Kirjoitus on jatkoa aikaisemmille kirjoituksilleni. Jos et vielä ole lukenut niitä, niin löydät ne täältä! Viime kirjoituksessani kerroin, että IVF-hoito aloitettiin ja nyt seuraavaksi olisi vuorossa munasolujen punktio.
Munasolujen Punktio lähestyy
Perjantaina ultrattiin uudestaan, kun takana oli kymmenen pistospäivää ja nyt oli alkanut tapahtua! Yhdeksän follikkelia oli 15-20mm ja niiden lisäksi muutama hännystelijä, joiden koko oli 12mm luokkaa. Niistä joku saattaa ehtiä mukaan geimeihin tai sitten ei. Lisäksi oli liuta pienempiä, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan. Periaatteessa niitä voitaisiin vielä kasvatella, mutta lääkärin mukaan voisi kato käydä sitten jo näistä isommista, joten punktio määrätään maanantaille ja irrotuspiikki laitetaan lauantaina. Lääkäri vielä laskee hyperstimulaation riskiä mahdollista tuoresiirtoa ajatellen. Vaikeita sanoja kaikki, mutta tuoresiirto tarkoittaa alkion siirtoa muutaman päivän päästä punktiosta eli se ei käy pakastimen kautta. Hyperstimulaatio on taas hedelmöityshoitojen vakavin komplikaatio eli hyperstimulaatio-oireyhtymä OHSS. Lievänä se on melko yleinen, mutta vakavana onneksi esiintyvyys on alle 1 %. Oireyhtymässä punktion jälkeen munarakkulat täyttyvät uudelleen nesteellä ja alkavat kasvamaan. Niistä tulee usein yli 8cm kokoiset ja oireina voi olla vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua tai hengenahdistusta. Oireet alkavat usein 3-10 päivän päästä irrotuspiikin pistämisestä. Mikäli kyseessä on vakava oireyhtymä, niin siihen liittyy nesteen kertyminen vatsaonteloon ja paino alkaa nousta nopeasti.
Mikäli tällainen komplikaatio osuu omalle kohdalle, niin lievimmillään sen hoidoksi riittää lepo ja runsas veden juominen. Vakavammissa tapauksissa otetaan sisään sairaalaan, jossa seurataan aktiivisesti veriarvoja ja suonen sisäisesti annetaan nesteytystä ja laskimotukoksen ehkäisevää verenohennuslääkettä, koska vakavaan hyperstimulaatioon liittyy veritulpan riskiä ja munuaisten toiminnan häiriöitä.
Tuntuu hullulta ja pelottavaltakin, että toteutamme vapaaehtoisesti itsellemme hoitoa, mihin kuuluu tällainen riski. Itse ei voi mitenkään estää oireyhtymän kehittymistä, mutta lääkäri on useaan kertaan sanonut, että se huomioidaan jatkuvasti lääkkeitä suunniteltaessa ja tilannetta seurataan tarkasti. Koska minultakin löytyy paljon follikkeleita molemmista munasarjoista ja AMH-arvoni on suhteellisen korkea (reippaasti yli kuusi), niin mahdollisuus tähän komplikaatioon on otettu alusta saakka huomioon. Tampereella katsotaan vielä, että mitä mieltä he ovat siitä kannattaako tuoresiirtoa tehdä vai laitetaanko kaikki mahdollisesti tulevat alkiot (joita tietenkin toivotaan, että tulee) pakastimeen ja siirretään vasta myöhemmin. Nimittäin siirrosta mahdollisesti alkava raskaus voi laukaista oireyhtymän tai pahentaa ja pidentää sitä. Tuoresiirron teko arvioidaan siten tilanteen ja komplikaatioriskin mukaan.
Ai niin, tuo AMH-arvo tarkoittaa verikokeesta mitattavaa anti-mullerian-hormonin tasoa. Jos se ei ollut entuudestaan tuttu, niin tässä muutamalla lauseella kerrottu siitä. AMH:n mittaustulos kertoo, että paljonko munasarjoista löytyy pieniä varhaisia munarakkuloita. Arvo antaa osviittaa munasarjojen kunnosta ja jäljellä olevasta munasolureservistä. Tiesitkö, että naisen kaikki munasolut ovat peräisin hänen omalta sikiökaudeltaan eikä niitä tule lisää myöhemmin ikääntyessä? Tätä mittausta käytetään arvioitaessa sitä, että miten munasarjat vastaavat hoitoon ja mikäli arvo on korkea, niin voidaan ennakoida niiden vastaavan hyvin ja siten käyttää suhteellisen matalia annoksia hormonia.
Lauantaina sekoittelen kahdesta eri lasipullosta itselleni irrotuspiikin. Punktio on ylihuomenna. Olen aika haka jo tässä touhussa muuten, mutta juuri tämän piikin pistäminen on joka kerta yhtä inhottavaa. Piikki on paljon paksumpi kuin muiden ruiskujen piikit, eikä lääkkeen sekoittelu ole muutenkaan omalla mukavuusalueella. Lisäksi huolestuttaa, että saanko varmasti jokaisen tipan lääkettä ruiskuun, että munasolut varmasti irtoavat munarakkuloiden seinämästä, jotta ne saadaan kerättyä. Irrotuspiikin tarkoitus on kypsyttää munasolut lopullisesti ja irrottaa ne munarakkuloiden seinämästä rakkulan sisällä olevaan nesteeseen. Tämä neste sitten kerätään jokaisesta rakkulasta punktiossa ja nesteen mukana pienen pieni munasolukin tulee kerätyksi.

Terveyskyla.fi sivustolla on hyvin piirretty kuva IVF- eli koeputkihedelmöityshoidon kulusta ja punktiosta. Siitä näkee, että punktio tapahtuu ultraääniohjauksen avulla, jossa ontto pitkä piikki viedään emättimen seinämän läpi munarakkulaan ja neste imetään follikkelista talteen. Samalla sisällä oleva munasolu tulee kerätyksi.
Punktiota edeltävä päivä
Sunnuntaina on sekavat tunnelmat. Minua jännittää ja miestä jännittää. Siivoamme terassia talvikuntoon. Mies pesee grilliä antaumuksella. On uskomatonta, että täällä me vain puuhailemme niitä näitä jutustellen ja huomenna tämä kanaemo on luovuttamassa kaikki hartaudella hautomansa solut punktiossa. Miestä ei jännitä oma osuutensa, vaan häntä hermostuttaa laittaa minut yksin toimenpiteeseen. Koronan takia hän ei voi tulla normaalitilanteesta poiketen mukaani. Vakuutan olevani reipas ja selviän kyllä. Hän tietää sen, mutta eihän se poista kummankaan meidän jännitystämme. Siirtelemme vaivoin ja hartaudella vaalittuja hortensioita varastoon talvisäilöön. Talvisäilytys onnistui viime vuonnakin, joten kokeillaan sitä nytkin. Ilmeisesti jännitys lisää luovuutta, kun väkerrän illan ratoksi pari kranssia ja yhden kimpunkin kukista, jotka leikkaan talteen. Leikkaan kukkiin mukaan vain vähän vartta, sillä kokemukseni mukaan ensi kesän uudet kukinnot tulevat juuri vanhoihin varsiin eli niitä on tärkeä jättää paikoilleen.



Punktiopäivä
Kello 4.30 soi herätyskello. Hullun hommaa! Samalla muistan, että vanhempani heräävät joka aamu tähän aikaan töihin. Uskomatonta, että kukaan kykenee tällaiseen aikaan tekemään mitään järkevää. Pakkasimme jo illalla eväät mukaan ja latasimme kahvit. Olin katsonut itselleni valmiiksi mukavat vaatteet ohjeiden mukaan ja vetäisin collegehousut ja villapaidan päälle. Vähän meikkiä ja menoksi! Uskomatonta, mutta totta. Lähdimme viisi minuuttia suunniteltua aikaisemmin! Sitä ei tapahdu edes silloin, kun olemme menossa lentokentälle.
Nukun melkein koko matkan. Se on poikkeuksellista, koska yleensä aina ajaessamme pidän miehelleni seuraa tai ajan itsekin osan matkasta. Nyt vatsaa jomottaa ja oksettaa niin, että mies komentaa lepäämään. No se sopii, koska siten matka menee huomattavasti nopeammin! Saavutamme Tayssin parkkihallin ja vatsaani kouraisee jännitys. Saan monia viestejä perheenjäseniltä ja ystäviltä: ”Hyvin se menee, tsemppiä!”. Ihmettelen, että miten noin moni voi muistaa, että me ollaan juuri tänä sumuisena maanantai aamuna täällä.

- Se on meidän kutsunumero. Seuraan, kun ihmisiä kutsutaan huoneisiinsa. Paikalla on toinenkin pariskunta ja oletan heidän olevan ensikäynnillä, koska he vaikuttavat niin innostuneilta. Eivätkö he ymmärrä, että mihin soppaan ovat lusikkansa laittanut? Kolmas pariskunta halaa toisiaan ja pussaa nopeasti maskiensa lävitse ennen kuin heidän tiensä erkanevat. Mietin, että mikä heidän seuraava steppinsä on? Meidän vuoro. Mennään jännittyneesti sihteerin luokse kuuden esitäytetyn sopimuksen kanssa. Olimme melkein unohtaneet sopimukset ja nousimme yöllä etsimään ja täyttämään ne, kun se pamahti mieleemme vasta silloin. Näytämme henkkarit ja sihteeri kertoo aamun ohjelmasta. Mieheni saa mennä laboratorioon hoitamaan oman osuutensa ja sen jälkeen hänen täytyy poistua klinikalta odottamaan minua johonkin muualle maailman Covid-19 tilanteen takia. Minut kutsuttaisiin huoneeseen numero 9, jonka ovessa lukee toipumishuone. Siellä saisin kanyylin ja melko pian sen jälkeen pääsisin toimenpiteeseen. Selvä. Nopea halaus ja onnen toivotus ennen kuin tiemme eroaa hetkeksi.
H-Hetki on nyt
Täällä minä nyt istun. Mies ei saa tulla mukaan toimenpiteeseen, koska korona. Jännittää. Vatsaa jomottaa ja olen huojentunut ajatuksesta, että kohta kaikki aarteet ovat kerätty talteen eikä minun tarvitse yrittää enää varjella niitä kehossani. Vaikka eihän sitä kauheasti ole mitään mitä voisi itse tehdä tuloksen parantamiseksi, paitsi piikittää oikeat lääkkeet oikeaan aikaan ja pyrkiä elämään terveellisten elintapojen mukaisesti. Jännittää, että ovatko kaikki yhdeksän isoa follikkelia vielä tallella ja onko niiden sisällä kypsiä munasoluja. Olisikohan joku pienemmistä hännystelijöistä ehtinyt tulla mukaan isompien joukkoon? Miten punktio menee? Sattuuko se? Miten kanyylin laitto sujuu? Entä kohdunkaulan puuduttaminen? No onneksi ei itse tarvitse olla niitä laittamassa, joten ei auta kuin luottaa. Täällä on tehty viime kuussa kuulemma sata punktiota. Uskon, että he tietävät mitä tekevät. Minulle laitetaan tippaan myös antibiootti, koska toisessa munasarjassani on endometriooma, joka voi lisätä tulehdusriskiä.
Olen lukenut ainakin sata blogia ja tekstiä punktioista. Melkein kaikissa uusimmissa teksteissä lukee, että toimenpide oli lähes kivuton, jos ei lasketa kanyylin ja puudutteen nipistämistä. Tämä tieto rauhoittaa minua. Siitä huolimatta kyyneleet valuvat väkisin silmistä, kun minut kutsutaan toipumishuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Sanon hoitajalle, että minua jännittää ihan hirveästi ja siksi kyyneleet tulevat väkisinkin. Hän tuumaa empaattisesti, että kaikki ovat täältä hyvin selvinneet. Uskotaan siihen.
Vaihdan aamutakkia muistuttavan kaavun päälleni ja pian hoitaja tuleekin laittamaan kanyylia. Kerron, että minulla on taustalla huono kokemus kanyylista teinivuosina, kun umpisuoleni leikattiin ja hän lupaa laittaa minulle lasten kanyylin. Yllätyksekseni hän laittaakin sen kyynärtaipeeseeni eikä se satu tai tunnu yhtään sen enempää kuin tavallinen verikoe. Huh. Tästä minä ainakin selvisin! Melko pian hoitaja tuo minulle myös antibioottitipan ja se tiputellaan suoneen.

Naapurisängyllä verhojen välissä on sama tyttö, joka hetkeä aikaisemmin ajanvarausaulassa suukotti miestänsä ja he lähtivät eri suuntiin. Näen, että häntä jännittää. Toinen hoitaja tulee hänen luokseen ja esittäytyy punktion aikaiseksi hoitajaksi. He lähtevät yhdessä kohti punktiota. Tai näin ainakin luulen. Itse viestittelen mieheni kanssa, joka on jo hoitanut osuutensa ja yrittää saada juotua kahvia kurkusta alas jännityksen aiheuttamasta rintaa ahdistavasta tunteesta huolimatta. Kuluu vain lyhyt hetki ja tyttö on jo takaisin pedissä. Kuulen hänen sanovan, että meni paremmin kuin viimeksi, kun oli vähemmän kerättävää. Miten niin paremmin? Miten sitten viimeksi meni? Paljonko on vähemmän kerättävää? Ajatukset ja kysymykset vilistää mielessäni.
Käyn vielä vessassa ja pienen odottelun jälkeen samainen hoitaja saapuu sänkyni viereen. Se on menoa nyt. Kävelemme yhdessä punktiohuoneeseen, joka on hämärä. Siellä on toinenkin hoitaja ja lääkäri. Huoneesta on suora luukku laboratorioon, johon käyn ensin sanomassa nimeni ja henkilötunnukseni. Sen jälkeen kipuan petiin, jossa jalat lepäävät ylhäällä polvien alla olevilla tuilla. Huh, onneksi tämä ei ole sellainen perinteinen gynekologin penkki, jossa jalat vispaavat väkisinkin jännityksestä.
Kysyn huolestuneena, kauanko menee, että rauhoittava vaikuttaa. Olen ihmeissäni, kun saan lääkkeen vasta punktiohuoneessa. Hoitaja toteaa molempien lääkkeiden vaikuttavan heti. Niin rauhoittava kuin morfiinipohjainen kipulääke. Sanon, että minua jännittää kamalasti ja, että hammaslääkärissäkään puudute ei vaikuta minulla, kun olen niin adrenaliinin kourissa. Samaan aikaan lävitseni humahtaa aalto ja tiedän, että nyt taisi tippa kuitenkin mennä perille. Olen myös huolissani endometriooman aiheuttamista keräyshaasteesta ja kerron, että omalla terveysasemmallani toinen lääkäri sanoi, ettei munasoluja kerätä endometriooman läpi, kun taas toinen tuumasi, että joskus munasolut ovat endometriooman takana niin, että sen läpi täytyy mennä. (Jos en aiemmin ole huomannut mainita, niin endometriooma on endometrioosin aiheuttama niin sanottu suklaakysta, joka ei yleensä lähde muuta kuin leikkauksella). Lääkäri on hieman ärtyneen oloinen tästä kyselytulvastani ja sanoo, että he tekevät täällä aina tapauskohtaisesti päätökset siitä, kuinka keräys tapahtuu. Selvä, näillä mennään ja annetaan ammattilaisten hoitaa homma kotiin!
Nipistävä aalto menee lantionpohjassa, kun ensimmäinen puudute laitetaan. Ei satu, mutta nipistää. Sen jälkeen punktioneula laitetaan emättimen seinämästä läpi kohteenaan oikea munasarja ja se ei tunnu juurikaan. ”Valmis, valmis, valmis” kuuluu aina silloin tällöin. Minulta kysytään, että miten pärjään ja kerrotaan toisen puolen olevan kohta kerätty. Pärjään mainiosti. Katson katossa olevien kattopaneelien muotoja ja lasken niissä olevia reikiä. Sama asia, jota teen aina esimerkiksi hammaslääkärissä. Sitten toisen puolen puudutus. Se nipistää vähän enemmän. Olisikohan alun humautuslääke jo hieman laantunut? Ei pahasti kuitenkaan enkä pyydä lisää lääkettä, vaikka minulle sanottiin, että saan heti lisää, jos siltä tuntuu. Ajattelen, että mitä vähemmän minulla on lääkettä, sitä nopeammin toivun kotiinlähtöön. Puudutteen jälkeen tuo punktioneula ei taas tunnu juuri miltään. Kysyn, että mitä nuo silloin tällöin kuuluvat ”valmis”-sanat tarkoittavat, että onko silloin saatu aina yksi follikkeli tyhjättyä? Mielessäni samalla mietin, että niitä on kuulunut melko vähän. Pitäisikö olla huolissaan? Lääkäri sanoo, että se tarkoittaa sitä, että yksi koeputki on täynnä ja siellä voi olla useita munasoluja yhdessä putkessa. Okei, helpottava tieto.
Vasemmalla on kaksi munarakkulaa huonosti endometriooman takana ja ne päätetään jättää keräämättä. Tarkistuksessa huomataan oikealla vielä yksi ja neula uudestaan oikealle. Tässä kohtaa tunnen hieman enemmän nipistystä, mutta selviän hyvin eikä kyseessä ole todellakaan kovaa kipua tai muutakaan ikävää tuntoa. Lopuksi lääkäri tarkistaa emättimen, koska sieltä tuli jonkin verran vuotoa ja se on hieman inhottavaa, mutta siitäkin selvitään. Tässäkö tämä oli? Kysyn hoitajilta, että selvisinkö? He hymyilevät, että kyllä, homma paketissa. Tätäkö olin niin kovasti pelännyt? Homma meni paremmin, kun olisin odottanut. Kipuan omin jaloin pois pedistä ja hoitaja saattaa minut sänkyyn. Hän ohjeistaa minut pötköttelemään ja viestittelen miehelleni, että selvisin. Hänkin varmasti hengitti ensimmäisen kerran tälle aamulle kunnolla, kun sai tämän viestin. Huh!

”Seitsemäntoista munasolua saatiin” kuiskaa hoitaja korvaani. Ai seitsemäntoista, vau! Mutta totuus tietysti on, että kaikki eivät ole kypsiä, vaan he keräävät kaikki pienetkin tyypit talteen. Silti se on aika kiva tulos! Hoitaja on selvästi mielissään ja mietin, että miksi hän kuiskasi. Tajuan kuitenkin yhtä nopeasti, että verhon takana voi olla naisia, joilta saadaan yksi tai muutama munasolu, joten nämä ovat todella herkkiä paikkoja eikä tuloksia siksi kailoteta ympäri osastoa. Ymmärrän kuitenkin myös, että tämä ei vielä tarkoita mitään, vaan on monta askelta ennen onnistumista. Ovatko solut kypsiä? Hedelmöittyvätkö ne? Jaksavatko hedelmöittyneet alkaa jakautumaan? Saadaanko alkioita pakkaseen? Jos saadaan, niin selviävätkö ne pakastuksesta ja sulatuksesta? Miksi minulla on niin paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Hoitaja huikkaa vielä mennessään, että perjantaina sitten tuoresiirto!
Mitä, perjantaina tuoresiirto? Onko se nyt totta? Tulemmeko perjantaina uudestaan tänne ja yritämme saada ensimmäistä kertaa alkion siirrettyä ja toivomme sen kiinnittyvän. Heti perjantainako? Hoitaja huikkaa sen samaan tapaan, kuin sanoisi, että lounaalla on makaronilaatikkoa. Täällä on arkipäivää luoda ihmeitä ja saada aikaan elämää. Minulle tämä on kaikkea muuta kuin arkipäivää. Tämä on jännitysnäytelmää, kysymyksiä ilman vastauksia, ahdistusta, pelkoa, iloa, toivoa ja kaikkea siltä väliltä. Kaikista tunteista huolimatta nukahdan hetkeksi. Minulle tiputetaan kipulääkettä vielä suoneen, koska vatsaa kouristaa ja se vaikuttaa nopeasti.
Kotiinlähdön aika
Hoitaja tulee nappaamaan kanyylin pois ja antaa jatko-ohjeet. Perjantaina takaisin virtsarakko täynnä. Täynnä oleva virtsarakko auttaa oikaisemaan kohtua tai kohdunkanavaa niin, että sinne on helpompi nähdä ja päästä. Kaikissa lappusissa lukee lihavoituna se, että on tärkeää olla virtsarakko täynnä. Selvä. Kotiläksyiksi annetaan ohjeeksi juoda paljon vettä, jopa 3-4 litraa päivässä. Panadolia saa ottaa, mutta buranaa ei missään nimessä. Se nimittäin heikentää alkion kiinnittymistä.
Sydämeni sulaa, kun näen mieheni leveän hymyn avatessani osaston oven! Saan lämpimän ja rutistavan halauksen sekä seitsemän miljoonaa kehua! Tunnen oloni vähintäänkin supersankariksi, niin paljon mieheni minua kehuu selviytymisestäni! Suuntaamme yhdessä nepalilaiseen ravintolaan syömään ja sen jälkeen herkuttelemme kahvilassa. Olin jo osaston pedissä googlettanut lähialueen nepalilaiset, koska juuri sitä halusin nyt palkaksi meille molempien reippaudesta! Olemme me kyllä aikamoisia taistelijoita yhdessä.
Kiitos paljon, kun luit tarinaamme! Laita ihmeessä kommenttia, jos tarinamme herätti sinussa ajatuksia tai kysymyksiä. Vastaan mielelläni! Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi! Palaan taas uudella postauksella ensi viikon maanantaina! Kannattaa tilata uutiskirje, niin saat sähköpostiin tiedon, kun uusi julkaisu on valmiina! Voit myös seurata minua instagramissa.
Mahtavaa viikkoa sinulle!
Rakkaudella,
Jaana