana uutinen! Hän on hyvä ystäväni ja on ollut tukenani koko tässä minun matkassani ja on aivan ihanaa, että pieni nyytti on kasvamassa heidän perheeseen! Selviää, että raskaus on melkein puolessa välissä ja, että hänestä on tuntunut kovin vaikealta kertoa siitä minulle. Eihän se meiltä ole pois! Näissä geimeissä ei jaeta vuoronumeroita eikä heidän onnistumisensa vie meidän onnistumistamme yhtään sen kauemmas. Illalla mietin vielä, että mistä kaikesta jään paitsi, jos minulle ei enää uskalleta puhua? Jään paitsi siitä, kun jännitetään ystävien ensimmäistä ultraa tai tulevan vauvan sukupuolta. Minusta on ollut aivan ihanaa olla mukana ja myötäelää vauvahuumassa, koska se on omakin unelmani! Tuntuu kamalalta, jos ystäväni eivät kerro minulle enää mitään näistä suojellakseen minua. Tiedän, että he ajattelevat minun parastani, mutta minä niin mielelläni haluaisin puhua näistä asioista, käydä läpi näitä kiertoja ja ihmetellä tulevia pienokaisia, joita ystävilleni syntyy.

Kiitos, kun luit! Olisi kiva kuulla ajatuksiasi ja kommentteja, joita kirjoitus herätti sinussa. Voit myös seurata minua instassa!

Rakkaudella,

Jaana

← Kohdunulkoinen raskaus sekoittaa kaiken Lapsettomuushoidot jatkuvat! →

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen uusimmasta kirjoituksesta ja podcast-jaksosta sähköpostiisi!

Kohdunulkoinen raskaus sekoittaa kaiken

helmi 22, 2021

Maaliskuu 2020

Kertomus on jatkumoa edelliseen blogitekstiini. Jos et vielä ole lukenut sitä, niin pääset siihen tästä.

Seuraavalla viikolla HCG:tä seurataan tiuhaan. Arvo jatkaa kasvamistaan hipoen 250 lukemia. Arvo otetaan alkuviikosta ja loppuviikosta. On ihan normaalia, että arvo ensin nousee, mutta seuraavan arvon kuuluisi olla matalampi. Sydän pamppaillen menen seuraavaan verikokeeseen. Verikokeesta lähden tapaamiseen. Odotan tapaamispaikalla ja vastapuolta ei vain näy eikä kuulu. Hän oli unohtanut. Käyn yksin syömässä lounashampurilaisen ja jännittyneesti kurkkaan omakannasta verikokeen tuloksia. JES! Arvo on laskenut 3 pykälää. Riittääköhän se? Ainakin se on laskenut? Eikö se ole jo merkki jostain?

Siinä syödessä olen hyvin mietteliäs, kunnes puhelimeni soi ja hoitaja soittaa sairaalasta. Hoitajan ääni pyytää tulemaan heti takaisin sairaalaan, että minulle voidaan laittaa toinen myrkkypiikki. Arvo on laskenut liian vähän. Kyyneleet virtaavat ihan valtoimenaan ja kuulen itseni sanovan, että en halua sitä piikkiä enkä aio tulla. Hampurilainen jää pöytään ja lähden ravintolasta. Hoitaja pyytää lääkäriä soittamaan minulle ja lääkäri perustelee, että tässä yritämme pelastaa sinun henkeäsi ja estää munatorven repeytymistä, että ei ole vaihtoehtoa. Ei ole vaihtoehtoa. Se on vain mentävä.

Perjantai 13. päivä. Suru on musertava! En oikein edes itsekään tiedä, että mitä surin, mutta itketti ihan kamalasti. Surin sitä, että nyt, kun viimein saatiin onnistuminen ja saimme apua tilanteeseen, niin joudumme yli 3kk tauolle yrittämisestä. Se tarkoitti, että kun seuraavaksi voi haaveilla edes yrittämisestä, eletään heinäkuuta. Surin sitä, että haaveeni olla äiti vuonna 2020 ei voi toteutua. Surin sitä, että halusin olla raskaana siskoni häissä elokuussa. Surin sitä, että ne kaksi viivaa siinä testissä ovat muisto vain. Soitin miehelleni töihin ja itkin suoraa huutoa koko matkan, kun ajoin sairaalaan. On siinä varmasti ollut näky, kun ajelen Opelilla kaksi kättä ratissa kohti terveyskeskusta ja itken kuin palosireeni. Mieheni sydän on murtunut. Ei välttämättä edes niin paljon ikävistä uutisista, vaan siitä, että hän kuulee vaimonsa lohduttoman itkun puhelimessa eikä pysty auttamaan.

Pääsen sairaalan pihaan ja kerään itseni. Mieheni lähtee samantien tulemaan töistä kohti sairaalaa. Siellä sitä sitten odotellaan synnytysosastolla, että myrkkypiikki valmistuu. Vaadin, että minulta otetaan vielä verran HCG-arvo samalla, kun minulta otetaan suojaverikokeet. Suojaverikokeilla katsotaan, että kaikki arvot ovat kunnossa, jotta minulle uskalletaan tuikata myrkyt kankkuun. Aivan ihana kätilö tulee ja vannoo, että HCG katsotaan ensin. Hän istuu viereeni ja kysyy haluaisinko tavata psykologia. Sanoin, että pärjään kyllä ja, että oma psykologini on jo matkalla tänne. Hän oli niin kultainen ja antoi minulle todella paljon voimaa, tukea ja tsemppiä.

Sitten odotellaan. Verikokeiden tuloksien kanssa menee yli kaksi tuntia. Siellä istutaan pala kurkussa katsellen, kun ihmisiä menee vatsat pystyssä huoneisiin ja osa lykkää pieniä nyyttejä sairaalasängyillä pitkin käytäviä. Elämä tuntuu niin kovin epäreilulta. Aviomieheni on saapunut paikalle ja yhdessä me tästäkin selvitään. HCG ei ollut laskenut eikä vaihtoehtoja ole. Ystävällinen kätilö pistää myrkkypiikin minuun ja odottelemme mieheni kanssa vielä tunnin huoneessa tarkkailussa. Aivan ihana kätilö tulee vielä toivottamaan tsempit ja lupaa, että näemme vielä täällä eri merkeissä. Sekä minua että kätilöä itkettää.

Koronaa ja karenssia

Kolmen kuukauden karenssi. Kolme kuukautta on yhdeksänkymmentä päivää. Se on pitkä aika. Silloin on jo kesä. Hassun hauska sattuma oli vielä, että toinen piikki pistettiin 13. päivä perjantaina. En ole taikauskoinen, mutta harvinaisen paska päivä oli tuo kyllä. Samaan aikaan alkaa korona jyllätä myös Suomessa. Tuli ainakin muuta ajateltavaa eikä ”baby-projektia” tarvitse miettiä moneen kuukauteen. Keskitymme töihin ja arjesta selviytymiseen jatkuvasti muuttuvien ohjeistuksien valossa. Ei ole ihan helppo rasti kahdelle yrittäjälle pitää pakka kasassa, kun rajoituksia tulee ja ihmiset jäävät kotiin. Siinä oli suorittajalle vähän suoritettavaa.

Toinen piikki teki tehtävänsä ja arvot alkoivat laskea. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Joka viikko ravasin verikokeissa. Alkuunsa kaksi kertaa viikossa ja sitten kerran viikossa. Homma meni oikeaan suuntaan, onneksi. Olin googlettanut kaiken tiedon kohdun ulkopuolisesta raskaudesta. 76%:lla ensimmäinen piikki tehoaa hoitona, mutta sitten on tämä vähemmistö, jolle tarvitaan useampi annos. Kas kummaa, että minä kuuluin tässäkin tapauksessa vähemmistöön. Luojan kiitos arvot alkoivat kuitenkin laskea, eikä kolmatta piikkiä tarvittu.

Kaikki on tilanteeseen nähden hyvin, kunnes ei enää ole. Olen tallilla ja meillä on ajatuksena irtohypyttää hevosia. Se tarkoittaa sitä, että rakennamme maneesiin sellaisen kujan hevosille, jonka keskellä on esteitä. Hevoset laukkaavat kujaan irti ja hyppäävät esteet itsenäisesti. Se on hevosille kivaa vaihtelua normaaliin arkeen! Olen rakentamassa kujaa muiden kanssa ja nostan puomin syliini. Mahassa vihlaisee ikävästi. Nostan puomin paikoilleen ja mietin, että toivottavasti kipu menee heti ohi. Olen puolet elämästäni kärsinyt suolisto-ongelmista, mutta ne ovat kyllä pysyneet poissa varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Silti vatsakipu ei säikäytä, koska olen jossain elämäni aikana niihin niin tottunut. Olen myös kärsinyt kohta 20 vuotta järkyttävistä kuukautiskivuista, joten eiköhän tämäkin tästä. ”On kyllä yllättävän kova kipu” mietin. Siinä sitten hammasta purren hypytetään ensimmäinen hevonen ja lähden hakemaan tallilta Onnia enkä tietenkään sano kenellekkään mitään kivuista.

On se jännä, että ei meinaa kipu millään helpottaa. Laitan Onnin kuntoon ja lähden taluttamaan kohti maneesia. Kävely on vaikeaa ja hengittäminenkin inhottavaa. Suoliston aiheuttama kipu voi olla joskus ihan todella kovaakin, joten edelleen ajattelen, että se menee kohta ohi ja alan lämmitellä Onnia. Jossain vaiheessa hypytystä pyydän, että joku muu veisi Onnia hypytyskujaan ja kerron, että mahani tuli kipeäksi ja kävely tuntuu tuskaiselta. Saan tietenkin heti apua ja ihana talliporukka tarjoutuu vielä jäähdyttelemään Onnin, mutta sanon selviytyväni kyllä itsekin. Hammasta purren talutan hevoseni karsinaan ja menen hetkeksi istumaan. Ajattelin, että josko istuminen ja hengittäminen helpottaisi. Istun kymmenen minuuttia. Ei auta. Istun 20min. Ei auta. Istun puoli tuntia ja edelleen sattuu. Lähden hoitamaan Onnin loppuun, että pääsen kotiin. Hitaasti ja varmasti teen hoitotoimenpiteet ja pesen vielä hevosen jalat, koska maneesin pohja oli juuri suolattu. Mielessäni ei edes käy lääkärin sanat: ”Jos kipeydyt, niin tule heti sairaalaan”. Arvothan oli jo laskenut hurjasti ja homma oli taputeltu. Vai oliko?

Tallilla ollessa olin ilmoittanut miehelleni olevani kipeä. Hän käskee minun mennä heti suorinta tietä sairaalaan varsinkin, kun ei ole itse kotona. Kerron, että kyseessä on suolistoni, että ajelen kotiin, syön ja otan särkylääkkeen. Kyllä se siitä. Kotiin päästyäni otan tonnisen panadolin ja 600mg buranan. Sen verta ikävältä tuntuu. Mikä euforia, kun kipu vähän helpottaa. Minähän sanoin, että kyllä se tästä ja painelen suihkuun. Sielläkin vähän vatsassa tuntuu, mutta ei niin pahasti. Olin laittanut muista syistä ystäväni kanssa viestiä ja samalla sanonut, että vatsani on kipeä. Hän tiesi tilanteestani ja kohdunulkoisesta raskaudestani ja komensi menemään samantien lääkäriin, jos kipu ei pian mene kokonaan ohi. Lupasin mennä, kunhan olen kokeillut syödä. Olin varman, että syöminen auttaa. Pyysin miestäni tuomaan meille pitsat, kun tulee töistä ja olin yökkäreillä häntä vastassa, kun hän kotiutui joskus hieman ennen yhtätoista illalla.

Tuumasin miehelleni, että vatsaa kivistää, mutta se johtuu siitä, että en ole syönyt mitään ja aloin syödä pitsaa. Ei oikein maistunut kuitenkaan, vaikka samaan aikaan oli kamala nälkä. Siinä hetken pyöriessäni lopulta myönsin miehelleni, että kai se on pakko lähteä sairaalaan, kun mahakipu on taas tullut takaisin. Ei muuta kuin vaatteet vaihtoon ja auton nokka kohti sairaalaa. En tiedä miksi, mutta jostain syystä nappasin puhelimen laturin mukaan.

Sairaalaan päästyämme selitin tilanteeni päivystyksen vastaanottajalle ja hän ohjeisti minut verikokeisiin. Mieheni komennettiin lähtemään kotiin, koska korona. Ei saa olla ylimääräisiä henkilöitä sairaalassa. Lupasin tulla taksilla, jos menee myöhään! Minulle tehtiin kaikki tutkimukset ja vähän päälle. Kaikki arvot katsottiin ja valkosolut olivat koholla sekä se pirun HCG oli lähtenyt kipuamaan taas ylös. Ei voi olla totta! Mahaan sattui ihan huolella ja edellisistä särkylääkkeistä oli kuusi tuntia aikaa. Lääkäri kysyi, että haluaisinko kivunlievitystä ja vastasin myöntävästi. Hän lupasi, että hoitaja tuo pian ja odotellaan vielä joitain tuloksia.

Hoitaja tulee huoneeseen kärryn kanssa ja sanoo, että tiputetaan sinulle lääkettä. Nousen sängylle istumaan ja katson häntä hyvin kysyvästi: ”Miten niin tiputetaan?”. Hoitaja hymähtää ja kertoo, että hänellä on todella tehokas kipulääke, joka toimii loistavasti erilaisissa vatsan alueen ongelmissa ja, että se tiputetaan suoneen. Kaikki kipu kaikkoaa, kun adrealiini alkaa virrata kehossani ja kuulen itseni sanovan, että ei varmasti tiputeta. Haluan panadolin ja se riittää. ”Enkä edes ole kovin kipeä” tuumaan hoitajalle. Kerroin, että minulla on kammo tipan laittamisesta ja sitä ei siksi nyt laiteta. Kun aikoinaan jouduin umpisuolileikkaukseen, niin silloinen hoitaja pisti kolme kertaa suonesta läpi yrittäessään laittaa tippaa ja en enää ikinä halua sitä. Hoitaja kertoo olevansa hyvä tipan laittaja ja kysyy, että milloin tämä kokemukseni on tapahtunut? ”Olessani 16-vuotias” vastaan. Hoitajaa hymyilyttää, kun hän kysyy, että minkä ikäinen olitkaan nyt? ”Kohta kolmekymmentä” ja samalla itseänikin naurattaa, vaikka olenkin kauhusta kankea. Hän suostuttelee minut ottamaan tipan ja kertoo, että saattaa olla, että pelkkä panadoli ei nyt auttaisi. Tippa laitettiin ja selvisin hengissä. Tuntui saman verran kuin verikokeen ottaminen. Uskomaton suoritus, tuo hoitaja ansaitsisi mitalin!

Yleislääkäri ei tiedä, että mikä minua vaivaa. Muutaman tunnin makoilun jälkeen minua kärrätään pyörätuolilla naistenpolille tutkimukseen. Kello kolme yöllä lääkäri tekee minulle sisätutkimuksen ja ultraa munasarjoja. Nestettä vatsaontelossa. Sisäinen verenvuoto. Munatorvessa iso pullistuma, jossa ei kuitenkaan enää näy alkiota. Toistaiseksi munatorvi ei ole revennyt, mutta ei hyvältäkään näytä. Toisen munasarjan kystakin on tuplannut kokonsa. Sisäinen verenvuoto, anteeksi mitä? Vatsassa on verta, mutta ei ihan hirveästi. Ei tarvitse leikata heti, mutta ei saa mennä kotiin eikä saa syödä mitään. Ollaan leikkausvalmiudessa ja leikataan yöllä, jos tarve. Hemoglobiini on alhaalla, mutta ei hälyyttävästi. Jos yöllä ei tarvitse tehdä mitään, niin päätetään aamulla, että leikataanko toinen munajohdin pois vai laitetaanko kolmas myrkkypiikki. Olen musertunut.

Kiitos, kun luit tarinaani. Se jatkuu taas seuraavassa postauksessa!
Jaana

Lapsettomuustutkimukset

helmi 15, 2021

Kirjoittelin meidän lapsettomuusmatkan alusta edellisessä postauksessa. Jos et ole vielä lukenut sitä, niin pääset siihen tästä. Nyt tutkitaan. On marraskuu 2019 ja aika käynnistää lapsettomuustutkimukset. Onko tässä ”projektissa” jotain mätää ja jos on, niin missä? Sanana ”lapsettomuustutkimukset” kuulostaa karsealta, mutta eipä meillä tässä ole kauheasti valinnanvaraa. Selviää, että mieheni osalta asiat ovat erinomaisesti. Minulla epäillään endometrioosia, mutta muuten kaikki on kunnossa. Hoitava lääkäri sanoo, että ovulaatioiden ajankohta vaihtelee naisten välillä hurjasti ja ovulaatioiden tikuttaminen on yksi tärkein toimenpide lapsettomuushoitojen aikana. Mahtavaa – Kerrankin joku kuuntelee minun omia fiiliksiä oman kehoni toiminnasta. Selviää, että ovulaationi on varsin myöhäinen ja luteaalivaihe jää todella lyhyeksi (vaihe ennen kuukautisten alkua ovulaation jälkeen). Eli vaikka meillä luomuna tärppäisikin, niin alkio ei voi jäädä pidemmäksi ajaksi asumaan, kun vuoto on ovella saman tien eikä alkio ehdi kiinnittyä. Hiivan takia olen ollut 3kk ilman sokeria, vehnää ja maitoa. Siitä on ollut jonkin verran hyötyä. Lisäksi olen kiltisti syönyt probiootit ja vitamiinit. Päätetään tutkia munatorvien aukiolo ja kokeilla lisätä letrozoleja aikaistamaan ovulaatiota.

Tammikuussa 2020 koittaa aukiolotutkimus, joka oli aika hirveä. Lääkäri ja hoitaja olivat ihania, mutta kyllähän se teki kipeää, vaikka olin ottanut särkylääkkeitä alle ohjeen mukaan. Auki kuitenkin olivat ja homma sitä myöden selvä. Ei muuta kuin letrozolit naamaan ja menoksi. Seuraavalla viikolla ultrattiin, että oliko pillereistä hyötyä. Ei ollut. Ei mitään eroa normaaliin. Normaali ovulaatio tuli taas vasta kierron lopussa. Ohjeina oli heiluttaa ahkerasti peittoa ja ovulaation jälkeen miniannos lugesteron-kapseleita emättimeen vahvistamaan limakalvoa ja pidentämään luteaalivaihetta. Jännä tuo aukiolotutkimus, koska osalle se ei tunnu juuri miltään ja osalla taas on kivuliasta. Kipu aiheutuu lääkärin mukaan siitä, että kohtuun viedään ohut katetri, jonka avulla sinne puhalletaan pieni ”vesi-ilmapallo” ja se aiheuttaa kipua. ”Ilmapallon” laittamisen jälkeen molempiin munatorviin ruiskutetaan ilmaa ja keittosuolaliuosta ja katsotaan ultralla, että meneekö ne munajohtimien läpi. Itse tutkimus oli onneksi nopea ja joka tapauksessa siitä selviää, teki inhottavaa tai ei!

Epäonni jatkuu

Menkat ovat täällä. Ei auttanut letrot eikä luget eikä muukaan. Lääkäri määrää seuraavan kiertoon itse pistettävät Gonal F-piikit. Mahdollisen endometrioosin takia lääkäri ei halua pitkittää hoitoa ja syöttää enempää hormoneja, vaan siirrytään heti syvään päätyyn. Olen lievästi sanottuna kauhuissani ajatuksesta pistää itseäni. Päivää ennen piikkien alkamista minulla on outo olo. Menkat ovat jatkuneet normaalia kauemmin ja päätän tehdä raskaustestin. Mieheni hymähtää tuttuun tapaan, että vain hänen rakas optimistivaimonsa voi tehdä raskaustestin 8pv vuodon jälkeen. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Todella todella hailakka positiivinen – Ilman lisävaloa.

Maaliskuisena aamuna suuntaan verikokeeseen, jossa HCG (=raskaushormoni) on hyvin matala, mutta kohonnut (17). Biokemiallinen raskaus on lääkärin arvaus. Eli munasolu hedelmöittyy, mutta ei kiinnittynyt kunnolla. Ei voida aloittaa pistoshoitoja ja pitää odottaa seuraavaan kiertoon. Seuraavalla viikolla kontrolloidaan HCG. Yllätykseksi se on noussut 117. Sen pitäisi kuitenkin olla jo monta sataa, mikäli kyseessä olisi normaali raskaus. Pelko kohdunulkoisesta raskaudesta nostaa päätään. Mutta sehän on hyvin harvinainen. Googlen mukaan yksi tuhannesta raskaudesta on kohdunulkoinen. Se on (hengen-)vaarallinen, koska silloin hedelmöittynyt munasolu on kiinnittynyt jonnekin muualle kuin kohtuun ja voi esimerkiksi räjäyttää munatorven ja aiheuttaa ison sisäisen verenvuodon. Seuraavan viikon torstaille kontrolli HCG:stä. Katsotaan mitä tapahtuu.

Tiistaina pitäisi lähteä Göteborgiin kokoukseen. Maanantaina ahdistaa. Vatsaa nipistelee. Saan kontrollin jo maanantaille. HCG laskussa (76). Ei viitteitä normaalista raskaudesta ja kohdun ulkoisen ollessa kyseessä senkin pitäisi olla tulossa pois. Käyn yöllä vielä päivystyksessä, koska hartiaa pistää. Se viittaisi verenvuotoon, mutta ei onneksi näy mitään. Pari tuntia unta ja lentokoneeseen. Reissu sujui hyvin ja onneksi kävin yöllä näytillä, koska muuten olisin säikähtänyt jokaista nipistystä. Pientä ongelmaa aiheuttaa nivuseen, pakaraan ja sisäreiteen tullut ihottuma. Sanon miehelleni, että on kyllä kumma, että jalan iho on niin kipeä, että housujen pukeminen sattuu. Suihkussa käynti sattuu. Voiko tämä vieläkin johtua maanantain treeneistä?

Seuraavana päivänä kävelen kuin satavuotias ankka. Miten yksi ihottuma voi aiheuttaa tällaisen? Toinen jalka on jo toipunut treenikivusta eli sekään ei voi olla syynä. Diagnosoin itselleni vyöruusun. ”Ei voi olla totta!” ajattelen. Hiiva, vyöryysu, kohdun ulkoinen raskaus ja mitä vielä? Seuraavan päivän HCG-seurannassa arvo on yllättäen noussut 127. Tämäkin vielä. Aamun gynekologisessa tutkimuksessa raskautta ei löydy. Ei mistään. Ei kohdusta, ei munatorvista, ei munasarjoista ei mistään. Jossain joku kaveri kasvaa, mutta valitettavasti tämä pesä on ihan väärässä paikassa. Koska arvo on uudelleen noussut ei voida ottaa riskiä, että raskaus etenisi.

Lääkäri päätyy hoitamaan asian metotreksaatilla eli stytostaattipiikillä, joka on solumyrkky ja se estää solujen jakautumisen. Sen tarkoitus on sulattaa alkio, missä se ikinä lieneekin. Sen lisäksi vyöruusuni diagnosoidaan vyöruusuksi ja saan siihen lääkkeet. Itku kurkussa poistun mieheni kanssa odottamaan myrkkyinjektion valmistumista ja lähdemme apteekkiin. Nyt itkettää. Aika kovastikin. Vaikka alusta saakka olen tiennyt arvojen viittaavan johonkin muuhun kuin normaaliin, en haluaisi luopua testeissä olevasta kahdesta kirkkaanpuneisena kirkuvasta viivasta. Viimeinkin ne saatiin siihen ja nyt sitten ne viedään pois. Apteekkireissun jälkeen palaan autolle tarkoituksena lähteä sairaalaan saamaan myrkkypiikki kankkuun. Auto ei käynnisty. Akku sökönä. Oikeasti? Miksi meille käy näin?

Taksilla sairaalaan ja stytostaatit takapuoleen. Seurantaa puolituntia ja koska ollaan Etelä-Pohjanmaalla, niin autokin on ehditty tässä välissä korjata ja mieheni hakee minut pois. On aika paska olo. Miksi meille käy näin ja miksi juuri nyt maailma tuntuu niin epäreilulta paikalta? Kroppani toimi sittenkin ilman suurta lääketieteellistä apua ja onnistuimme hedelmöittämään munasolun. ”Tämä on vain erittäin huonoa tuuria” sanoi lääkäri. Miksi meillä on koko ajan huonoa tuuria? Minusta tuntuu kuin kertoisin jonkun toisen tarinaa. En osaa ajatella, että meille käy näin.

Viikon kestävä vyöruusuhoito ällöttää. Oksettaa koko ajan. Töistä ei tule mitään ja tissit ovat pinkeät kuin jalkapallot. Toivon vain, että myrkkypiikki on auttanut eikä sitä tarvitsisi uusia. Yksi piikki aiheuttaa kuukauden tauon yrittämiseen ja 6kk tauon mahdollisiin hoitoihin. Useampi piikki aiheuttaisi jo usean kuukauden tauon yrittämiseen, koska se aiheuttaa muun muassa vakavia epämuodostumia sikiölle. Hiukan vielä pyörii mielessä ajatus, että jos kiinnittyminen olisi tapahtunut oikeaan paikkaan, niin me olisimme nyt onnemme kukkuloilla – vihdoin.

Tähän mennessä opittua:
1. Mene heti sellaiselle lääkärille, joka tietää mitä tekee (Case korvatulehdus/hiiva)

2. Kuuntele omaa kroppaasi, älä luota sokeasti yhden lääkärin sanaan tai kirjoitettuun tietoon siitä, miten asiat yleensä etenevät. Meidän tapauksessamme ovulaatiot ja petipuuhat olivat ihan eri kohdissa kalenteria, kun luotin kirjoitettuun sanaan.

3. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia – Luonto on ihmeellinen. 8 päivän vuodon jälkeen voi olla raskaana. Kuuntele itseäsi.

Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa. Onko sinulla kokemuksia kohdunulkoisesta raskaudesta? Olisi kiva jakaa kokemuksia kommenteissa.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle & kiitos, kun luit!

Jaana

← Elämänmittainen matka - Tästä kaikki alkoi Kohdunulkoinen raskaus sekoittaa kaiken →

Elämänmittainen matka – Tästä kaikki alkoi

tammi 31, 2021

Syksy 2018

Olen aina ollut kovin suunnitelmallinen, tavoitteenhakuinen ja kunnianhimoinen. Mikäli kohtaan ongelmia, aivoni alkavat saman tien miettiä, että mitä kautta pääsen ongelman ohitse, saan sen ratkaistua tai hoidan asian. Elämässä on kuitenkin paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Miten vaikeaa sen hyväksyminen voi tällaiselle suorituskeskeiselle ihmiselle olla? Miten paljon pitää oppia kärsivällisyyttä ennen kuin oppii ymmärtämään, että asiat menevät miten ne menevät? On asioita, joita ei voi halulla, sisulla, tahdolla tai suurimmallakaan yrittämisellä ratkaista. Kaikki ei vain aina ole omissa käsissä. Piste.

Otsikkokin kertoo jo, että mistä tässä kirjoituksessa on kyse. Tarkassa suunnitelmassani olin aikatauluttanut elämäni ajatuksella: ensin naimisiin – sitten perheen perustaminen. Hääkellot soivat 22.9.2018 ja sen jälkeen perheenlisäys saisi luvan tulla. Häiden aikaan olin melkoisen stressaantunut kaikista hääjärjestelyistä ja aika pian sainkin elämäni ensimmäisen korvatulehduksen. Hakeuduin Seinäjoen terveyskeskuksen kautta palvelusetelillä Terveystalon yleislääkärille. Hän totesi korvassa olevan tulehduksen ja määräsi tippoja. Olin seuraavana päivänä lähdössä Göteborgiin työkokoukseen ja hänen mukaansa lähdölle ei ollut esteitä. Aloitin tippojen käytön ohjeiden mukaisesti. Seuraavana aamuna kello soitti kolmelta aamuyöllä ja lähdin ajelemaan Vaasaan. Vaasasta Helsingin kautta saavuin Göteborgiin. Kokous sujui mukavasti. Kellon edetessä korvaa juili koko ajan enemmän. Panadolia ja buranaa meni vuorotahtia. Takaisin tullessa lentoni oli hurjasti myöhässä ja siinä vaiheessa korva tuntui räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Istuin odottamassa lennon lähtöä kaksinkerroin lentoaseman penkillä kyyneleiden valuessa väkisinkin silmäkulmista. Tipoista ja särkylääkkeistä ei ollut mitään apua, mutta jotenkin selvisin kotiin kahden aikaan yöllä.

Aamulla soitto terveyskeskukseen. ”Aikuisen ihmisen korvatulehdus ei ole syy mennä päivystykseen” kuului vastaus puhelimesta. Kimitin puhelimeen pääni räjähtävän, jos en saa hoitoa. Sain uuden palvelusetelin ja ajan Terveystalolle. Tällä kertaa sain eri lääkärin. Kuumemittari näytti kohonnutta lämpöä ja selkeä korvatulehdus nähtävissä. Edellisen lääkärin määräämät tipat olivat kuulemma desinfiointitippoja, joista ei ole moiseen vaivaan mitään hyötyä. Resepti seuraaviin. Kotiin – tipat korviin – särkylääkettä naamariin. Kyllä se siitä.

Vaan ei. Tajunnanräjäyttävää kipua päässä. En pystynyt nukkumaan kuin istualtaan. Makuuasennossa räjähtää pää. Aamulla soitto terveyskeskukseen ja sain lääkäriajan. Vanhempi mieshenkilö oli seurannut tulehdusarvojeni nousua ja sanoi edellisten tippojen olleen molempien aivan vääriä ongelmaani. Sain antibioottikuurin ja -tipat. Lisäksi sain määräyksen tulla päivystykseen, jos korva kipeytyy. Seuraavana päivänä matka jatkui päivystykseen – korva oli totaalisesti tulessa. Kuuden tunnin istumisen jälkeen hoitaja yritti huuhdella korvaa pursottamalla täysin umpeen menneeseen korvaan vettä pullosta. Ei onnistu, koska korva oli täysin tukossa. Lääkäri huolestui tulehdusarvoista, jotka kipusivat yli 150 ja määrääsi keuhkokuvaan. Lämpöä oli rapiat 39 astetta ja olo sen mukainen. Keuhkoissa ei näkynyt onneksi mitään poikkeavaa ja hevoskuuri antibiootteja takataskussa kotia kohti. Kuumetta jatkui 14 päivää putkeen. Antibiootit tekivät tehtävänsä ja parin viikon seurannan jälkeen tulehdusarvot saatiin alas.

Kokemuksena elämäni ensimmäinen korvatulehdus oli aivan hirveä ja opettavainen. Päätin, että seuraavan kerran, kun olen kipeä, niin kuuntelen nopeammin omaa kroppaani ja menen samantien asiantuntijalle. Sain myöhemmin seuraavana vuonna yhden korvatulehduksen uudestaan. Varasin heti ajan KORVALÄÄKÄRILLE, joka huuhteli korvan pienellä tratilla, antoi oikeat tipat ja homma helpotti heti. Sen sijaan ensimmäisestä kerrasta sain kaveriksi yli vuoden kestäneen hiivatulehduksen. Söin kyllä probiootteja kiltisti antibioottien ajan, mutta eihän se riittänyt alkuunkaan! Olisi pitänyt tajuta jatkaa niitä ainakin vuosi kuurin jälkeen. Kantapään kautta on nyt opittu sekin.

Miten korvatulehdus liittyy aiheeseen? Sen mukanaan tuoma hiiva liittyy hyvinkin. Jos sinulla on koskaan ollut hiivatulehdus, niin tietänet, että silloin tekisi ennemmin mieli ostaa pulloharja, kuin harkita minkäänlaista peiton heilutusta. Jälkikäteen on helppo olla viisas. Olisi pitänyt silloin samantien tehdä suuria muutoksia ruokavalioon ja muutenkin yrittää hoitaa ongelmaa pois nopeammin. Eipä silloin käynyt mielessä, että tulehdus toistuu seuraavan 14 kuukautta putkeen. Ei auta estolääkitys, ei auta mikään. Kaikillahan sitä hiivaa on kehossa, mutta meikäläisestä se sai yliotteen antibioottien pitkän käytön takia.

Vauvahaaveita

Suorittajaminä otti tietenkin heti matkan alussa selvää, että miten se biologia oikeastaan toimii ja miten raskautuminen tapahtuu. Milloin on ovulaatio ja milloin kannattaa harkita normaalia astetta tehokkaampaa actionia makkarissa. Luin monesta eri lähteestä, että ovulaatio tapahtuu yleensä noin 14vrk ennen kuukautisten alkamista kierron pituudesta riippumatta. Suorittajaminä veti tästä johtopäätökset ovulaation ajankohdasta ja hommahan oli sitä myöden selvä.

Ei muuta kuin hommiin! Hiivatulehdusten ja ovulaatiokalentereiden välissä töitä ja urheilua, kunnes uusi kierto voidaan aloittaa. Lapsena laulettu laulu soi päässä ” ei hätää huusi muurahainen uusi yritys, sen pesään vienti lienee nyt vain ajan kysymys. Mut jälleen kynnet lipsahti, voi ihme tottavie, kai tässä oikein tosi veto otettava lie!”.

Suorittajan malttia koetellaan. Tulee kesä 2019 ja suurin piirtein kaikki ympärillä on raskaana omaa mummoa lukuun ottamatta. Varaan ajan gynelle selvittääkseni, että onko kaikki kunnossa. Olin kokeillut tikuttaa ovulaation ajankohtaa ovulaatiotesteillä ja olin selvittänyt, että oma kehoni ei toimikaan googlen sääntöjen mukaisesti, vaan sillä onkin ihan eri kello. Ovulaationi tapahtuukin reilua viikkoa myöhemmin, kuin mitä kirjoissa kerrotaan ja siten kaunis ajatukseni ja aikataulutukseni peitonheilutuksen ja hiivatulehdusten välissä tasapainoilusta oli aivan päin mäntyä.

Gynekologi nauraa ovulaatiotesteille ja käskee heittää ne roskiin. Niistä ei hänen mukaansa ole mitään vastaavaa hyötyä eikä niiden tulokseen voi luottaa. Ovulaatio tapahtuu 14vrk ennen kuukautisten alkua ja sillä sipuli. Hämmentyneenä siirryn tutkimuspöydälle. Tutkimuspäivänä on tasan 14vrk seuraaviin kuukautisiin ja ovulaatiosta ei ole merkkiäkään. Saatan sittenkin ihan pikkuisen olla oikeassa, gynekologi miettii. Mutta testit ovat turhia ja niillä voin joka tapauksessa heittää vesilintua.

Matka jatkuu – hommat jatkuu – action jatkuu. Tulosta ei näy. Ei löydä haikara meidän osoitteeseen. Taitaa meidän haikara olla eksynyt muuttomatkalla ja löytynee lähempää Timbuktua kuin Etelä-Pohjanmaata. Ovulaatiotestit ovat roskiksessa. Kaikki sanoo, että ei saa stressata. Kun lakkaat odottamasta, niin sitten käy tärppi. Yritän kertoa, että en ole stressannut asiasta. En itke yksin vessassa, kun kuukautiset alkaa. Elämme täysin normaalia elämää ja emme ota stressiä asiasta, mutta tottakai toivo on sydämessä joka kuukausi. Olen umpikujassa. Ihmiset kysyvät, että koska meille on tulossa perheenlisäystä. Vastaan rehellisesti, että heti vain, kun tärppi kävisi. Sen jälkeen saan rekkakuormallisen ohjeita siitä, miten stressaaminen vaikeuttaa asiaa ja miten pitää vain elää normaalisti. Mitähän muuta siihen sitten vastaisi?

Aika menee ja on lokakuu 2019. Vuosi yritystä takana. Käy niin, että kuukautiset ovat 10 päivää myöhässä. Voisiko olla? Olisiko nyt? Testit näyttävät negatiivista ja yritän eri valoissa tihrustaa, että josko kuitenkin jotain näkyisi. Josko kuitenkin olisi pienen pieni viiva tulossa. Vaan ei. Mieheni kertoo, ettei näe mitään ja hieman virnuilee, kun turvaudun taskulamppuun antaakseni testille lisävaloa. Meitä molempia naurattaa. No ei näy viivaa ei. Ei edes lisävalolla. Toivoa on kuitenkin niin kauan, kunnes menkat taas ilmoittavat itsestään. Siihen loppui toivo. Toivo meni lantalaan sitä mukaa, kun itku silmässä siivosin hevosten karsinoita. Onneksi minulla on niin upea aviomies, joka on 150% matkassa mukana koko ajan ja käy lohduttamassa itkevää vaimoa paskanlappauksen välissä.

Jaana

Lapsettomuustutkimukset →

Viimeisimmät kirjoitukset

HALUATKO LUKEA KOKO TARINAN ALUSTA?

Löydät kaikki postaukset alusta loppuun listattuna klikkaamalla tästä!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET:

Vauvavuosi

Ei niin helppoa arkea

Summa summarum

Nauhoitusmatka Tampereelle

Podcastin vieraat

Nauhoitusreissu Helsinkiin

Hotellin aula

Hotellihuone

Kylpyhuone

Hotellihuone

podcast tahaton lapsettomuus

Tulevia podcast-jaksoja tahattomasta lapsettomuudesta

Sektiopäivä

Ensitapaaminen vauvan kanssa

Ensimmäiset päivät

Toipuminen

Sektioon valmistautuminen

Sektioon liittyvät toiveet

Unelmieni babyshowerit

Viimeisen raskauskolmanneksen haasteet ja lähestyvä synnytys

Äiti on vähän väsynyt

Vinkki kaikkeen: Pyydä apua

Aika kuluu ja raskaus etenee

Raskaudesta kertominen

Mitä meille kuuluu nyt?

Ensimmäinen neuvolakäynti

Verenvuoto pelästyttää

Varhaisultra

Toinen varhaisultra

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

Joulun ihme?

Uusi kierto on täällä

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

Akupunktio

jouluaaton ovulaatio

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

oman hyvinvoinnin ja hedelmällisyyden tukeminen

Verikokeiden tulokset

D-vitamiini ja sen yhteys hyvinvointiin

Akupunktio ja hedelmällisyys

Lääkärin mielipide verikokeiden tuloksista

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

Vatsakipua ja muita oireita

Testipäivä

Keskenmeno?

Pakastealkion siirto luonnolliseen kiertoon

Ovulaation induktion eteneminen

Onnistuuko tämä sittenkään?

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

Raskaustestin tulos

Tahaton lapsettomuus

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

Tunnelmat punktion jälkeen

Perjantai eli tuoresiirtopäivä

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

Munasolujen Punktio lähestyy

Punktiota edeltävä päivä

Punktiopäivä

H-Hetki on nyt

Kotiinlähdön aika

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

IVF-hoito

Valoa tunnelin päässä

IVF-hoidon kustannukset

Munasolut kasvaa

Tilaa uutiskirje

Kiitos tilauksesta!